null Hyvää pyhää: Itsekkyys paljastuu

Hyvää pyhää: Itsekkyys paljastuu

Ei ole yhdentekevää, miten täällä elämänsä elää.

Tuomiosunnuntain raamatuntekstissä ­majesteettinen jumalhahmo erottelee lampaat ja vuohet eri lokeroihin ja lähettää toiset loppumattomaan rangaistukseen, toiset iankaikkiseen elämään. Tuomiosunnuntain nimi ja raamatunteksti muodostavat vastakohdan monesta muusta kuvauksesta tutun lempeän ja armollisen Jumalan kanssa.

Mutta onko asia oikeastaan niin? Ehkä enkelten ympäröimä Ihmisen Poika, joka istuu kirkkauden valtaistuimella, onkin oikeastaan kuvaus, jonka on tarkoitus muistuttaa, ettei ole yhdentekevää, miten täällä elämänsä elää.

Jeesuksen viesti ei nimittäin lempeydestään huolimatta ole, että ”ihan sama”. Sellainen ei ole lempeyttä vaan välinpitämättömyyttä. Jumalan lempeyttä on muistaa kaikkia ihmisiä yhtä lailla. Jos omat valinnat aiheuttavat jollekulle kärsimystä, mitä lempeyttä olisi antaa niiden mennä läpi sormien?

Jeesuksen kuvaamassa tuomiossa ei puhuta aivan mahdottomista vaatimuksista. Häntä kiinnostaa, onko meillä aikaa huomata lähellä olevan ihmisen tarve. Hän puhuu siitä, onko meillä antaa lasillinen vettä leikeistä hikiselle naapurin lapselle, nukkumapaikka pitkänmatkan kulkijalle tai aikaa ystävälle, joka on vankina ahdistuksen syöve­reissä.

Jos hyvän valitseminen on näin yksinkertaista, mihin tuomiosunnuntain jylinää sitten tarvitaan? Sen häikäisevää kirkkautta tarvitaan valaisemaan itsekkyytemme varjot. Tuomion valo näyttää, että meissä kaikissa on lammasta ja vuohta. Ystävän kuunteleminen tyssää usein omien neuvojen jakamisen tarpeeseen ja yösija jää tarjoamatta oman mukavuudenhalun takia. Tuomiosunnuntain pasuuna soittaa armon viestiä. Sitä tarvitsee meistä jokainen, johonkin ­kohtaan.

Jos olisi elämäni viimeinen päivä

Kuolemaa kohti menevät eivät useinkaan kadu tekemisiään vaan tekemättä jättämisiään. Raskain tuomio on peili, joka näyttää paljaan totuuden elämästä. Siinä näkyy hyvä mutta myös se, mitä ei halua nähdä.

Totuuden hetkeen on mahdollista valmistautua miettimällä, mitä valitsisi, jos päivä olisi elämän viimeinen. Jos Luoja suo, voi seuraavana päivänä sitten toimia huomioidensa mukaan.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi