null Essee: Pyhä Henki on Vapauden Henki, joka ei tunnusta hierarkioita eikä rajoja

Essee: Pyhä Henki on Vapauden Henki, joka ei tunnusta hierarkioita eikä rajoja

Jos ensimmäisen helluntain liekit yhä palaisivat, me ymmärtäisimme toistemme puhetta ihonväristä riippumatta.

I

Olutterassilla istui zimbabwelainen mies. Aurinko paahtoi metallisen pöydän niin kuumaksi, että pelkäsin jääkylmän tuopin räjähtävän siinä. Zimbabwelainen osoitti minulle tuolia, joten istuuduin. Elokuun helle oli pistävä.

Musiikki soi kahdesta suunnasta yhtä aikaa kovaa, ja se särki korvaa. Sanoin zimbabwelaiselle, että kakofonia tulee sanoista kakos ja fonee, paha ääni. Hän katsoi minua oudon merkitsevästi. Sitten hän alkoi puhua.

Ihminen halajaa korkeuksiin, kohti jumalallista pyhyyttä. Se on yksi syy tavoitella korkeita paikkoja, hän sanoi. Alhaalla laaksossa majailee murhe, ylämailta yletymme taivaisiin. Koska faraoilla ei ollut vuoria, mies Zimbabwesta sanoi, heidän piti rakennuttaa ne – pyramidit – itse.

Hallitsijoiden paikka on vuorella, koska huipulta näkee alas laaksoon. Korkeat paikat ovat kakofonian vastakohtia. Ne ovat harmonian paikkoja, sanoi zimbabwelainen. Harmonia merkitsee rauhaa, jossa voi hallita kokonaisuuden. Laaksossa ihmisiä on kuin muurahaisia, he törmäilevät. Horisontaalinen linja ei ole hallitsijan linja, vaan harmonia, mies sanoi.

Kun syntymästäni oli kulunut tasan neljäkymmentä päivää, kastoi minut pappi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen pienessä kerrostaloasunnossa, jossa oli muovilattiat.

Zimbabwelainen oli puhunut. Hän nousi, kiitti seurasta ja poistui.

Ihmismieli pirstoutuu, ellei se löydä harmoniaa, jossa asiat asettuvat mielekkäisiin suhteisiin. Siinä mielessä jokainen yksilö on oman maailmansa napa, ja niin sen kuuluu olla.

Kaikkea en silti ole voinut valita itse. Kukaan ei kysynyt, haluanko syntyä. Eikä kukaan kysynyt, haluanko uudestisyntyä. Mutta kun syntymästäni oli kulunut tasan neljäkymmentä päivää, kastoi minut pappi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen pienessä kerrostaloasunnossa, jossa oli muovilattiat.

Tuo uudestisyntymiseni päivä oli lauantai. Olen siitä lähtien ollut kirkon jäsen. Seuraavana päivänä oli helluntai, jolloin kristityt juhlivat Pyhää Henkeä ja kirkon syntymää.

II

Jerusalemissa vietettiin šavuot-juhlaa. Oli vuosi 30 jKr., ja äskettäin teloitetun galilealaisen viisaudenopettajan Jeesus Nasaretilaisen oppilaat olivat kokoontuneet taloon, johon oli saapunut pyhiinvaeltajia kaukaa Mustaltamereltä ja Mesopotamiasta.

Yhtäkkiä kuului kovaa tuulenpuuskaa muistuttava kohahdus. Jeesuksen oppilaiden ylle lehahtivat tulenlieskat, joiden hulmutessa kaukaisista maista saapuneet pyhiinvaeltajat kuulivat näiden Galilean miesten puheen äidinkielellään.

Sen on täytynyt olla ekstaattinen kokemus. Luukkaan selitys on, että Jeesuksen oppilaisiin laskeutui Pyhä Henki. Raamatussa Jeesus lupaa, että kun hän poistuu seuraajiensa keskuudesta, ”te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin”.

Liekkien vielä leimutessa nousi Pietari ja alkoi julistaa Jumalan sanoja profeetta Joelin kirjasta:

”Minä annan teidän nähdä merkkejä taivaalla ja maan päällä: verta, tulta ja savupatsaita. Aurinko pimenee, kuu värjäytyy vereen, ennen kuin koittaa Herran päivä, suuri ja pelottava.”

