Laulun varpunen on koditon ja nälkäinen. Kuva: Tuomas Heinonen
Joululaulun varpunen on sielulintu
Varpunen jouluaamuna ei ole kovin kristillinen joululaulu.
"Joulu on, koditon varpuseni onneton." Otto Kotilaisen joululauluksi säveltämä Zachris Topeliuksen runo on monille rakas ja koskettava. Luultavasti yhtä moni ei voi sietää sitä. Melodia laahustaa mollissa, eivätkä nälkäinen eläin ja kuollut lapsi kohota tunnelmaa. Onko missään muualla kuin Suomessa näin synkeitä joululauluja?
"En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta, olen pieni veljesi, tulin taivahasta", kuuluu runon yllätysmomentti. Eipä tämä joululaulu niin hartaan kristillinen olekaan! Risto Pulkkisen ja Stina Lindforsin Suomalaisen kansanuskon sanakirja (Gaudeamus 2016) paljastaa, että varpunen onkin sielulintu eli vainajan sielu, joka on ottanut linnun hahmon.
Ajatus sielun liikkumisesta eläimen hahmossa tunnetaan eri puolilta maailmaa, mutta varsinkin suomalaisessa kansanperinteessä on suosittu lintuja. Ihmisen kuollessa sielun on nähty poistuvan ruumiista lintuna. Ikkunaan lentävää lintua puolestaan on pidetty kuoleman enteenä.
Eikä uskomus sielulinnusta ole nykypäivänäkään kadonnut. Siitä todisteena ovat hautakivien suositut lintukoristeet.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Sylvian joululauluun liittyy kumma myytti – mikä vangittu lintu sirkuttaa suosikkikappaleessa?
Hyvä elämäKotimaiset häkkilinnut kuuluivat muodikkaan keski- ja yläluokkaisen suomalaiskodin sisustukseen, kun eläinsuojelun pioneeri Zacharias Topelius kirjoitti murheellisesta laulajasta.
