
Hyvää pyhää: Hyvät teot syntyvät hiljaisuudesta
Kauniit sanat ja lupaukset eivät paljon merkitse, jos teot puhuvat toista kieltä.
Jeesus on toista päivää Jerusalemissa. Hän oli opettanut kaupungin pääpyhätössä ja ajanut sieltä edellisenä päivänä ulos myyjät, ostajat ja rahanvaihtajat. Rukoushuoneesta oli tullut markkinapaikka. Temppelin ja kansan johtajat vaativat Jeesusta tilille tapahtuneesta.
Jeesus vastasi heille kertomalla kahdesta pojasta, jotka isä käski töihin viinitarhaansa. Toinen sanoi ykskantaan, ettei tahdo mennä, mutta tuli toisiin ajatuksiin ja meni kumminkin. Toinen sanoi oitis menevänsä, mutta jätti menemättä. Tarinan kysymys on, kuka oikeasti toimii Jumalan tahdon mukaan. Kauniit sanat ja lupaukset eivät paljon merkitse, jos teot puhuvat toista kieltä. Viime kädessä meidät tuomitaan tekojemme ja tekemättä jättämistemme mukaan.
Taivasten valtakunnan portilla odottaa monta yllätystä. ”Portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te”, sivaltaa Jeesus valtuuksiensa kyselijöille. Tarina on ikiaikainen. Se haastaa meidät itsetutkisteluun. Miten itse toimimme, kumman pojan käyttäytymismallia seuraamme? Vai löydämmekö itsestämme kummankin? Toimiko kumpikaan heistä esimerkillisesti?
Jos tutkimme rehellisesti sanojamme, lupauksiamme ja tekemisiämme, niin suuret sanat käyvät vähiin ja vaikenemme omista teoistamme. Helpot lupaukset ja ylevät puheet eivät vielä ole tekoja. Hyvät teot ja oikeat sanat syntyvät hiljaisuudesta ja rukouksesta. Kun tutkimme itseämme, rukouksemme yksinkertaistuu: ”Herra armahda!” riittää. Merkittävimmät teot tapahtuvat hiljaisuudessa, usein tekijöidenkään tietämättä.
Itsetutkiskelu
Lue hiljaisuudessa psalmi 139. Mietiskele ja tutkiskele sitä rauhassa. Rukoile lopuksi sen sanoin: ”Tutki, minut Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle.”
23.8.
Tämän sunnuntain aiheena kirkoissa on Itsensä tutkiminen. Päivän tekstissä (Matt. 21:28–32) Jeesus kertoo vertauksen kahdesta pojasta, joita isä pyysi viinitarhaansa töihin.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Hyvää pyhää: Toisen uskonnollisuudesta huolehtiminen on turhaa
HengellisyysKuunnellut sanat uppoavat syvälle silloin, kun kädet tekevät työtä.

Hyvää pyhää: Koskaan ei ole myöhäistä
Hengellisyys
Hyvää pyhää: Kielsikö Jeesus meitä tuntemasta vihaa?
Hengellisyys