Pian – tarkalleen vuonna 1260 – koittaisi universaalin rakkauden aika, jolloin Pyhä Henki täydellistäisi kirkon ja patriarkaalinen hierarkia murtuisi.

Puheessa oli valtava lopunajan tuntu. Pietari julisti verta, tulta ja savupatsaita. Kristinusko todella on lopunajallinen uskonto: eletään niin kuin Valtakunta olisi jo totta. Kautta historian kristinuskossa on esiintynyt utopioita Pyhän Hengen täyttämästä täydellisestä yhteiselosta. Sekä kristillinen vasemmisto että kristillinen oikeisto toivovatkin, että kristinusko olisi poliittinen voima, joka muuttaa maailmaa. Usko on kuollutta, ellei se näy elämässä.

Utopiat eivät synny itsestään. Yhden kauaskantoisen utopian laatija oli 1100-luvun Italiassa elänyt munkki Joakim Fiorelainen. Tuon ajan kristityt ajattelivat, että Raamatun lukemisen tarkoituksena on selvittää tekstiin kätketty eettinen tai opillinen sanoma. Joakim keksi, että itse asiassa tällaisella allegoriseksi kutsutulla lukutavalla hakkeroitu Raamatun totuus on myös historiallista. Raamattua lukemalla Joakim päätteli, että maailmanhistoria jakautui erillisiin Isän, Pojan ja Pyhän Hengen aikakausiin.

Pian – tarkalleen vuonna 1260 – koittaisi universaalin rakkauden aika, jolloin Pyhä Henki täydellistäisi kirkon ja patriarkaalinen hierarkia murtuisi.

Niin ei käynyt, mutta Joakimin teologia antoi kipinää myöhemmille sukupolville. Joillekin aseellisen vallankumouksen kannattajille hän on ollut esikuva.

III

Kolme kuukautta sen jälkeen, kun zimbabwelainen mies oli poistunut terassin pöydästä, Helsinki–Vantaan lentokentälle saapui joukko muusikoita Jamaikalta. Autonkuljettaja toi heidät ravintolaan, jossa eläkeläiset joivat keskiolutta ja seurasivat raveja. Kun totolaput oli täytetty ja ravit ravattu, pantiin televisio kiinni.

Ravintolan päätyyn oli kyhätty notkuva esiintymislava. Tapauksesta ei lehdistössä juuri kirjoiteltu, mutta oli hämmästyttävä kulttuuriteko, miten pienillä resursseilla ja talkoovoimin Stadin tähti -nimisessä baarissa järjestettiin konsertti, jossa esiintyi maailmankuulu jamaikalainen lauluyhtye The Congos.

Tuona iltana The Congos tietenkin esitti tunnetuimman kappaleensa Row, Fisherman, Row. Siinä kerrotaan uusitestamentillisin sanakääntein kalastajaperheen köyhyydestä ja lasten nälästä. Kertosäkeessä lauletaan, että ”souda, kalamies, souda – meidän on päästävä ylemmille maille”.

Orjien kokemuksessa uskonnosta tuli vaarallinen voima, joka horjutti orjanomistajien valta-asemaa.

Ylämaat, higher grounds, on tyypillinen orjien ja heidän jälkeläistensä lauluperinteen ilmaisu. Jamaikalla higher kirjoitetaan usein muodossa iya, ja sillä tarkoitetaan korkeampaa tietoisuutta, joka yhdistyy arkimurheet ylittävän todellisuuden majesteetillisiin värähtelyihin.

Orjien kokemuksessa uskonnosta tuli vaarallinen voima, joka horjutti orjanomistajien valta-asemaa.

Päivällä orjille opetettiin, että Jumalaa kunnioitetaan tottelemalla isäntää. Mutta kun pimeys laskeutui, kokoontuivat orjat omaan salaiseen kirkkoonsa, jossa vallitsi vallankumouksellinen lopunajan henki. Salaisen kirkon evankeliumi koodattiin hengellisiin lauluihin, joissa Mooses – käytännössä muun muassa eräs Harriet Tubman -niminen entinen naisorja – johdattaa pian kansansa (orjat) yli Jordanin (Mississippi-Ohio), ja sen jälkeen juna – swing low, sweet chariot – vie pohjoiseen Siioniin.

