Aini Linjakumpu on tutkinut hengellistä väkivaltaa. Kuva: Hans v. Schantz
Hengelliseen väkivaltaan ei osata puuttua
Uskonyhteisöillä ei voi olla erityisoikeutta väkivallan harjoittamiseen, sanoo tutkija Aini Linjakumpu.
Vaikka esimerkiksi vanhoillislestadiolaisen liikkeen piirissä esiintyneestä hengellisestä väkivallasta on oltu kirkossa tietoisia vuosikymmeniä, sitä ei silti ole saatu kitkettyä pois. Näin arvioi hengellistä väkivaltaa tutkinut politiikantutkija Aini Linjakumpu.
Tuoreessa tutkimuksessaan Uskonnon varjot Linjakumpu tarkastelee sitä, millaisiin käytäntöihin vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä ja Jehovan todistajissa voi liittyä hengellistä väkivaltaa. Sellaisia ovat esimerkiksi liikkeiden sisäiset kurinpitokäytännöt: Jehovan todistajien oikeuskomiteat ja lestadiolaisten hoitokokoukset.
Linjakummun mukaan hengellinen väkivalta tai sen uhka on uskonnollisissa yhteisöissä hallintakeino, jolla ylläpidetään yhteisön jatkuvuutta ja vakautta.
– Väkivallan käyttäjät eivät itse katso tekevänsä väkivaltaa. Päinvastoin: omasta mielestään he yrittävät tehdä hyvää kyseiselle ihmiselle ja koko yhteisölle. He saattavat puhua oikaisusta, ojentamisesta tai takaisin taivastielle ohjaamisesta.
|
Piirros Jarkko Peltoluhta |
Tarkkoja rajoja sille, mikä on hengellistä väkivaltaa, on Linjakummun mukaan mahdotonta vetää. Olennaista on uhrin kokemus: väkivalta aiheuttaa vakavia fyysisiä tai henkisiä ongelmia.
– Monet hyväksyvät esimerkiksi vanhoillislestadiolaisten ehkäisykiellon tai Jehovan todistajien verensiirtokiellon yhteisöön kuuluvina normeina. Mutta kun lestadiolaisäitien tilanteesta on puhuttu julkisuudessa, jotkut monilapsiset äidit ovat alkaneet tiedostaa tilannettaan eri tavalla, Linjakumpu kertoo.
Linjakummun edellinen kirja Haavoittunut yhteisö käsitteli vanhoillislestadiolaisten hoitokokouksia. Sen jälkeen hän on saanut yhteydenottoja ihmisiltä, joita vuosikymmenten takaiset kokemukset hoitokokouksista ovat painaneet. Tutkimustieto, julkinen keskustelu ja hoitokokousten nimeäminen hengelliseksi väkivallaksi ovat auttaneet heitä käsittelemään kokemuksiaan.
Varsinkin 1970-luvulla hoitokokoukset olivat yleinen käytäntö vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Linjakummun mukaan liikkeessä on edelleenkin hoitokokousten kaltaisia tilanteita ja toimintatapoja.
– Liikkeen johto haluaa esittää, että hoitokokouksia ei enää tapahdu, mutta monelta ihmiseltä on tullut päinvastaista todistusaineistoa. Ihan viime viikkojen aikanakin on liikkeen piirissä ollut tilanteita, joissa ihmisten sieluntilaa ja toimintaa yhteisössä on arvioitu julkisesti.
Väkivallan käyttäjät eivät itse katso tekevänsä väkivaltaa. Päinvastoin: omasta mielestään he yrittävät tehdä hyvää kyseiselle ihmiselle."
Hengellisen väkivallan riski on Linjakummun mukaan suurin sellaisissa uskonnollisissa liikkeissä, joita hän kutsuu ääriyhteisöllisiksi. Ne ovat rakenteeltaan hierarkkisia ja niillä on omat normit, joiden noudattamista valvotaan ja joiden rikkomisesta rangaistaan. Tällainen liike myös opettaa olevansa ainoa tie pelastukseen, joten liikkeestä irtautuvaa tai erotettua uhkaa paitsi sosiaalisten suhteiden katkeaminen myös iankaikkinen kadotus.
Ääriyhteisöllinen liike saattaa hallita jäsentensä koko elämää: perhe-elämää, seksuaalisuutta, ruumiillisuutta, ammatinvalintaa, koulutusta, terveydenhoitoa, sosiaalisia suhteita, rahaa, vapaa-aikaa.
Kerätessään aineistoa kirjaansa Linjakumpu sai yhteydenottoja myös esimerkiksi helluntaiseurakunnista, joogapiireistä ja pienistä kirkon sisällä toimivista ryhmistä. Hän toteaakin, että ongelmia näyttäisi olevan monissa liikkeissä.
Vanhoillislestadiolainen herätysliike toimii luterilaisen kirkon sisällä, joten siellä tapahtuvat väärinkäytökset koskevat myös kirkkoa. Linjakumpu arvioi, että vaikka välillä tuntuu siltä, ettei kirkko halua puuttua hengelliseen väkivaltaan, asiaa on kuitenkin käsitelty 1980-luvun alusta asti. Hän kiittää sitä, että lestadiolaisten kanssa on pyritty dialogiin, piispat ovat ottaneet ilmitulleet epäkohdat tosissaan ja kirkon johto on ongelmista tietoinen.
Linjakummun mukaan keskustelu hengellisestä väkivallasta on vielä alkuvaiheissaan. Hän uskoo kuitenkin muutokseen.
– Yhteiskunnassa ei voi olla saarekkeita, esimerkiksi uskonnollisia yhteisöjä, jotka voivat harjoittaa väkivaltaa ja rikkoa ihmisoikeuksia. On väistämätöntä, että näitä tapauksia aletaan arvioida myös oikeuslaitoksessa.
Piispa Luoma: Kirkon keinovalikoima on suppea
Espoon piispa Tapio Luoma arvioi, että kirkon johdolla ja työntekijöillä on kyllä halua tunnistaa hengellinen väkivalta ja myös puuttua siihen. Ongelmana on se, että keinovalikoima on suppea.
– Vasta viime aikoina on alkanut hahmottua kuva, millaisesta ilmiöstä on kyse ja miten se syntyy. Aihepiiriä käsittelevät asialliset tutkimukset ovat tässä suhteessa hyvin tärkeitä ja ne palvelevat kirkkoa tuomalla esiin ilmiön syitä ja seurauksia.
Luoman tiedossa ei ole vanhoillislestadiolaisuuden lisäksi muita kirkon sisällä toimivia yhteisöjä, joissa olisi hengellistä väkivaltaa. Hänen käsityksensä mukaan aiemmin sitä esiintyi joissakin niistä liikkeistä, jotka suhtautuivat torjuvasti naispappeuteen, mutta tilanne on tasoittunut.
Vanhoillislestadiolaisuuden ongelmat kumpuavat Luoman mukaan liikkeen piirissä elävästä käsityksestä ja retoriikasta, jossa oma yhteisö samaistetaan Jumalan valtakuntaan ja annetaan ymmärtää, että liike on ainoa tie pelastukseen.
– Sikäli kun tällaista käsitystä ja retoriikkaa pidetään tietoisesti yllä, tehdään yksiselitteisesti väärin, Luoma sanoo.
Hänen mukaansa kirkossa käydään kaiken aikaa vuoropuhelua vanhoillislestadiolaisen liikkeen kanssa eri tasoilla. Luoma myös muistuttaa, että liikkeen korostusten ytimessä on sanoma Jumalan armosta ja anteeksiannosta.
– Pidän tärkeänä, että liike saisi mahdollisuuden pitää avarasti esillä ydinsanomaansa tavalla, joka rakentaisi entistä enemmän koko kirkkoa.
Lahkon Lumo
Rippi sulkee suut
Iloisten talojen kellareissa
Uskontojen lapsiuhrit jäävät piiloon
Varo hengellistä väkivaltaa
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Helluntailiike ottaa hengellisen väkivallan vakavasti – useimmat seurakunnat edellyttävät työntekijöiltään valtakirjaa, johon liittyy turvakoulutus
AjankohtaistaHelluntaikirkon toiminnanjohtajan Esko Matikaisen mukaan mahdollista mainehaittaa ei pidä miettiä, vaan hengellisen väkivallan uhri on asetettava aina etusijalle.
