Kuvakaappauksia elokuvista, kuvankäsittely Robin Vuorinen.
Riivaajat, Saatana ja Antikristus – elokuvissa seikkailevat myös Kristuksen viholliset
Pimeä syksy houkuttelee kauhuelokuvien pariin. Niissä pahiksina häärivät usein Raamatusta tutut hirvittävät olennot.
Saatanan lähettämä Kristuksen vastustaja, Antikristus, on yllättävän kuuluisa raamatullinen eksyttäjä siihen nähden, että Raamatussa hän saa vain hyvin vähän palstatilaa. Antikristus mainitaan Raamatussa vain Johanneksen kirjeissä. Erityisesti Antikristus liitetään Ilmestyskirjaan, sillä hahmoa pidetään joskus siinä esiintyvän pedon synonyyminä.
Erilaiset kristilliset ryhmät odottavat Antikristuksen nousua omana elinaikanaan, ja kulloisenkin aikakauden hirmuhallitsijat keisari Nerosta Adolf Hitleriin on nähty Antikristuksina. Erään näkemyksen mukaan Antikristus rakentaa fasistisen globaalin sortokoneiston, toisten mielestä Antikristus taas ovelasti tulee ratkaisemaan maailman ongelmat ja saa ihmiset Jumalasta luopuen seuraamaan itseään. Jos tekee Google-haun termillä ”lopunajat”, löytyy paljon sensaatiokristillistä spekulointia siitä, elämmekö nyt Ilmestyskirjan aikaa ja onko Antikristuksen nousu nurkan takana.
Popkulttuurissa Antikristuksen saapumista alustetaan usein Ilmestyskirjan lainauksilla, ja näin tehdään myös kuuluisassa Ennustus-elokuvassa ja sen jatko-osissa (1976-1991). Damien Thorn -roolihahmon nousu Antikristukseksi on vaikuttanut paljon ihmisten mielikuviin siitä, kuinka Antikristus voisi nousta valtaan. Sarja tunnetaan paremmin sen englanninkielisellä nimellä Omen.
Antikristuslapsi Damien Thornella on intensiivinen katse.
Elokuvasarja alkaa Damien Thornen lapsuudella. Lapsi tuijottaa paholaismaisesti, ja hyvää tarkoittavat ihmiset hänen ympärillään kuolevat. Miksi hänen päässään on syntymämerkki ”666”? Mitä tarkoittaa hänen kasvojensa näkyminen Yigaelin muurin maalauksessa, jossa tarujen mukaan näkyvät Antikristuksen kasvot. Kahden ensimmäisen osan juonissa alustetaan Damienin nousua Antikristukseksi. Kolmannessa osassa Damien onkin jo maailman menoa sorkkiva vaikuttaja, joka koettaa estää Jeesuksen toista tulemista.
Kyseessä on yksi tunnetuimmista kristinuskosta ammentavista kauhuelokuvasarjoista, ja se jatkaa Rosemaryn painajaisen ja Manaajan perintöä. Koko sarjan sisältävä kokoelma maksaa verkkokaupoissa noin 20 euroa.
Yigaelin muuri paljastaa Antikristuksen henkilöllisyyden. Muurissa näkyvätkin tutut kasvot.
Aikuisen Damien Thornen eleet ja ajokoiralauma kertovat, että joku taitaa kohta menettää henkensä.
Netflixistä löytyvä Little Evil -elokuva on parodia Ennustus-elokuvasta. Päähenkilö Gary Bloom epäilee poikapuolensa Lucaksen olevan Antikristus. Lopulta saatanallisia yhteensattumia on niin paljon, että on selvää, että Lucas toimii saatanan sätkynukkena maan päällä. Toiminnan ja komedian ohessa esitetään kaunis sanoma: lapsi on hyvä juuri sellaisenaan, ja jos ongelmia ilmenee, ne voitetaan vanhempien rakentavalla kasvatuksella.
Elämme riivaajaelokuvien renessanssia
Raamatussa Jeesus ajaa riivatuista pahoja henkiä ulos. Usein aikakauden manaajilla oli apunaan loitsuja, esineitä tai aineita, esimerkiksi yrttejä. Jeesus kuitenkin tekee Raamatussa aikalaisiinsa vaikutuksen vapauttamalla ihmisiä riivaajista pelkällä sanansa voimalla. Jeesus antaa myös opetuslapsilleen voiman ajaa riivaajia. Kauhuelokuvissa papit manatessaan roiskivat pyhää vettä ja lukevat tarkoin valittuja rukouksia, eikä meno muistuta juurikaan Raamatun kuvaa pahojen henkien pois ajamisesta.
Kristillisen perinteen hirvitykset ovat nostattaneet puistatuksia elokuvissa jo sata vuotta.
Nykyään kristittyjen kentällä ”riivaajia” ajavat ulos muun muassa katolisen kirkon ja joidenkin amerikkalaisten karismaattisten liikkeiden manaajat. Meno on pääosin maltillista, ja esimerkiksi katolisella kirkolla on tiukat kriteerit siihen, milloin manauksia voi suorittaa.
Suomen luterilaisen kirkon Aamenesta öylättiin -verkkosanakirjassa sanotaan, että sairauksista tai mielenterveysongelmista puhuessa on puheet riivaajista syytä jättää kokonaan pois. ”Luterilaisen kirkon sielunhoitotyössä nojataan kliiniseen psykologiaan ja sen käsitteisiin”, sanakirjassa mainitaan.
Kauhuelokuvien maailmassa eletään nyt eräänlaista riivaajaelokuvien renessanssia. Uusia teoksia tulee jatkuvasti, mutta ne alentuvat usein tympeään säikyttelyyn. Harva teos vetää vertoja riivauselokuvien kiistattomimmalle klassikolle, Manaajalle.
Manaajassa riivattu Regan toimii epäinhimillisesti: tavarat lentelevät huoneessa ja pääkin pyörähtää nurinpäin.
Vuoden 1973 Manaaja on universaali kauhuklassikko, ja monen mielestä yksi kaikkien aikojen pelottavimmista elokuvista. Riivatusta Reganista kertova elokuva kauhistuttaa erikoisefekteillään, musiikillaan ja taiteellisilla tehokeinoillaan. Riivattu tyttö oksentelee pappien päälle ja tuo ilmi näiden salaisuuksia. Manaajan jatko-osat menettelevät, ja ne ovat kohtuullisia riivauselokuvia. Manaaja II: Luopio (1977) on sarjan outolintu. Siinä elokuvien sisäiseen maailmaan sotketaan hypnoosikone ja telepatiaa.
Manaaja II: Luopio -elokuvassa Regan palaa muistoihinsa hypnoosikoneen avulla.
Emily Rosen riivaaja perustuu löyhästi tositapahtumiin, saksalaisen Anneliese Michelin tapaukseen. Kerronta vuorottelee oikeussalidraaman ja riivaustapahtumien välillä. Elokuva ei mässäile pahoilla hengillä, vaan katsoja joutuu pohtimaan itsekin, oliko Emily Rose kuitenkin vain syvästi maallisten ongelmien vaivaama. Itse elokuvaa pelottavampaa on kuitenkin tutustua alkuperäiseen Anneliesen Michelin tapaukseen: esimerkiksi YouTubesta löytyy tallenteita tuosta tosielämän väitetystä riivaustapauksesta, ääniraitoja, joiden riipivä naisääni saa ihokarvat pystyyn.
Vuoden 2010 Viimeinen manaus on mokumentti, eli dokumenttia jäljittelevä fiktiivinen elokuva. ”Dokumentissa” filmiryhmä kuvaa, kuinka maallikkosaarnaaja Cotton Marcus selittää riivaustapauksia luonnontieteellisesti. Elokuva leikittelee katsojallaan ja juonenkäänteitä riittää. Katsoja voi alussa itse päätellä, onko riivaustapaus yliluonnollista perää vai johtuuko se inhimillisistä tekijöistä. Elokuvan Cotton on maallikkosaarnaaja, ja kyseessä on harvoja riivauselokuvia, jotka eivät ammenna katolilaisuudesta.
Kiusaajasta Helvetin hallitsijaksi
Itse paholainenkin vilahtaa usein varsinkin noidista, riivaajista ja Antikristuksesta ammentavissa elokuvissa. Modernissa kauhuklassikossa The Witch vuodelta 2015 paholainen on ottanut mustan pukin muodon. Elokuvassa Pimeyden valtias vuodelta 1987 tiedemiehet huomaavat kvanttitieteellisissä kokeissaan, että mystiseen säiliöön säilötty Saatana on vapautumassa jälleen kylvämään tuhoa ja ahdistusta maapallolle.
Varhaisilla erikoisefekteillä toteutetut helvettikuvaukset ovat komeita.
Vuoden 2005 Constantine perustuu Hellblazer-sarjakuvaan. Elokuvassa okkultistinen etsivä John Constantine ajaa riivaajia ja ammuskelee demoneja. Elokuvassa vilahtaa myös Lucifer, tuttavallisemmin Lusse, jota näyttelee ruotsalaisnäyttelijä Peter Stormare. Suuressa roolissa on myös Luciferin poika Ammon, joka haluaa maapallosta oman valtakuntansa. Elokuvan Lucifer on tyylikäs ja karismaattinen, ei sarvipäinen hirvitys.
Saatana on Raamatussa monitulkintainen hahmo ja kristillisessä perinteessä paholaisella on monta roolia, joista vakiintunein on helvetin hallitsija. Jobin tarinan kiusaava Saatana eroaa taivaalta langenneesta Luciferista.
Noita-elokuvassa tanskalaisohjaaja Benjamin Christensen näyttelee itse paholaista.
Kauhuelokuvabuumit seuraavat usein yhteiskunnallisia muutoksia: atomisodan uhka sai ihmiskunnan käsittelemään ahdistuksiaan tieteiskauhun keinoin, ja kun Ed Geinin hirmuteot, kuten murhat ja haudanryöstöt, paljastuivat 1950-luvulla, ne innoittivat lukuisia verisiä sarjamurhaajaelokuvia. Kristinusko on kestoinnoittaja kauhuelokuvien maailmassa.
Ruotsalainen Noita perustuu ohjaaja Benjamin Christensenin tutkimuksiin noitavainoista, ja se julkaistiin vuonna 1922. Myös paholainen tekee elokuvassa pahojaan, ja varhaisilla erikoisefekteillä toteutetut helvettikuvaukset ovat komeita. Näinä päivinä jotkut harrastajat puhuivat jopa kauhun renessanssista, kiitos vuoden 2018 Hereditary – pahan perintö ja jo mainitun The Witch -elokuvan. Kristillisen perinteen hirvitykset ovatkin nostattaneet puistatuksia elokuvissa jo sata vuotta, eikä loppua näy.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Essee: Pyhä Henki on Vapauden Henki, joka ei tunnusta hierarkioita eikä rajoja
HengellisyysJos ensimmäisen helluntain liekit yhä palaisivat, me ymmärtäisimme toistemme puhetta ihonväristä riippumatta.