Orjat uskoivat, että nämä laulut – spirituaalit – olivat Raamatun veroista Jumalan ilmoitusta, koska nimensä mukaisesti ne olivat Pyhän Hengen, Holy Spiritin, inspiroimia.

Alas painettujen kirkot ovat usein hurmahenkisiä lopunajan lahkoja, joissa Pyhä Henki on kovaa valuuttaa.

IV

Laitoskirkkojen näkökulmasta Hengen uudistusta vaativat liikkeet koetaan usein uhkaksi. Niinpä vallanpitäjien Pyhä Henki suitsii populistista syvän päädyn hurmosta. G.W.F. Hegelin filosofiassa maailmanhistoriaa ohjasi vääjäämättömällä otteellaan ”absoluuttinen Henki”, joka tuli itsestään tietoiseksi kulttuurissa, kansalaisten siveellisyydessä, suurmiesten mahtavissa teoissa ja valtion rakenteissa.

Itseään toteuttavan Hengen päämääränä oli, kuten alussa kohtaamani zimbabwelaismies sanoisi, harmonia.

Eurooppa oli matkalla kohti täydellisyyttä. Jos Joakim Fiorelainen uskoi, että Pyhän Hengen aika oli vasta tulossa, niin Hegel ajatteli mahtipontisesti, että koko maailmanhistoria on yhtä suurta Hengen liikettä, jossa jokainen aikakausi on aina edellistä hohdokkaampi.

Siltähän se näytti. Löytöretkien jälkeen kristillinen Eurooppa pani koko maailman kumartamaan itseään. Siirtomaaherruuden perustana olivat kauppiaiden ja suursijoittajien yksityisesti omistamat laivastot ja armeijat. Niiden aseellinen mahti alleviivasi, että kaikkialla maailmassa lähetyssaarnaajien ilosanoma syntien anteeksisaamisesta oli parasta, mitä pakanakansat ikinä tulisivat kuulemaan.

Euroopassa puhalsi sananmukaisesti perkeleen paha henki.

Moderni maailma uhkui voitonriemua. Kaupunkiarkkitehtuuri oli massiivista, ja asemakaavat piirrettiin suoraviivaisiksi. Valistushenkisestä kristillisyydestä karsittiin pois kaikki järjenvastainen mytologia ja ”naismaisiksi” mielletyt hengelliset epäraittiudet.

1900-luvulle tultaessa länsimainen kulttuuri oli järkiperäisyydessään hyvin mekaaninen. Sen näkee Pablo Picasson maalauksesta Guernica, joka kuvaa natsien ja fasistien jättämiä pommitusten rauniota Espanjan sisällissodassa keväällä 1937.

Picasson teos ei ole realismiin pyrkivä kuvaus Guernican kaupungin pommituksista. Teos on sävyltään kylmä ja eleetön. Kenties Guernica onkin kuvaus teknistyneestä yhteiskunnasta, jonka teollisuuslaitoksissa kuolemaa tuotetaan metritavarana.

Pyhän Hengen aika oli ohi. Euroopassa puhalsi sananmukaisesti perkeleen paha henki.

V

Nyt Eurooppa on lakannut uskomasta Jumalaan. Suomeen rakennettiin jatkosodan jälkeen täysin uudentyyppisiä kirkkorakennuksia, joissa kirkkosalin yhteyteen sijoitettiin seurakuntavirasto sekä kerhotiloja sähköautoratoineen ja kokkikerhojen keittiöineen. Kansankirkko halusi lähelle kansaa, ja siksi se loi erilliset työmuodot kuten diakonian ja nuorisotyön.

Nämä kirkkopömpelit ovat nyt homeessa. Uusia ei rakenneta, koska kirkolla ei ole riittävästi jäseniä. Koko vanhojen instituutioiden yhteiskunta on murentunut.

Edesmennyt sosiologi Zygmunt Bauman käytti nykyajasta vertauskuvaa nestemäinen. Identiteettien kiinnekohdat ovat liuenneet, kun niitä tukeneet arvoinstituutiot ovat vanhentuneet. Nestemäisen yhteiskunnan ominaispiirre on rajattomuus. Sosiaalisesti hyväksyttyä on kaikki, mihin yksilö keksii suostua vapaaehtoisesti. Olemme vapaita kaikista historian kahleista ja määritelmistä.

