Leppävaaran seurakunnan riparilaiset tekivät keskittynyttä tiimityötä leikkimielisessä päivän skabassa.
Elämän suuria kysymyksiä ja hauskanpitoa – vaikka ripari on kaikkien tuntema osa nuorisokulttuuria, kokemuksena se pääsee usein yllättämään
Espoolaisen Leppävaaran seurakunnan rippileirillä keskusteltiin ystävyydestä ja lähimmäisenrakkaudesta ja koettiin uusien kavereiden kanssa hienoja yhteisiä hetkiä.
Eteisessä on vastassa kenkäsekasorto. Seinillä on eri värisille kartonkipohjille taiteiltuja piirroksia ja ohjeita. ”Pidetään hauskaa esim. leikkimällä ponileikkiä” on säännöistä ensimmäinen.
Olemme Espoossa sijaitsevassa Velskolan kurssikeskuksessa, jossa Leppävaaran seurakunnan riparilaiset viettävät parhaillaan viidettä leiripäiväänsä. Rippileiri on ripareiden klassisimmasta päästä: sillä ei ole erityistä teemaa, se kestää suunnilleen viikon ja siellä ollaan vuorokauden ympäri.
Lounashetken alkaessa Velskolan vanhan navettarakennuksen suuressa ja valoisassa ruokalassa minua alkaa jännittää. Leirikuplaan astuminen ulkopuolisena tuntuu omituiselta.
Ihmiset täällä ovat ehkä jo muodostaneet tiiviin yhteisön, ja yhtäkkiä tuntuu siltä, että minä ja valokuvaaja olemme häiritsemässä. Toisaalta olo voi johtua siitäkin, että tilanne muistuttaa etäisesti omasta riparikokemuksestani vuosien takaa: keho muistaa tuntemattomien ihmisten kanssa jaettujen ryhmätilanteiden aiheuttaman jännityksen.
Leirikeskuksen eteisessä vastassa on kenkien sekasorto.
Kuunnellessani euroviisutunnarin melodiaan laulettavaa ruokarukousta mietin, jännittääköhän leiriläisiä yhtä paljon kuin minua omalla leirilläni.
– Minua jännitti aluksi vähän, mutta se auttoi, että tulin tänne kahden ennestään tutun ihmisen kanssa, kertoo riparilainen Sani Siltala.
Haastattelemani leiriläiset, isoset ja ohjaajat kehuvat leiriä leppoisaksi ja turvalliseksi ympäristöksi.
– Porukka on ryhmäytynyt hyvin, ihmiset eivät ujostele paljon. Se tekee leiristä rennomman ja hauskemman, kuvailee leirin apuohjaaja Joonas Väisänen.
Yhteisöllisyys on antoisaa ja haastavaa
Itsestäänselvyys. Sitä riparille osallistuminen monelle nuorelle on.
– Olin kuullut, että täällä on tosi hauskaa. Minulle oli selkeää, että tulen riparille, sanoo leiriläinen Selja Kaukoniemi.
Ripareilla on hyvä maine – parempi kuin kirkolla muuten. Viime vuonna rippikoulun kävi 48 500 nuorta, mikä tarkoittaa 74 prosenttia kaikista 15-vuotiaista. Määrää voi verrata siihen, että evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu noin 65 prosenttia väestöstä.
– Jokaisella on tietysti omat syynsä tulla riparille, mutta luulen, että suuri osa tulee uusien kavereiden ja hauskan yhdessäolon takia. Ja ehkä moni haluaa myös isot rippijuhlat ja lahjaksi paljon rahaa, Sani Siltala pohtii.
Leirin säännöt on kiinnitetty seinälle.
– Minä toivoin uuden oppimista, vastauksia mietityttäviin asioihin ja hauskaa ohjelmaa. Odotukseni ovat todellakin täyttyneet, Kaukoniemi kertoo.
Kaukoniemi ja Siltala ovat kokeneet oppituntien ja keskustelujen aiheet kiinnostaviksi ja omaan elämäänsä liittyviksi. Tänään on puhuttu lähimmäisenrakkaudesta ja auttamisesta, mikä on tuntunut erityisen läheiseltä.
– Aamulla keskusteltiin siitä, miten voi auttaa ihmistä, jolla menee huonosti. Se aihe kosketti. Olisin ehkä toivonut, että olisi puhuttu vielä lisää siitä, miltä tuntuu, kun joku avautuu vaikeista asioista itselle, Siltala sanoo.
– Auttaminen on minulle tärkeää: pyrin auttamaan, jos jollain on paha olla. Ja rakkautta tarvitaan aina, Kaukoniemi jatkaa.
Leiriympäristössä ystävyyteen, rakkauteen ja elämän suuriin kysymyksiin liittyvät teemat ovat läsnä paitsi opetuksessa myös käytännön tasolla. Ympäristö on monelle epätavallinen: leiriläinen tulee viikon ajaksi keskelle luontoa osaksi täysin uutta yhteisöä, jonka kanssa hän joutuu tai pääsee jakamaan käytännössä kaiken. Tilanne voi olla antoisa. Toisaalta ristiriidoiltakaan ei voi välttyä.
– Tulin tänne parin vanhan kaverin kanssa, mutta olen saanut täältä myös uusia ystäviä. Se on aiheuttanut muutamia vaikeita tilanteita. Pitkäaikaisempia ystäviäni on harmittanut se, että olen viettänyt aikaa uusien ihmisten kanssa, Siltala kertoo.
Isosilla on suuri vastuu
Ruokalevon jälkeen vuorossa on päivän skaba. Leiriläiset kerääntyvät päärakennuksen takana sijaitsevalle auringonpaahteiselle niitylle ja muodostavat tottuneesti ryhmät omien isostensa ympärille. Kisan ideana on tehdä saumatonta tiimityötä ja päätavoitteena on kastella oma isonen läpimäräksi jääkylmällä vedellä.
Nauru ja innostuneet huudot täyttävät ilman. Alan haaveilla leikissä mukana olosta – en pelkästään viilentymismahdollisuuden takia, vaan myös siksi, että mukana olijat vaikuttavat keskittyvän tilanteeseen joka solullaan.
Juuri isosilla on – leiriläisten itsensä lisäksi – valtava rooli hyvän ja turvallisen leiriympäristön rakentamisessa.
Päivän skabassa isoset saavat jääkylmää vettä päälleen.
– Isosten kanssa ei ole koskaan tylsää. Heidän iltaisin esittämänsä näytelmät ovat jääneet erityisesti mieleen, Sani Siltala kertoo.
Jenni Konttinen ja Vendla Költtä hakeutuivat isosiksi, koska heillä oli todella positiivisia kokemuksia omalta ripariltaan.
– Oma riparini oli niin kiva, että halusin ikään kuin elää sen uudestaan, Konttinen kertoo.
Isoskaksikko on yhtä mieltä isosen tärkeimmistä tehtävistä leirillä.
– Hyvän hengen luominen, tukena oleminen riparilaisille ja ujompienkin tyyppien mukaan ottaminen, Költtä sanoo.
Költtä ei osaa verrata, onko leirille osallistuminen ollut jännittävämpää isosena kuin leiriläisenä.
– Tämä on tosi erilainen kokemus. Ehkä isosena on kivampaa. On enemmän vastuuta, mutta myös vapauksia.
Iltahartaus puolustaa vähemmistöjä
Jatkuva yhdessäolo muiden kanssa herättää ihmisissä usein vahvoja tunteita ja ajatuksia. Riparin apuohjaaja Sini Siimes koki oman riparinsa yhteisöllisyyden niin voimakkaana ja positiivisena, että hän on ohjannut leirejä viimeiset kuusi vuotta.
– Tulin itse riparille kavereiden kanssa sen kummempia odottamatta, mutta leirin yhteisöllisyys yllätti minut, Siimes kertoo.
