Jarmo Turva kuvattiin Fargo 100 -ambulanssin edessä Helsingin Palomuseossa. Kyseinen ambulanssi herätti jo pikkupoikana Turvan kiinnostuksen ensihoitajan työhön.
Ensihoidon konkari Jarmo Turvan mukaan elämä on valtava mysteeri – ”On hieno tunne, kun pystyy pelastamaan ihmisen hengen”
Jarmo Turva on oppinut hektisten työvuosiensa aikana tuntemaan ihmiselämän arvaamattomuuden.
Oli jouluaatto ja Kallion paloaseman ensihoitoyksikkö sai hälytyksen helsinkiläiskotiin. Kerrostaloasunnon ovella oli vastassa hätääntynyt nainen. Hänen skitsofreniaa sairastava sisarensa oli tullut hoitolaitoksesta joulunviettoon, ja nyt tämä oli ahminut niin paljon jouluruokaa, että oli tukehtunut. Jarmo Turva yritti tehdä työparinsa kanssa vielä voitavansa, mutta mitään ei ollut tehtävissä.
– Tämä surullinen tapaus jäi vahvasti mieleeni. Mietin, että oliko siinä kaikessa kauheudessaan kuitenkin se puoli, että loppuiäksi sairaalahoitoon tuomittu ihminen saavutti näin rauhan.
Yli 40-vuotisen uran ensihoidossa tehnyt Turva on ollut laskujensa mukaan työvuorossa yli kymmenenä jouluna. Suuri osa työtehtävistä on liittynyt jouluisin sydänelvytyksiin ja tulipaloihin.
– Jouluna on silti ollut aina rauhallisempaa kuin normaalina arkena. Työpaikalla on pyritty luomaan tunnelmaa joulukuusella ja jouluaterialla. Tosin esimerkiksi viime jouluna ruokailu viivästyi kerrostalopalon vuoksi.
Jarmo Turva hakeutui pelastusalalle, koska halusi auttaa muita ja olla näin konkreettisesti hyödyksi.
Ensihoito on kehittynyt huimasti
Alussa kerrottu tapaus ja monta muuta löytyy ensihoitopalvelun kenttäjohtajan työstä vapaaksi kirjoittajaksi siirtyneen Jarmo Turvan kirjasta Elämä, kuolema ja siltä väliltä (Deadline Kustannus).
Turva kiinnostui ensihoitotyöstä armeija-aikana, jolloin hän oli ambulanssin kuljettajana ja lääkintämiehenä. Varusmiespalveluksen jälkeen hän hakeutui alalle ja työskenteli vuosien mittaan eri ensihoitopalveluissa, päivystyspoliklinikoilla, hätäkeskuksessa ja opettajana. Viimeiset 15 vuotta hän toimi kenttäjohtajana.
– Minut sai innostumaan alasta halu auttaa muita ja olla näin konkreettisesti hyödyksi. On hieno tunne, kun pystyy pelastamaan ihmisen hengen.
Ensihoito ja alan koulutus kehittyivät Turvan työaikana huimasti. Hänen aloittaessaan työssä 1980-luvulla ambulanssissa annettiin yleensä vain ensiapua, jonka jälkeen potilas kuljetettiin sairaalaan.
– Nykyään potilaasta tehdään tilannearvio, hänet tutkitaan ja hänelle annetaan hoitoa ennen sairaalaan viemistä. Tai tilanne todetaan vaarattomaksi eikä sairaalareissua tarvita, Turva kertoo.
– Myös hoitohenkilöstöä ja muuta väkeä on paljon enemmän. Esimerkiksi liikenneonnettomuudessa paikalle voi tulla ambulanssi, kenttäjohtaja, lääkäri autolla tai helikopterilla, palokunta ja poliisi. Tapauksen hoitamiseen saattaa siis osallistua yli 15 työntekijää.
Tämä on ihmissuhdeammatti, jossa on tultava toimeen paitsi työkavereiden myös potilaiden kanssa.
Ambulanssiaikoina hänellä oli työkavereita, joiden kanssa muodostui tietynlainen sanaton yhteys.
