Helena Ruuska penkoi Hugo Simbergin elämää kahden ja puolen vuoden ajan, mutta jotkut kysymykset jäivät vastausta vaille
Helena Ruuska tutustui elämäkertaa kirjoittaessaan hauskaan ja lahjakkaaseen Hugo Simbergiin. Simberg poseeraa kesällä 1893 sukunsa kesäpaikassa Niemenlautassa entisessä Viipurin läänissä.

Helena Ruuska tutustui elämäkertaa kirjoittaessaan hauskaan ja lahjakkaaseen Hugo Simbergiin. Simberg poseeraa kesällä 1893 sukunsa kesäpaikassa Niemenlautassa entisessä Viipurin läänissä.

Helena Ruuska penkoi Hugo Simbergin elämää kahden ja puolen vuoden ajan, mutta jotkut kysymykset jäivät vastausta vaille

Taiteilija Hugo Simbergin lyhyeksi jääneeseen elämään mahtui draamaa: onnettomia rakastumisia ja vakava sairaus. Simbergin elämäkerran kirjoittanut Helena Ruuska ihastui taiteilijan topakkaan Blenda-sisareen.

Empaattinen, hauska, salaperäinen, seurallinen, lahjakas, monipuolinen, aikaansaava. Komeakin. Miksei sellainen mies löytäisi vaimoa? Tämän päivän sinkkunaisille Hugo Simberg kyllä kelpaisi, mutta reilut sata vuotta sitten unelmavävyltä vaadittiin muuta.

– Siihen aikaan miehenmalli oli kapea. Kuka säätyläisnainen olisi uskaltanut viedä isänsä eteen piruja maalaavan taiteilijan, joka vielä kolmekymppisenä oli isänsä taloudellisen tuen varassa? sanoo Hugo Simbergin elämäkerran kirjoittanut Helena Ruuska.

Kun Simberg lopulta useiden epäonnisten rakastumisten jälkeen avioitui Anni Bremerin kanssa, hän oli jo 36-vuotias. Suururakka Tampereen tuomiokirkon freskojen parissa ja säännölliset kuukausitulot Taideyhdistyksen piirustuskoulun opettajana olivat vihdoin tehneet hänestä aviomieheksi kelpaavan. Avioliitosta tuli onnellinen.

Ei Simberg tosin aluksi ollut kelvata Helena Ruuskallekaan. Hän oli saanut mainetta kahden kirjailijan, Marja-Liisa Vartion ja Eeva Joenpellon, elämäkertojen tekijänä, ja haaveili kirjoittavansa seuraavaksi Aino Kallaksesta. Kun kustantaja ehdotti Simbergin elämäkertaa, Ruuska oli vastahakoinen.

– En halunnut kirjoittaa miehestä enkä kuvataiteilijasta.

Epätäydelliset pirut

Tänä syksynä kahden ja puolen vuoden työn jälkeen ilmestyi Hugo Simberg – Pirut ja enkelit (WSOY). Ruuska käytti siihen lomia, viikonloppuja ja varhaisia aamuhetkiä ja oli myös muutaman kuukauden virkavapaalla äidinkielenopettajan työstään. Ennen työhön ryhtymistään hän tunsi Simbergin keskeiset teokset mutta ei tiennyt juuri mitään tämän elämänvaiheista.

Simbergin maailma, autonomian ajan Suomi, oli hyvin toisenlainen kuin se maailma, johon Ruuska aiemmin elämäkertoja kirjoittaessaan oli perehtynyt. Se oli myös vaikeammin tavoitettavissa. Marja-Liisa Vartio ja Eeva Joenpelto olivat molemmat syntyneet 1920-luvulla, liikkuivat samoissa kirjailijapiireissä ja tunsivat toisensa. Tietoa pystyi hankkimaan myös haastattelemalla ihmisiä, jotka olivat tunteneet heidät. Hugo Simbergiä ei päässyt niin lähelle.

Jotkut asiat Simbergin elämässä jäivätkin Ruuskalle arvoituksiksi. Arkistomateriaalissa oli aukkoja eikä kaikkeen aineistoon päässyt käsiksi. Tiedossa on, että Simbergin kuoltua Anni-vaimo poltti osan miehensä kirjeenvaihdosta.

– Siellä on saattanut olla rakkauskirjeitä ajalta ennen avioliittoa. Joissakin kirjeissä on luultavasti kerrottu Simbergin sairauteen liittyviä asioita, Ruuska otaksuu.

Simbergiä vaivannut krooninen sairaus oli todennäköisesti syfilis. Helsingin Diakonissalaitos, jossa Simbergiä sairauden vuoksi hoidettiin, ei ole päästänyt tutkijoita arkistoihinsa.

– Jokin häntä vaivasi. Varmaan häntä painoi myös kuolemanpelko, sillä sairauteen ei ollut hoitoa. Sairaus saattoi olla syynä siihenkin, että hän nuorena toistuvasti pettyi rakkaudessa, Ruuska sanoo.

Piru oli Simbergille eräänlainen toinen minä. Piruja kuvaamalla hän purki pettymystä, surua, ahdistusta ja vaillinaisuudentunnettaan.

Sairauden ja sydänsurujen lisäksi Hugo Simbergiä piinasivat ajoittain myös epäonnistumisen tunteet. 1900-luvun alun jälkeen Simbergin edustama symbolismi alkoi taiteessa olla vanhanaikaista. Sen tilalle nousi ekspressionismi vahvoine väreineen.

– Simberg ei päässyt ekspressionismiin käsiksi. Hän ei nähnyt maailmaa niin. Voi myös olla, että sairaus vei häneltä voimat. Tai sitten hän vain oli jo tehnyt ne parhaat työnsä, Helena Ruuska sanoo.

Simbergin enkelit ja pirut ovat monille suomalaisille rakkaita, mutta hänen aikalaisensa eivät piruja ymmärtäneet. Niitä pidettiin kummajaisina. Ruuskan mielestä Simbergin pirut ovat hellyttäviä ja jonkinlaisia epätäydellisyyden kuvia.

– Piru oli Simbergille eräänlainen toinen minä. Piruja kuvaamalla hän purki pettymystä, surua, ahdistusta ja vaillinaisuudentunnettaan.

Ruuska arvioi, että juuri siksi niitä nykyisin rakastetaan.

– Ihmisiä kiinnostaa, jos joku myöntää oman epätäydellisyytensä ja tunnustaa kärsivänsä.

Sisar eli Hugon kautta

”Hanki oma elämä”, oli Helena Ruuskalla nuorempana tapana ajatella isästään, joka oli innokas elämäkertojen lukija. Ruuska ei silloin olisi voinut kuvitellakaan, että hänen oma elämänsä tulisi jossakin vaiheessa kietoutumaan tiiviisti toisten ihmisten elämänvaiheiden penkomiseen – ja että hän jäisi siihen koukkuun. Nytkin häntä jo polttelee halu löytää seuraava aihe.

Niin Hugo Simberg kuin Marja-Liisa Vartio ja Eeva Joenpelto ovat Ruuskan mukaan olleet elämäkerran kirjoittajalle otollisia kohteita. Heidän kaikkien elämästä löytyi iloa ja väriä mutta myös onnettomia rakkauksia ja menetyksiä. Simbergin tavoin Vartio sairasteli paljon ja kuoli nelikymppisenä. Joenpelto taas ei oikein päässyt yli avioerostaan ja joutui kokemaan molempien poikiensa kuoleman.

Arkistoja penkoessaan Ruuska on myös löytänyt kiinnostavia ihmiskohtaloita, joista hän ei ole aiemmin tiennyt mitään. Hugo Simbergin kirjeenvaihtoa lukiessaan Ruuska esimerkiksi tutustui myös hänen sisariinsa ja innostui erityisesti Hugoa kaksi vuotta nuoremmasta Blenda Simbergistä.

– Blenda on äärettömän mielenkiintoinen hahmo ja samalla esimerkki siitä, millaista herrasneidin elämä tuolloin oli. Hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin odottaa kosintaa ja avioliittoa. Blenda ei koskaan avioitunut vaan omistautui Hugolle ja muulle perheelleen. Toisaalta hän oli kielitaitoinen ja sai esimerkiksi matkustaa Euroopassa, Ruuska kertoo.

– Blendan kirjeet tulevat iholle. Hän komenteli Hugoa, huolehti tästä ja katsoi välillä asiakseen ojentaa tätä. Tuntuu siltä, että hän eli Hugon kautta ja kompensoi näin omaa hiljaista elämäänsä.

Hugo Simbergin maalauksissa sisaret ovat usein selin ja katsovat ulos ikkunasta.

– Minusta se kuvaa sitä, kuinka ahdasta naisen elämä tuolloin oli.

Taideteos ei tyhjene tulkintaan

Elämäkerran kirjoittaja joutuu jatkuvasti tasapainoilemaan sen kanssa, kuinka pitkälle toisen ihmisen ajatuksia ja tunteita voi arvailla ja kuinka paljon esimerkiksi taideteoksia voi tulkita niiden tekijän kokemusten perusteella.

– Kun spekuloi, se pitää kirjoittaa auki. Eikä taiteilijan elämän ja hänen tuotantonsa välille voi koskaan laittaa yhtäläisyysmerkkejä. Taidetta ei voi tyhjentävästi tulkita. Jokainen näkee mitä näkee, Helena Ruuska sanoo.

Hugo Simbergin tunnetuin maalaus Haavoittunut enkeli on hyvä esimerkki teoksesta, jota on tulkittu monin tavoin – myös taiteilijan sairauden kuvana – mutta joka pakenee selityksiä. Simberg itse ei halunnut rajoittaa teoksen tulkintaa. Siksi sillä ei alun perin ollut nimeä vaan nimen korvasi ajatusviiva.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi