Kolmasluokkalaisia oppitunnilla Ressun peruskoulussa Helsingissä syyskuussa 2019. Kuva: Lehtikuva/Vesa Moilanen
Ekumeeninen Neuvosto: Säästöt eivät ole kestävä perustelu oman uskonnon opetuksesta luopumiselle
Kristillisiä kirkkokuntia edustava Ekumeeninen Neuvosto vastustaa opetusministeriön ehdotusta yhteisestä katsomusaineesta. Nykyisen mallin kehittäminen on kirkkojen mielestä paras tapa turvata positiivinen uskonnonvapaus ja vähemmistöjen oikeudet.
Yhtätoista kristillistä kirkkokuntaa edustava Suomen Ekumeeninen Neuvosto kannattaa nykyisenkaltaisen oman uskonnon opetuksen ja elämänkatsomustiedon säilyttämistä ja kehittämistä. Neuvosto julkisti katsomusaineiden opetusta koskevan kannanottonsa 10. huhtikuuta.
Ekumeenisen Neuvoston mukaan positiivisen uskonnonvapauden toteuttamiseksi Suomessa on huolehdittava kaikkien lasten, erityisesti vähemmistöuskontoihin kuuluvien, oikeudesta tutustua omaan uskontoon ja oppia siitä.
”Esimerkiksi säästöt, pätevien opettajien puute tai lukujärjestyksen laatimisen vaikeus eivät ole kestäviä perusteita tinkiä lapsen oikeuksista”, kirkkojen yhteisessä kannanotossa linjataan.
”Olemme tietoisia siitä, että moniryhmäistä nykymallia vastaan on esitetty periaatteellisia ja käytännöllisiä kriittisiä näkökohtia. Suhtaudumme niihin avoimesti ja kaikkia esille nousseita kysymyksiä on syytä selvittää. Haluamme kuitenkin nostaa keskusteluun erityisesti uskonnonvapauden näkökulman ja vähemmistöjen äänen.”
Opetusministeriön työryhmä julkisti maaliskuussa selvityksen, jossa ehdotetaan peruskouluun yhteisen katsomusaineen perustamista peruskouluun nykyisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon tilalle. Helsingin yliopiston uskonnondidaktiikan professori Arto Kallioniemi toivoo Kirkko ja kaupungin haastattelussa, että yhteinen katsomusaine saadaan kaikkiin Suomen kouluihin mahdollisimman pian.
Yhteinen katsomusaine palvelisi neuvoston mukaan paremmin enemmistöä kuin vähemmistöjä.
Ekumeenisen neuvoston perjantaina julkaistu kannanotto muistuttaa, että YK:n lasten oikeuksien sopimus turvaa lapsille oikeuden omaan kulttuuriin, kieleen ja uskontoon. Neuvosto katsoo, että julistus velvoittaa sen ratifioineita valtioita edistämään näitä oikeuksia muun muassa koulutuksen keinoin.
Yhteinen katsomusaine palvelisi neuvoston mukaan paremmin enemmistöä kuin vähemmistöjä. Positiivisen uskonnonvapauden toteuttaminen ei toteutuisi yhteisen katsomusaineen opetuksen kautta samalla tavalla kuin nykymallisessa katsomusaineiden opetuksessa.
Kannanotossa todetaan, että siirtyminen oman uskonnon opetuksesta yhteiseen aineeseen kaventaisi todennäköisesti uskontojen sisältöjä opetussuunnitelmissa. Tämä heikentäisi Ekumeenisen neuvoston mukaan lasten oikeutta omaan kulttuuriin ja uskontoon.
Ekumeeninen neuvosto muistuttaa, että opetusministeriön vuonna 2022 valmistunut selvitys katsomusaineista ja viime vuonna julkaistu Opetushallituksen katsomusaineiden kehittämisryhmän loppuraportti toteavat nykymuotoisen katsomusaineiden opetuksen huomioivan vähemmistöt, tukevan identiteettiä ja huomioivan maahanmuuttotaustaisten kotoutumista yhteistä oppiainetta paremmin.
Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksen mukaan nykymallisessa opetuksessa on merkittäviä ansioita, kuten vähemmistöjen oikeuksien sekä huoltajien ja oppilaan katsomustaustan huomioiminen. Kun uskontojen opetus on osa yhteiskunnan koulujärjestelmää, opetuksen sisällöt ja laatu ovat yhteiskunnan yleisen arvopohjan kanssa samansuuntaisia ja opetus tapahtuu monikulttuurisuuden ja vuorovaikutuksen ilmapiirissä. Opetushallituksen katsomusaineiden kehittämistyöryhmä kannattaa nykyisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen kehittämistä.
Fakta: Ekumeenisen neuvoston jäsenet ja tarkkailijajäsenet
Suomen Ekumeeniseen Neuvostoon kuuluvat Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Suomen ortodoksinen kirkko, Katolinen kirkko Suomessa, Suomen Vapaakirkko, Missionskyrkan i Finland, Suomen Metodistikirkko, Suomen Pelastusarmeija, Finlands svenska metodistkyrka, Finlands svenska baptistsamfund, The Anglican Church in Finland sekä International Evangelical Church in Finland.
Lisäksi tarkkailijajäseninä Neuvostoon kuuluvat Suomen Helluntaikirkko, Finlands Svenska Pingstmission, Suomen Baptistikirkko, Ystävien Uskonnollinen Seura Kveekarit ja Suomen Adventtikirkko. Lisäksi Neuvostolla on 27 kumppanuusjärjestöä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Helsinki haluaa lisätä kaikille yhteisiä katsomusaineen oppitunteja – yhteistunteja järjestetään jo 22 suomenkielisessä koulussa
AjankohtaistaJoukko kaupunginvaltuutettuja allekirjoitti viime syksynä aloitteen, jonka mukaan Helsingissä pitäisi ryhtyä kokeilemaan eri ryhmien yhteistä opetusta siinä määrin kuin opetussuunnitelma sen sallii.