– Ei tarvinnut kuin vilkaista toista ja tiesi, missä mennään ja mitä tehdään. Nykyisin työntekijöitä siirrellään enemmän paikasta toiseen, jolloin työkavereihin ei ehkä pääse muodostumaan yhtä kiinteää suhdetta.
Jarmo Turvan mukaan ensihoitajan tärkeisiin ominaisuuksiin kuuluu myös huumorintaju, mikä auttaa monissa tilanteissa.
Osa tapauksista jää mieleen loppuiäksi
Ensihoidon tehtävissä, joissa enemmän tai vähemmän hektiset tilanteet vaihtelevat päivän mittaan, vaaditaan Jarmo Turvan mukaan tiettyjä ominaisuuksia.
– Tämä on ihmissuhdeammatti, jossa on tultava toimeen paitsi työkavereiden myös potilaiden kanssa. Työssä pärjää, jos on avarakatseinen ja ymmärtää laajemmin ympäröivää yhteiskuntaa. Niin sanotun tynnyrissä kasvaneen on vaikea sopeutua tähän työhön.
– Tärkeä ominaisuus on myös huumorintaju, mikä auttaa monissa paikoissa. Kun joutuu esimerkiksi toistuvasti tekemisiin tiettyjen päihdeongelmaisten ja rikollisten kanssa, huumori katkaisee kyynisyyden selän.
Minua liikutti aina se, jos vakavasti vammautuneella tai kuolleella uhrilla ei ollut mitään osuutta tapahtuneeseen.
Osa tapauksista jää mieleen loppuiäksi. Jotkut tapaukset ovat erityisen koskettavia.
– Minua liikutti aina se, jos vakavasti vammautuneella tai kuolleella uhrilla ei ollut mitään osuutta tapahtuneeseen. Samoin se, jos jokin sattui menemään hoitoketjussa pieleen.
Rankempia tapauksia käsitellään heti tapahtuneen jälkeen yhteisessä jälkipurkutapaamisessa, defusingissa. Tämä kriisiapumuoto on ollut ensihoidossa käytössä laajemmin muutaman vuoden.
– Hurjasta tilanteesta selviäminen on yksilöllistä, mutta tässä työssä myös kehittyy yleensä jonkinlainen resilienssi, minkä avulla pystyy jatkamaan hommia.
Viime joulun töissä viettänyt Jarmo Turva ehti syödä joulupuuroa työtehtävien välissä.
Yli 20 000 kodissa yllätysvieraana
Yli 20 000 kotikeikkaa tehnyt Jarmo Turva on oppinut työvuosiensa aikana tuntemaan elämän arvaamattomuuden.
– Olen ollut kodeissa eräänlaisena yllätysvieraana, ja minulle on muodostunut tämän myötä varsin laaja ihmiskuva. Voin todeta, että juuri mikään ei enää heilauta. Poikkeuksen tekee järjetön tai harkittu väkivalta, jota liittyy varsinkin rikolliseen toimintaan. Se on saanut miettimään ihmisen pahuutta.
– Kaiken kokemani jälkeen sanoisin, että elämä on valtava mysteeri, enkä tiedä, miten tämä kaikki täällä ohjautuu.
Ensihoitouransa jälkeen Turva aikoo viettää aikaa kirjoitustöiden parissa. Hän kirjoitti aikoinaan alan ensimmäiset ensihoito-oppaat, ja nyt hänellä on työn alla uusi ensihoitoon liittyvä kirja. Ammattilehteä toimittanut mies haluaa jatkaa myös toimittajana, mikä oli vielä lukioaikana hänen unelma-ammattinsa.
Tuleva joulu on Turvan aikuisiän ensimmäinen joulu ilman tietoa seuraavasta työvuorosta.
– Vietän joulua rauhallisesti perheeni seurassa. Aattoiltaa menemme viettämään vaimoni vanhempien luo Vantaalle. Erityisesti odotan sitä, että jouluna näen Islannissa asuvan tyttäreni.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Vaikka läheisesi on kuollut, muista hengittää, sanoo kuolemaa ja menetystä runoissaan kuvaava Sanna Karlström
Hyvä elämäRunoilijan mukaan kuolema on niin iso osa elämää, ettei siitä voi olla kirjoittamatta.