Olemme pelottavan lähellä sitä, että ihonväri estää meitä jakamasta samaa ihmisyyttä.

Kehityksellä on kova hinta. Baumanin mielestä nykyaika on juuretonta. Psykoterapiakirjallisuudessa tästä on esimerkkinä se, että kun nuorelta kysytään syytä sadistiseen väkivaltaan, vastaus on: ”En tiedä.” Äärimmillään aikamme ihminen ei ole missään suhteessa mihinkään tai kehenkään – ei edes omaan itseensä, omiin tunteisiinsa, omaan raivoonsa, koska häneltä puuttuu kiinteä ihmissuhde, jossa tuota raivoa voisi käsitellä. Siksi raivosta tulee sattumanvaraista ja selittämätöntä.

Bauman puhui nestemäisyydestä 1990-luvulla. Nykyään rakenteet tekevät paluuta. Tällä kertaa niitä ei oteta vastaan harmonisesti ylhäältä, vaan ne muotoutuvat ihmisten välisten verkostojen kakofoniassa. Kun kirkko on menettänyt merkityksensä, sen ovat korvanneet new age ja eettinen puritanismi, jossa ihmistä ei kohdata eikä kohdella enää ainutkertaisena yksilönä vaan erityisryhmän edustajana.

Ryhmiltä puuttuu yhteinen kieli. Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin virkaanastujaisissa kuuluisuuteen nousseen runoilijan Amanda Gormanin teosten kääntäminen eri kielille on osoittautunut vaikeaksi, koska kääntäjiltä edellytetään oikeanlaista habitusta. Katalaanin kielen kääntäjälle kerrottiin, että hänellä on ”vääränlainen profiili”.

Olemme pelottavan lähellä sitä, että ihonväri estää meitä jakamasta samaa ihmisyyttä.

VI

Row, fisherman, row, we’ve got to reach on higher ground…” Olen kristitty, mutta kirkkolaitoksen koen etäiseksi. Sen sijaan The Congos saa aikaan syvän liikutuksen. Row, Fisherman, Row’n lopussa pyydetään, että Jeesuksen oppilaat Simon Pietari, Jaakob ja Johannes tulisivat rannalle ruokkimaan nälkäisiä. Se on kaunis kohta.

Vaikka kirkko on puiseva, se edustaa porttia traditioon, joka on kuin valtavan suuri tiekartta. Tuolle kartalle on merkattu Jeesuksen ja hänen seuraajiensa jalanjälkiä, joita pitkin voin kulkea Abrahamiin, Iisakiin ja Jaakobiin asti.

En tiedä, kuka se zimbabwelainen mies oli. Tapasimme sattumalta viisitoista vuotta sitten Vantaalla. Hänen sanansa jättivät minuun syvän jäljen, koska vasta silloin ymmärsin, mitä tarkoittaa higher ground. Tajusin sen olevan kaipuuta harmoniaan.

Pyhä Henki on Rakkauden Henki, joka murtaa hallitsijan harmonian ja alamaisten kakofonian välisen jännitteen.

Minulla on mielikuva siitä, mitä tuo harmonia merkitsee. Se on elämää Pyhässä Hengessä. Kristinuskon mukaan minä en voi kuitenkaan itse päättää tulla uskoon. Usko on lahja, jonka synnyttää Pyhä Henki.

Kristinuskon Jumala ei ole autoritaarinen hallitsija, johon zimbabwelainen viittasi. Pyhä Henki on Vapauden Henki. Hän ei tunnusta hierarkioita eikä rajoja. Hän liikkuu missä tahtoo ja milloin tahtoo.

Pyhän Hengen harmonia on sitä, että minun inhimillinen henkevyyteni on sopusoinnussa Jumalan Hengen kanssa.

Pyhä Henki on Rakkauden Henki, joka murtaa hallitsijan harmonian ja alamaisten kakofonian välisen jännitteen. Rakkauden Henki yhdistää ihmiset. Rakkauden Hengen pelastavassa läsnäolossa me ihmiset opettelemme asettumaan toistemme asemaan rakastaaksemme lähimmäistämme niin kuin itseämme.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi