null Yhteisöllinen Kallio on vuoden kaupunginosa

Tunnelmia Kallio Block Partysta vuodelta 2013.

Tunnelmia Kallio Block Partysta vuodelta 2013.

Ajankohtaista Hyvä elämä

Yhteisöllinen Kallio on vuoden kaupunginosa

Uudenmaan maakuntahallitus valitsi Helsingin Kallion Vuoden uusmaalaiseksi kaupunginosaksi 2017.

Valinnan vuoden uusmaalaiseksi kaupunginosaksi ratkaisi kalliolaisten avoimesti verkottunut yhteistoiminta, jolla on pitkät perinteet. Yhteisöllisyys on jokapäiväistä ja näkyy niin vilkkaana pop-up-kulttuurina kuin pitkäjänteisissä kehittämistoimissa. Valinnan tehnyt maakuntahallitus mainitsee myös Kallion seurakunnan Aleppon kellot -tapahtuman.

Uudenmaan liiton kunniamaininta ja 2 000 euron avustus toiminnan kehittämiseen myönnetään kolmelle aktiivisesti toimivalle yhteisölle: Kallion kulttuuriverkostolle, Kallio-seuralle ja Kallio-liikkeelle. Palkinto luovutetaan kalliolaisten valitsemassa kaupunginosan tapahtumassa alkuvuodesta.

Yhdessä tekemisen ansiosta asukkaat kokevat Kallion hyvänä paikkana asua ja elää. Monenkirjava asukkaiden yhteisö on oppinut myös pitämään erilaisuutta arvona ja ottamaan kaikki mukaan toimintaan.

– Kallio on ollut ehdolla jo useana vuonna ja oli jo korkea aika palkita kalliolaisten hieno työ yhteishengen eteen. Esimerkiksi vuosittainen kadut ja puistot valtaava festivaali Kallio Block Party järjestetään täysin ilman julkista tukea. Seurakunnan syksyinen haaste kirkonkellojen soitosta Syyrian Aleppon pommitusten uhreille nosti Kallion myös kansainväliseen tietoisuuteen. Alueen yritykset ovat myös vahvasti mukana verkostoissa, kertoo erityisasiantuntija Tarja Haili Uudenmaan liitosta.

Tapahtumien lista on pitkä ja mukana on satoja paikallisia kulttuuritoimijoita. Kalliossa järjestetään joka kevät esimerkiksi yksi Suomen vanhimmista ja suurimmista kaupunginosafestivaaleista Kallio kukkii.

Uudenmaan liiton tunnustus asuinalueiden vaalijoille on myönnetty vuodesta 1988 lähtien. Vuorovuosin nimetään vuoden kaupunginosa ja vuoden kylä. Nimeäminen perustuu uusmaalaisten järjestöjen ja asukkaiden ehdotuksiin. Eri alojen asiantuntijoista koostuva raati seuloo ehdotuksista kolmen kärjen, joista maakuntahallitus valitsee voittajan. Tänä vuonna ehdolla oli 11 kaupunginosaa.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Alppilan kirkossa soi elektroninen musiikki – Kallio Block Partya juhlitaan huomenna

Ajankohtaista

Seurakunta osallistuu kaupunginosan omiin festivaaleihin. Kirkkosalin valtaavat artistit, jotka pyrkivät musiikillaan koskettamaan sielua.



Kallio näyttää urbaaniuden suuntaa

Ajankohtaista

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.