Leiriohjaajana Siimes pyrkii tekemään kirkosta ja uskonnosta nuorille lähestyttävämpiä.
– Haluan viestiä, että kirkko on avoin monenlaisille ihmisille. Esimerkiksi tänä iltana pidämme hartauden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista, mikä on itselleni tärkeä aihe. Moni ei välttämättä odota, että näistä asioista puhuttaisiin kirkossa tai riparilla, mutta haluan osoittaa, että täällä on tilaa kaikille, Siimes sanoo.
Leiriläinen Sani Siltala on kokenut, että uusiin ihmisiin tutustuminen on ollut riparilla helpompaa kuin muualla.
– Täällä ollaan niin tiiviisti tekemisissä, että ihmisiin tutustuu automaattisesti. Olen pitänyt itseäni vähän ujona ja yllättynyt, kuinka helposti täältä on saanut kavereita, hän kertoo.
Selja Kaukoniemi sen sijaan on kokenut uusiin ihmisiin tutustumisen riparilla haastavammaksi kuin muualla.
– Esimerkiksi koulussa yhdistävä tekijä on se, ettei kukaan oikein tykkää olla siellä. Täällä on vaikeampaa keksiä puheenaiheita, hän sanoo.
Medis rauhoittaa navetan yläkerrassa
Vanhan navettarakennuksen yläkertaan laskeutuu rauhoittava hämärä, kun verhot suljetaan ja valot sammutetaan. On alkamassa medis eli iltapäivän rauhoittumishetki. Apuohjaaja Sini Siimes kuvailee tilaisuutta ”hartaus lightiksi” – kevyemmäksi versioksi hartaudesta. Tilaisuuden aikana saa värittää värityskuvia, jos se auttaa rauhoittumisessa.
Siimeksellä on kädessään rukoushelmikoru, jota hän käyttää apunaan mediksissä puhuessaan. Värikkäässä korussa on oma helmi jokaiselle leirillä käsiteltävälle teemalle. Tänään ovat vuorossa yön ja ylösnousemuksen helmet.
Iltapäivän mediksessä rauhoitutaan.
– Yön helmi kertoo kuolemasta. Siihen voi tallettaa vaikeat tunteet, kuten kärsimyksen, ahdistuksen ja yksinäisyyden. Ylösnousemuksen helmi kertoo, että pimeydessä on lupaus valosta, Siimes sanoo.
Kynien suhina ja rauhallinen musiikki täyttävät tilan. Jostain kuuluu kuiskintaa ja naurua. Hämärässä huoneessa on läsnä helteisen iltapäivän raukeus.
– Toivoisin, että näissä mediksissä nuoret pystyisivät pysähtymään ja rauhoittumaan. Sellaisia hetkiä ei välttämättä ole monenkaan arjessa kovin usein, Siimes sanoo.
Yleensä rippikoulu on nuorelle hyvä kokemus, mutta leirimuotoinen ripari ei sovi jokaiselle
Kirkkohallituksen rippikoulutyön asiantuntijana heinäkuuhun 2023 asti toiminut Janne Kippola toteaa, että ripari on edelleen vahva osa nuorisokulttuuria.
– Hyvän leirin takana on paljon työtä: ryhmän jäseniin tutustumista etukäteen ja yhteishenkeen satsaamista. Onnistunut leiri vaatii heittäytymistä ja avoimuutta niin työntekijöiltä kuin rippikoululaisiltakin.
Kyselyiden perusteella rippikoulu on nuorille keskimäärin hyvin positiivinen kokemus. Vuoden 2022 arviointikyselyssä 93,6 prosenttia vastanneista rippikoululaisista koki olonsa turvalliseksi riparilla.
Ihan kaikki eivät kuitenkaan koe näin. Kippolan mukaan viime aikoina paljon yhteiskunnallista keskustelua herättänyt nuorten pahoinvointi näkyy myös ripareilla ja niiden yhteydessä tehdyissä hyvinvointikyselyissä.
Rippikoulutyön asiantuntijana toimineen Janne Kippolan mukaan rippikoululla on myös yhteiskunnallista merkitystä.
– Suurimmalla osalla nuorista menee hyvin, mutta pieni osa voi todella huonosti. Tutkimusten mukaan erityisesti osa tytöistä voi huonosti.
Rippikoulutyössä pohditaan aiempaa enemmän, kenelle sopii leirimuotoinen rippikoulu ja kenelle se saattaa olla liian kuormittava. Leirikuntoisuus-termi kuvaa nuoren valmiutta osallistua leirimuotoiseen rippikouluun. Yksi vaihtoehto rippileirille on päiväleiri, jossa yövytään kotona.
– Nuoria pyritään tukemaan rippikoulutyössä eri tavoin. Esimerkiksi päiväleirejä on kehitetty aiempaa elämyksellisemmiksi, Kippola kertoo.
Rippikoulussa koetun yhteisöllisyyden ei tarvitse päättyä riparikesään: jos nuori on kokenut ripariyhteisön mukavaksi, hän voi harkita osallistumista seurakunnan muuhun toimintaan.
– Riparin kautta seurakunnasta saattaa löytyä jotain muutakin hyvinvointia tukevaa, Janne Kippola sanoo.
Kyselyissä riparin käyneet ovat nostaneet yhteisöllisyyden yhdeksi leirin merkittävimmistä asioista.
– Myös se, että monen mielestä leirillä on ollut hauskaa, kertoo jonkinlaisesta yhteisöllisyyden kokemuksesta.
Kippola arvioi, että sen kaltainen yhteisöllisyys, mitä riparilla koetaan, on nuorten elämässä yhä harvinaisempaa.
– Riparilla nuori ei pääse kovin paljon itse vaikuttamaan siihen, keitä muita yhteisöön kuuluu. Arvioisin sen olevan nykypäivänä yhä harvinaisempaa. Vaikka koulussakin ollaan tällaisessa yhteisössä, niin pitkälti siellä kuitenkin itse valitaan, keiden kanssa välitunnit ja muu sosiaalinen aika vietetään.
Kippolan mukaan ripari on myös yhteiskunnallisesti merkittävä asia.
– Ihan vain jo se, että kolme neljäsosaa jostain ikäluokasta kokoontuu samojen asioiden äärelle, on merkittävää. Ja että on olemassa instituutio, jossa niin moni kokee olonsa turvalliseksi.
Kippola on kuullut toistuvasti, että rippileirin käyminen on helpottanut kouluun palaamista syksyllä.
– Jotkut ovat kokeneet, että riparilla ihmisten väliset dynamiikat ovat olleet erilaiset kuin koulussa, jossa ne ovat saattaneet jumiutua tietynlaisiksi vuosien ajaksi. Monien mielestä kiusaamiseen on puututtu enemmän. Arvokasta on myös katsomuksellisten asioiden pohtiminen. Se vahvistaa – olivat mielipiteet asioista mitä tahansa – ihmisen identiteettiä, mikä taas tekee yhteisöihin ja yhteiskuntaan sopeutumisesta helpompaa.
Vaikka rippileirien järjestämisessä on onnistuttu, Kippolan mukaan kirkolla ei ole varaa ottaa onnistumista itsestäänselvyytenä tulevaisuudessa.
– On pelkästään realistista, että kirkon jäsenmäärän pienentyessä myös ripareiden osallistujamäärät pienentyvät. On jatkuvasti kuunneltava, millaisille ripareille nuoret haluavat osallistua – unohtamatta kuitenkaan riparin perustehtävää kirkon kasteopetuksena.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Kaikki vihaavat ponileikkiä, mutta se on ripariklassikko” − Isoset houkuttelevat ujotkin mukaan porukkaan
Hyvä elämäVantaankosken seurakunnan isoset kertovat, millaisia ominaisuuksia isosilta kaivataan.
