Harras hetki: Näyttelijä Jari Virman koki pyhiä hetkiä Turkin-vaelluksella
Jari Virman koki pitkän vaelluksen retkenä omaan itseensä.

Jari Virman koki pitkän vaelluksen retkenä omaan itseensä.

Harras hetki: Näyttelijä Jari Virman koki pyhiä hetkiä Turkin-vaelluksella

Virmanin tarinoihin vuoristossa, paimenen kodissa, kirkossa ja moskeijassa voi eläytyä Kansallisteatterin Tie Konyaan -esityksessä.

Ihmiset kuuntelevat kuulokkeista näyttelijä Jari Virmanin tarinaa hänen 670 kilometrin pituisesta vaelluksestaan Istanbulista Konyaan. Ollaan Kansallisteatterin Tie Konyaan -esityksessä. Virman itse tekee puhumattomana erilaisia liikkeitä, esimerkiksi hitaasti pyörivän dervissitanssin kuvioita.

Kyseinen tanssi liittyy 1200-luvulla eläneeseen islamilaiseen suufimystikkoon ja runoilijaan Jalal ad-Din Muhammad Rumiin, jonka hauta oli Virmanin vaelluksen määränpäänä. Rumin kuoleman jälkeen perustettiin suufilaisten kerjäläismunkkien eli dervissien yhteisö, joka korostaa tanssin ja musiikin merkitystä Jumalan kohtaamisessa.

Matkalla Virmania puhutteli erityisesti yksi Rumin runoista. Sen mukaan oikein ja väärin tekemisen yläpuolella on alue, jossa ajatuksilla ja puheella ei ole merkitystä. Tuo runo vei Virmanin tilaan, jossa hän tunsi kohtaavansa maailman puhtaana kaikesta hälystä. Hän huomasi myös, että Rumin ajatuksista löytyi samoja elementtejä kuin muista maailmanuskonnoista.

Fyysisesti vaativasta matkasta muodostui kuitenkin enemmän henkinen vaellus, retki omaan itseen.

Jari Virman lähti Turkin-vaellukselleen selässään rinkka, johon hän pakkasi mukaan vaatteita sekä ruokaa kymmeneksi päiväksi. Fyysisesti vaativasta matkasta muodostui kuitenkin enemmän henkinen vaellus, retki omaan itseen.

Virman koki vaelluksen aikana pyhyyden kokemuksia, joista moni liittyi luontoon. Esimerkiksi kaunis vuoristomaisema sai hänet mykistymään. Samoin hetket kirkossa ja moskeijassa herättivät vahvan tunteen siitä, että hän oli jonkin ikiaikaisen mysteerin äärellä.

Tuo tunne tuli myös paimenen kodissa, jonne Virman kutsuttiin. Koti oli vaatimaton, mutta vieras ohjattiin aterialle, joka syötiin ringissä lattialla. Keskustelu käytiin muutamalla turkinkielisellä sanalla.

Vaikuttava oli myös tapaaminen suufigurun kanssa. Hän opetti Virmanille dervissitanssin alkuasennon, joka on kuin Jeesus ristillä.

Matkan jälkeen Virman – puhelias karjalainen – teki itsestään yllättävän havainnon: hänellä ei ollut mitään sanottavaa. Matkalla koettua hän ei haluaisi selittää kovin paljon senkään takia, ettei hukkaisi siitä jotain tärkeää.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi