Janne Saarikiven mukaan usko antaa toivon paremmasta
Pelkkä hengellisyys ei riitä. – Uskonto, jolla ei ole mitään vaikutusta ihmisten eettiseen toimintaan, on roskaa, sanoo kielentutkija Janne Saarikivi. Luterilainen kirkko saa häneltä kiitosta avustustyöstään. Kuva: Esko Jämsä

Pelkkä hengellisyys ei riitä. – Uskonto, jolla ei ole mitään vaikutusta ihmisten eettiseen toimintaan, on roskaa, sanoo kielentutkija Janne Saarikivi. Luterilainen kirkko saa häneltä kiitosta avustustyöstään. Kuva: Esko Jämsä

Janne Saarikiven mukaan usko antaa toivon paremmasta

Kielitieteilijä Janne Saarikiven mielestä kristinuskon kieltä ei enää ymmärretä Suomessa.

Kielitieteilijä Janne Saarikivi tietää kuuluvansa vähemmistöön.

– Länsimaiden pääuskonto ei ole enää kristinusko. Sen tilalla on vapauden, rakkauden ja ihmisarvon palvonta, jota ei haluta kutsua uskonnoksi, hän toteaa.

Saarikivi myös työskentelee vähemmistöjen kanssa. Hän toimi kuusi vuotta Helsingin yliopistossa suomalais-ugrilaisten kielten professorina ja työskentelee edelleen tutkijana. Hänen tutkimuskohteenaan ovat muun muassa Venäjän suomalais-ugrilaiset vähemmistökielet.

– Kristinuskon varhaisempi kilpailija nationalismi on myös joutunut syrjään, mutta se on vain hyvä. Nationalismi on tyypillinen epäjumalanpalvonnan muoto. Siinä palvotaan ihmisen rakentamia yhteisöjä sen sijaan, että palvottaisiin Jumalaa ja tunnustettaisiin ihmisen mitättömyys.

Kielitieteilijänä Janne Saarikiven on luontevaa hahmottaa myös kristinusko kielenä. Nyky-Suomessa siitä on tullut vähemmistökieli, jota monet eivät enää ymmärrä. Kielen näkökulmasta kristinusko tarkoittaa Saarikivelle tiettyyn terminologiaan suostumista ja siitä nousevaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

– Länsimaiseen rationalismiin kuuluu hassu oletus, että kaikki kristityt olisivat sikatarkkaan miettineet, mitä mikin uskontunnustuksen pykälä tarkoittaa. Olen pyörinyt herätyskristillisissä, perusluterilaisissa ja ortodoksisissa piireissä, eikä asia tietenkään ole niin, Saarikivi sanoo.

Pultsarit ovat yksi syy

Kristinuskon hahmottaminen kielenä on Janne Saarikivelle kuitenkin vain yksi näkökulma. Etenkin ääriolosuhteissa pinnalle nousevat muut asiat.

– Ihmiset Gazassa tai Syyrian sisällissodan pakolaisleireillä kaipaavat armoa, toivoa ja Jumalaa, vaikka mitään niistä ei ole nähtävissä. Eivät he ole kiinnostuneita oppikysymyksistä tai sanoista.

Saarikiven on helppo ymmärtää, miksi samat asiat vetoavat myös kotimaiseen pultsariin. Usko antaa toivon paremmasta. Pultsarit ovat myös yksi syy, miksi Saarikivi tykkää käydä kirkossa. Muita syitä ovat esimerkiksi mummot ja lapset.

Nykyateistien mukaan Jumalaa ei ole, ja jos ihmiset vain tajuaisivat sen, kaikki olisi hyvin. Ajatus on yhtä pöhkö kuin että kaikki olisi hyvin, jos ihmiset vain kuuluisivat kirkkoon.

– Jumalanpalveluksissa yhteen kokoontuu sekalainen joukko ihmisiä, palvelus on aina samanlainen eikä taloudellista voittoa varmasti tavoitella, Saarikivi hymyilee.

Kirkossa Janne Saarikivi viihtyy, mutta jumalanpalvelukset ja hengellisyys eivät riitä. Uskonto, jolla ei ole mitään vaikutusta ihmisten eettiseen toimintaan, on Saarikiven mielestä roskaa. Tässä asiassa luterilainen kirkko saa kiitosta.

– Suomen luterilainen kirkko tekee paljon käytännöllistä auttamistyötä, eikä se pelkää rosoisuutta, Saarikivi toteaa.

– Jeesus oli nimenomaan pultsareiden ystävä.

Kirkko ei ole korvaamaton

Vaikka Janne Saarikivi arvostaa kirkkoa, hän painottaa, ettei mikään kirkkolaitos ole kristinuskon sanoman kannalta korvaamaton. Ero nykyisten kirkko-organisaatioiden ja kristinuskon alkuaikojen välillä tuntuu toisinaan suurelta.

– Kävin eilen seurakuntien keskusvirastossa ja pohdin, että olisipa jännä saada Jeesus tänne. Että tsekkaa, tässä on tällainen virastotalo, jossa on modernia taidetta ja porvareita, jotka saavat kivaa kuukausipalkkaa siitä, että pyörittävät raportteja.

Paavi Fransiscus on tällä hetkellä maailman edistyksellisin johtaja. Parempi kuin Obama.

Kirkko on laitos, joka tekee hyödyllistä työtä, mutta kristillisyyttä ei voida rajata sen sisälle. Saarikivi itse ei ole aina kuulunut kirkkoon, mutta hän on aina mieltänyt itsensä kristityksi.

– Kristuksen kirkko ja kirkkoinstituutio eivät ole sama asia. Kristuksen kirkkoon voi kuulua, vaikka ei kuuluisi mihinkään instituutioon, ja toisinpäin. Ihmisen maailmankuva voi olla hyvin kristillinen, vaikka hän ei mieltäisi itseään kristityksi.

Uskovaiset ateistit ärsyttävät

Janne Saarikiven lapsuudenkodissa kristinuskoon suhtauduttiin kevyen välinpitämättömästi. Janne kävi seurakunnan päiväkerhoa ja oppi iltarukouksen, mutta oppi myös pitämään ”uskovaisia” epäilyttävinä.

– Ehkä sen takia minua ärsyttävät nykyateistit, jotka ovat niin uskovaisia, Saarikivi miettii.

– Heidän mukaansa Jumalaa ei ole, ja jos ihmiset vain tajuaisivat sen, kaikki olisi hyvin. Ajatus on yhtä pöhkö kuin että kaikki olisi hyvin, jos ihmiset vain kuuluisivat kirkkoon.

Uskonnollisen vallankäytön kritiikkiin Saarikivi sen sijaan yhtyy. Hän huomauttaa, että samaa kritiikkiä on paljon myös kirkon sisällä.

Luther halveksi uskonnollista auktoriteetteja. Hän korosti, että tavalliset työt ovat uskonnollisia velvollisuuksia. Institutionaalisesta hurskastelusta siirryttiin päivittäisen kutsumuksen ja nöyrän rukouksen tielle, mikä oli hyvä muutos.

Samaa muutosvoimaa Saarikivi näkee paavi Fransiscuksessa, joka on julkisesti noussut puolustamaan heikko-osaisia ja vastustamaan uskonnollista vallankäyttöä.

– Fransiscus on tällä hetkellä maailman edistyksellisin johtaja. Parempi kuin Obama.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi