null Harras hetki: Selja Purovaara äänitti Youtubeen virsikirjan kaikki virret

Jouhikko on yksi Selja Purovaaran monista soittimista.

Jouhikko on yksi Selja Purovaaran monista soittimista.

Hengellisyys

Harras hetki: Selja Purovaara äänitti Youtubeen virsikirjan kaikki virret

Muusikko löysi virren ytimen kolmivuotisen Virsi päivässä -projektinsa aikana. Hän säesti Youtube-videoilla itseään esimerkiksi kitaralla tai mandoliinilla.

Yhden virren äänittäminen vei vain viitisen minuuttia päivässä. Kolmeen vuoteen mahtui silti hetkiä, jolloin Selja Purovaara tuskitteli, miksi oli ryhtynyt urakkaan. Nuo hetket menivät kuitenkin nopeasti ohi, sillä hän teki virsikirjasta myös uusia, kiinnostavia löytöjä, vaikka oli kuvitellut tuntevansa sen läpikotaisin.

Purovaara pyrki tekemään virsiäänityksensä mahdollisimman yksinkertaisesti. Toimivaksi säestystavaksi osoittautui amerikkalaisen folkmusiikin simppeli rytmi.

Pikkuhiljaa Purovaara koki pääsevänsä virsien ytimeen. Erityisen hienoa hänestä oli tutustua virsien erilaisiin tapoihin sanoittaa pyhän kokemusta. Körttiläistaustansa vuoksi hän tuntee hyvin murheen sävyttämät Siionin virret. Virsikirjassa häntä säväyttivät suurta rakkautta ja lämpöä hehkuvat virret. Yhdeksi hänen lempivirrekseen tuli virsi 565, jossa lauletaan lohduttavasti: ”Nyt melu tyyntyy, työn paine laantuu.”

Mittavaan urakkaansa Selja Purovaara ryhtyi toimittuaan Helsingin yliopistossa teologian opiskelijoiden jumalanpalvelusharjoituskurssin kanttorina. Opiskelijat lauloivat kurssilla aina samoja virsiä. Monipuolistakseen valikoimaa Purovaara ideoi Virsi päivässä -projektin.

Lisäksi käytössä olivat piano, mandoliini, banjo, jouhikko, urut, basso ja syntetisaattori.

Youtube-projektin nimi tulee kansanmusiikkipiireistä, jossa tune-a-day tarkoittaa, että muusikko opettelee uuden sävelmän joka päivä. Purovaara säesti lauluaan pääasiassa akustisella kitaralla. Lisäksi käytössä olivat piano, mandoliini, banjo, jouhikko, urut, basso ja syntetisaattori. Joillakin videoilla oli mukana myös vierailevia muusikoita.

Erityisen hartaan tunnelman Selja Purovaara koki Youtube-videota tehdessään viime pyhäinpäivänä Kiuruveden kirkossa. Hän äänitti siellä Armorikkaat-bändin kanssa poismenneiden muistelemiseen liittyneen virren. Tunnelmaan vaikutti se, että kirkon seinällä oli yhtyeen yhden jäsenen esi-isän kuva.

Lähes 800 virren urakka tuli täyteen juuri ennen pääsiäistä. Viimeisen virren Purovaara kuvasi ja äänitti Youtubeen kotikulmillaan Myyrmäen uudessa Virtakirkossa. Se oli pääsiäisvirsi Aurinkomme ylösnousi.

Purovaara ei aivan yltänyt virsi päivässä -tavoitteeseensa. Hän arvioi työtahdiksi 1,3 virttä päivässä.

Joka tapauksessa hän on tyytyväinen tulokseen ja saamaansa palautteeseen. Videoilla on ollut yli 311 000 katsojaa.


Toista video

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.