Ilmastoahdistusta käsitellään nyt runouden keinoin

Ilmastoahdistusta käsitellään nyt runouden keinoin

Ilmastokatastrofin synnyttämissä runoissa ihminen on tuhoisa ja lyhytikäinen laji, josta Jumalakin on tainnut kääntää katseensa pois.

Vesa Haapala: Hämärä ei tanssi enää (Otava 2019)

Vesa Haapalan runoelman minäpuhuja on keski-ikäinen mies, joka puuhailee mökillä ja kulkee metsässä ja lapsuusmuistoissaan. Hän seuraa uutisia ja tuntee pelkoa ja voimattomuutta: ”Tämä laji ei opi mitään.” Hän rakastaa lapsiaan ja ahdistuu maailman väestöräjähdyksen vuoksi. Pimeä taivas muistuttaa häntä ihmisten taipumuksesta odottaa pelastusta ylhäältä, itsensä ulkopuolelta. ”Katsooko Jumala meitä tässä romahtavassa talossa?” runoilija ihmettelee.

Pauliina Haasjoki: Promessa (Otava 2019)

Pauliina Haasjoki tekee runoissaan huimaavia zoomauksia ja hyppyjä sekä ajassa että paikassa. Vai voiko enää puhua paikasta, kun katse kääntyy kohti universumia, kaukaisia tähtikuvioita? Välillä runot tarkentuvat pieneen: lumihiutaleiden liikkeeseen, kastemadon mysteeriin. Lukiessa tulee hetkittäin kokemus kaiken yhteydestä ja ykseydestä. Elämä on ihme, mutta niin on kuolemakin: ”Elämän hallussaan pitämä aine palaa takaisin aineeksi, jolla on kaikki aineen ominaisuudet, kaikki sen vapaudet.”

Pertti Saloheimo: Ennustus linnuston tulevaisuudesta (WSOY 2019)

”Jos aikaväli on riittävän pitkä, ei kivikään kestä”, kirjoittaa Pertti Saloheimo. Hänen runonsa näyttävät yritykseltä hahmottaa ja ottaa haltuun käsittämätöntä: vuosimiljoonien jatkumoa ja elämän liikehdintää. Ihminen on tällä maapallolla vieraantunut vieraslaji, lyhytikäinen sellainen. Siinä mittakaavassa ”mikään ei tunnu hyvältä tai pahalta kuin häviävän lyhyen hetken”.

Katja Seutu: Jäätyväinen (WSOY 2019)

”Maapallo on koko alue, sen enempää ei ole”, kirjoittaa Katja Seutu. Tiiviissä, aforistisissa runoissaan Seutu havainnoi maailmaa, jossa ihminen herää joulukuussa linnunlauluun, vesi nousee rannoille, tuulee ja muuttolinnut eksyvät reiteiltään. ”Kaukana täältä kääntyy katse pois meistä”, kirjoittaa Seutu, ja sen surullisemmin sitä ei oikein voi sanoa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi