Brandon Laukkanen käyttää suuren osan vapaa-ajastaan Superpark-riparilla ilmakiekkoa pelaten.
Voltteja, ilmakiekkoa ja Jumalaa – kävimme Superpark-riparilla, jota vantaalaiset nuoret ylistävät
Rippikoululaiset kertovat, että oppiminen on helppoa, kun välissä pääsee urheilemaan ja leikkimään kavereiden kanssa.
Kelta-violetti tehdashalli Tammiston liikekiinteistöjen asfalttiviidakossa näyttää melko kolkolta. Tästä ei kyllä tule yhtään mieleen ripari, ajattelen, kunnes kävelen ovelle.
Iloinen isoskaksikko pitää sitä auki ja tervehtii. Edempänä leiriohjaaja odottaa maanantaiaamun saapujia avainnauha kaulassa ja työpuhelin käden ulottuvilla. Jonkun huoltaja soittaa.
Kun kello lähestyy yhdeksää, alkaa ovesta astella ripotellen sisään verkkareihin, shortseihin, huppareihin ja urheilupaitoihin sonnustautunutta nuorisoa. He ovat Vantaan Tikkurilan seurakunnan Superpark-rippikoululaisia.
Kaverukset löytävät nopeasti toisensa, sillä alkamassa on päivärippileirin toinen viikko.
Aamu on rippikouluryhmän laatuaikaa
Päivä aloitetaan leiriläisten käyttöön varatusta kokoustilasta, joka muistuttaa metallijalkaisine tuoleineen, seinustalle kasattuine reppuineen, kokolattiamattoineen ja veisukirjalaatikoineen mitä tahansa leirikeskusta.
Tuolirinkiin kerääntyneet leiriläiset haukottelevat, kun päivän ohjelmaa kerrataan.
Edessä on muun muassa jumalanpalvelus ja iltapäivällä oman konfirmaation suunnittelua. Isoset pitävät raamikset eli raamattupiirit. Lisäksi he järjestävät leirin aikana lauluja, leikkejä ja sketsejä sisältäviä perinteisiä iltaohjelmia, jotka pidetään iltapäivällä ennen leiriläisten kotiinlähtöä.
Aamun vapaa-ajan lähestyessä alkavat piirissä istujien silmät vilkkua ja jalat naputella malttamattomina lattiaa. Kun lupa annetaan, ryntää kahdeksantoista leiriläisen ja kuuden isosen ryhmä vauhdilla ohi köysiliukujen, polkuautojen ja ninjaradan suuren sisähuvipuiston uumeniin.
Aktiviteettinsa saa valita vapaasti ja jonottamatta, sillä 1 500 henkilön Superpark on varattu aamun ensimmäisiksi pariksi tunniksi rippikouluryhmän yksityiskäyttöön, kertoo Superparkin Suomen maajohtaja Sanna Salminen.
Tarjolla on muun muassa liuta erilaisia pallopelipisteitä, skuutti- ja skeittiparkki, kiipeilypaikkoja ja parkour-alue. Suurin osa leiriläisistä suuntaa suorinta tietä hallin perälle trampoliineille, joilta pääsee harjoittelemaan temppuja vaahtomuovimereen.
– Hei tuuttekste foamihippaa, huutaa ohi juokseva poika vaahtomuovikuutio kädessään. Perässä viuhuu muutama muu.
Kaverin jahtaaminen vaahtomuovikuutioilla näyttää olevan päivän, ellei koko leirin suosikkiaktiviteetti.
Akseli Ojala piilottelee hippaa vaahtokuutioaltaassa. Aiemmin leiriviikolla kuutioiden sekaan putosi älykello, jota piti sukellella kellosta kuuluvan äänimerkin perässä.
Upottavien kuutioiden seasta takaisin trampoliinille kiipeäminen käy urheilusta.
Leikki ja urheilu on tärkeintä
Superpark-rippikoulu on nappivalinta ja leiriporukka hyvä, kertovat rippileiriläiset Akseli Ojala, Brandon Laukkanen, ja Tiitus Uhre.
Pojat loikkivat varmoin askelin ylös tekonurmesta ja metallisista liukumäistä koottua rinnerakennelmaa toimittajan liukastellessa vaivalloisesti perässä. Kannattaisi olla jarrusukat toisten sukkien alla, Superpark-konkarit vinkkaavat.
Akseli Ojala, Brandon Laukkanen ja Tiitus Uhre käyvät rippileirinsä perinteisen leirikeskuksen sijaan Vantaan Superparkissa.
– Mä oon käyny Superparkissa tosi paljon ja tämä riparivaihtoehto kiinnosti mua kaikista eniten. Unohdin alunperin ilmoittautua riparille. Sitten olin ihan paniikissa, niin mun mutsi laittoi tänne viestiä ja onneksi vielä mahtui mukaan, Ojala kertoo.
– Ripari on vähän niin kuin perinne. Kiva tulla leikkimään ja samalla tekemään näitä ripariin kuuluvia hommeleita, tokaisee Laukkanen.
– Urheilu on lähellä sydäntä niin oli kiva päästä tällaiselle leirille, Uhre komppaa.
Laukkanen harrastaa jääkiekkoa ja mietti ensin kiekkoriparia. Se osoittautui kuitenkin liian kalliiksi verrattuna sadan euron Superpark-leiriin.
– Sitä paitsi täälläkin pääsee vetopaikoille treenaamaan, Laukkanen naurahtaa.
Toden totta, porukan lempiaktiviteetteihin Superparkissa lukeutuu piste, jossa pääsee laukomaan kiekkoa älymaaliin. Ojala nauttii erityisesti trampoliinihyppelystä ja Uhre lisää lemppareiden listan jatkoksi ilmakiekon ja pesäpallon.
“Superparkin trampoliinit ovat niin kimmoisia, että voisi melkein osua kattoon”, kehuu Akseli Ojala.
Brandon Laukkanen ja Tiitus Uhre treenaavat pesäpalloa radalla, joka mittaa pallon lentonopeuden. Laukkasen osumat kimpoavat mittarin mukaan 140 kilometrin tuntivauhtia. “Valmistaudutaan ysiluokan lopussa pidettävään pesispeliin, jossa oppilaat pelaavat opettajia vastaan”, pojat paljastavat.
Akseli Ojalan vakiotemput trampoliinilla ovat tuplabäkkäri ja kaboom. Ensin mainittu on kaksoistakaperinvoltti ja toinen takaperinvoltti, joka aloitetaan hyppäämällä selälleen trampoliinille.
Skuutti- ja skeittiparkin välineistö säilyy koskemattomana omalla paikallaan koko leiriläisten vapaa-ajan. “Kyllä mä laudan päällä pysyn, mutta en niin hyvin, että pystyisin noita ramppeja menemään”, Akseli Ojala toteaa.
Brandon Laukkanen harjoittelee lämäreitä kiekkoalueella. “On hyvä treenata riparillakin, kun tavoitteena on päästä vielä joskus NHL:ään”, Laukkanen kertoo.
Kymmenen päivän leiristä seitsemän vietetään Superparkissa, mutta lajivalikoima ei leiriläisiä kyllästytä. Ojalan mukaan puistossa jaksaisi viettää vaikka kuukauden. Myös Superparkin ruoka maittaa.
– Täällä on mieletöntä ruokaa verrattuna kouluruokaan. Tulee maha täyteen, välillä vähän liiankin, toteaa Laukkanen.
Erityisen hyvin Uhrelle, Ojalalle ja Laukkaselle on maittanut pyttipannu, kana ja riisi sekä välipalalla pitsa ja hedelmäsalaatti. Mutta miten ovat maistuneet hengen antimet?
Jotain uutta Jumalasta
Opiskelutavat ovat olleet leiriläisille mieleisiä. Raamatun jakeista on rakennettu kuvakarttaa seinälle ja taukoja pidetään tuntien välissä riittävästi.
– Olen oppinut vähän lisää Jumalasta ja sitten ulkoläksyt. Pari niistä oli ennestään tuttuja mutta jotkut ihan uusia, Akseli Ojala kertoo.
– Olen oppinut kaikki ne neljä asiaa, jotka on pakko opetella. Sitten olen opetellut enemmän pesistä ja jääkiekkoa tottakai, Brandon Laukkanen luettelee. Neljä asiaa ovat Herran siunaus, uskontunnustus, Isä meidän -rukous ja kymmenen käskyä.
– Opin ulkoläksyt, jotain Jumalasta ja Raamatun käyttöä, kertoo Tiitus Uhre.
Aamun vapaa-ajan jälkeen riparilaiset hiljentyvät Superparkin kokoustilaan jumalanpalvelukseen.
Vaikuttaa, että rippikoulun käymisellä on kolmikolle aidosti merkitystä. Käteen jää ainakin ainutlaatuinen kokemus ja joukko uusia kavereita.
– Varsinkin jos uskoo Jumalaan, on hyvä käydä ripari. Täällä on myöskin niin hauskaa, että miksi ei, pohtii Laukkanen.
– Se on asia kristinuskossa, joka koetaan vaan kerran elämässä. Kun kaikki kaverit menee, niin kyllä tämän haluaa itsekin suorittaa, Ojala kertoo.
– Noudatetaan perinnettä. Ei me täällä rahan takia olla, Uhre kiteyttää.
Vaikka ovathan ne konfirmaatiolahjat toki plussaa, pojat nyökyttelevät yksimielisesti.
Oppitunneilla Superpark-riparilaiset ovat yhdistelleet Raamatun kohtia ja niihin sopivia kuvia.
Leiriohjelmaan kuuluvat päivittäiset raamikset, eli isosten luotsaamat pienryhmäkokoontumiset, joissa tutustutaan Raamatun kertomuksiin eri teemojen kautta.
Toiveissa ihan tavalliset rippijuhlat
Akseli Ojala, Brandon Laukkanen ja Tiitus Uhre aikovat kaikki juhlistaa heinäkuussa koittavaa konfirmaatiota perinteisesti sukulaisia ja perhetuttuja kutsumalla. Mitä niiltä rippijuhlilta sitten voi odottaa?
– Voileipäkakkua! Meillä on mummu, joka tekee niin hyviä kakkuja. Lahjaksi toivon jääkiekkomailaa ja jääkiekkoreppua. Sellaista mihin saa nyt kesällä rullakiekkokamat, Laukkanen hihkaisee.
– Läheisiä ja vanhempia sukulaisia on kiva nähdä. Lahjaksi toivon rahaa ja rippiristin, Uhre kertoo.
– Minäkin toivon lahjaksi rippiristin. En ole katsonut vielä, että minkälaisen, mutta luotan varmaan siihen, että sukulaiset osaavat valita, pohtii Ojala.
Ohjaajaosaston konkareita
Haastatteluhetken jälkeen suuntaamme trampoliineille, joiden luona temppuilua seuraavat leiriohjaajat Marjo Suorsa ja Tiina Toivanen.
Toivanen on ollut jokaisella Tikkurilan seurakunnan Superpark-leirillä, yhteensä kuutena vuonna. Suorsa on ohjaamassa leiriä toista kertaa.
– Jos on liikunnallinen nuori, niin tämähän on ihan oiva paikka. On myös nuoria, jotka eivät halua perinteiselle rippileirille, missä ollaan seitsemän päivää jossakin leirikeskuksessa. Tämä on vähän kevyempi versio, Suorsa kertoo.
Leiriohjaaja Marjo Suorsa kertoo, että sisällöt ovat Superpark-riparilla samat kuin muillakin leireillä, mutta aikataulu hieman tiukempi, jotta päiviin saadaan mahtumaan sekä opetussisällöt että aikaa sisähuvipuistossa. Leiriläisten päivä kestää aamu yhdeksästä neljään iltapäivällä.
Varsinaisia muistikuvia ei enää ole siitä, miten Superpark-leiri alunperin keksittiin, mutta ajatuksena oli järjestää jotain urheilullista.
– Muihin päiväripareihin erona on täällä se, että pääsee liikkumaan, ja kun riparilaiset tekevät tauoillakin yhdessä asioita, he ryhmäytyvät paremmin, Toivanen arvioi.
– On hienoa nähdä, että leiriläiset keksivät kaikkien näiden Superpark-aktiviteettien lisäksi ihan omaa ohjelmaa, kuten hippaa, Suorsa täydentää.
Leirillä ohjaajillakin on kivaa, sillä leiriläiset ovat hauskoja ja omatoimisia.
– Pääosin he osaavat katsoa kelloa, vaikka välillä pitää kadonneet lampaat puistosta kerätä, Suorsa naurahtaa.
Leirille kannattaa saapua urheilutamineissa, sillä hiki tulee pomppiessa taatusti.
“Hei ne lastenrattaat on tehty lapsille, pyydätte rippilahjaksi omat”, kajahtaa ohjaaja Tiina Toivasen ääni pitkin hallia, kun pari leiriläistä työntää toisiaan vaunuissa kohti parkour- ja salibandyalueita.
Superparkista löytyy välineet monen lajin testaamiseen. Jääkiekon lisäksi palloilulajeista innostunut pääsee kokeilemaan esimerkiksi salibandyn maalitutkaa, koripallon tarkkuusheittoa, pesäpalloa, baseballia sekä jalkapalloa minimaaliin.
Jumpalta jumalanpalvelukseen
Kello näyttää neljää vaille yhtätoista, ja olisi aika kerääntyä kokoushuoneeseen jumalanpalvelusta varten.
– Kyllä me hyvin ehditään pelata yksi ilmakiekko, toteaa Brandon Laukkanen.
Kontrasti on jyrkkä, kun voltteja heitelleet ja toisiaan takaa ajaneet hikiset rippikoululaiset hetkeä myöhemmin istuvat riveissä virsikirjat käsissä. Kokoushuoneen eteen on rakennettu pieni alttari.
– Ja sitten rauhoitutaan jumikseen, seinustalla istuvat ohjaajat kehottavat.
Taustamusiikki kantautuu langattomasta kaiuttimesta, joka alkaa reistailla kesken ensimmäisen virren. Virttä jatketaan ilman säestystä naurua pidätellen, kunnes kaiutin muodostaa uudelleen yhteyden puhelimeen.
Fläppitaululle tussilla hahmoteltu neljäntoista kohdan jumalanpalvelus näyttää aika pitkältä toimitukselta. Osuudet ovat kuitenkin lyhyitä, ja jokaisen hoitaa joku isosista tai riparilaisista omalta paikaltaan, osa antaumuksella ja muutamat mumisten.
Toinen virsi kuullaan kaiuttimesta ilman yhteyshäiriöitä. Valittu tulkinta kuitenkin herättää hilpeyttä sekä ohjaajissa että leiriläisissä, kun sen laulaja hönkii ja huokailee teatraalisesti säkeistöjen välissä.
Päivän jumalanpalveluksessa lauletaan virret 492, 704, 499 ja 510.
Jumalanpalveluksen teemana on minä ja kaste.
Jumalanpalveluksen eri osista vastaavat rippikoululaiset ja isoset.
Ripariryhmän yksityiskäytössä olevan kokoustilan seinään on teipattu monelle seurakuntien leireiltä tutun ruokalaulun sanat.
Jumalanpalveluksesta suoriudutaan vartissa.
Seuraavaksi vuorossa on lounas, sitten oppitunti ja iltapäivällä “isoisosen”, eli kolmannen vuoden isosen kehittämä päivän skaba. Siinä vastakkain kilpailevat raamisryhmät, jotka ovat nimenneet itsensä Suomen kansalaisiksi, Puolikkaiksi, Vantaan panttareiksi, Jajoteemiksi ja Hauskaksi.
Leiriporukka nousee seisomaan, laulaa luikauttaa klassikoksi vakiintuneen ruokalaulun Tuiki, tuiki tähtösen sävelellä ja suuntaa makaronilaatikkoa popsimaan.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Elämän suuria kysymyksiä ja hauskanpitoa – vaikka ripari on kaikkien tuntema osa nuorisokulttuuria, kokemuksena se pääsee usein yllättämään
Hyvä elämä HengellisyysEspoolaisen Leppävaaran seurakunnan rippileirillä keskusteltiin ystävyydestä ja lähimmäisenrakkaudesta ja koettiin uusien kavereiden kanssa hienoja yhteisiä hetkiä.
