Katja Kalliolle oli tärkeä hetki, kun hän löysi Seilin saaren hautausmaalta Amanda Aaltosen kuluneen hautakiven.
Katja Kallio kirjoitti romaanin Seilin saarelle loppuelämäksi passitetusta irtolaisnaisesta
Mielisairaalan arkistojen tutkiminen oli kirjailijalle hurja löytöretki. Samalla avautui näkymä naisen asemaan 1800-luvulla.
Outo tunne valtaa mielen, kun yhteysalus Östern rantautuu Saaristomerellä sijaitsevalle Seilin saarelle. Tutun oloinen hiekkatie vie alkukesän vihreyden saattamana saaren päärakennukseen ja kirkkoon. Tätä tietä kulki runsaat sata vuotta aiemmin myös Amanda Aaltonen, joka määrättiin 26-vuotiaana saarelle pahamaineiseen naisten mielisairaalaan. Määräys oli ankara, sillä kun Seiliin joutui, ei sieltä ollut pääsyä pois.
Amanda Aaltonen on kirjailija Katja Kallion keväällä ilmestyneen Yön kantaja -romaanin päähenkilö. Kirja perustuu tietoihin, jotka Kallio kokosi Aaltosesta eri lähteistä. Myös saari rakennuksineen on vahvasti läsnä teoksessa.
– Lukiessani Jutta Ahlbeck-Rehnin väitöskirjaa, joka käsittelee Seilin mielisairaalan potilaita, törmäsin Amanda Aaltosesta tehtyyn potilasraporttiin. Psyykkisten oireiden ohella mainittiin yllättäen, että potilas on kertonut lentäneensä kuumailmapallolentäjän rakastajattarena Pariisiin, Kallio selvittää romaaninsa taustoja.
– Se iski minuun kuin salama. Aloin pohtia, kuka oli tämä nainen, ja olisiko sellainen ollut mahdollista siihen aikaan. Halusin tietää lisää, ja päädyin Turun maakunta-arkistoon tutkimaan hänen papereitaan.
Kallio otti sen jälkeen yhteyttä Seilin saarella toimivaan Turun yliopiston tutkimuslaitokseen. Hän vietti saarella kaksi viikkoa kirjoittamassa ja tutkimassa.
Seili toimii ensimmäistä kesää matkailukohteena, jossa on tarjolla ravintola-, majoitus- ja opastuspalveluja.
Paikka tärkeä identiteetille
Katja Kalliolle selvisi, että kyseessä oli niin kutsuttu loisnainen, joka oli ilman vakituista työtä ja asuntoa ja ainakin omien sanojensa mukaan matkustellut jopa ulkomailla.
– Siihen aikaan irtolaisuus oli rikos. Amanda oli istunut ennen Seilille joutumistaan Hämeenlinnan vankilassa irtolaisuuden ja näpistysten takia. Seilin potilasraportissa hänellä oli erikoinen diagnoosi: insania epileptica menstrualis eli epileptinen kuukautishullu. Hänen todettiin olevan tasapainoton rikollinen, joka oli ollut jo lapsena hankala ja kova valehtelemaan.
– Romaania kehitellessäni halusin kyseenalaistaa nämä todisteet hänestä huonona ihmisenä. Mietin, mikä olisi voinut olla tarinan toinen puoli.
Köyhät, sääty-yhteiskunnan pohjalla olevat naimattomat naiset olivat seksuaalista riistaa.
Kalliolle tilanne oli ihanteellinen, sillä hänelle on aina kirjaa kirjoittaessa tärkeää suhde siihen liittyvään paikkaan.
– Paikka ja sen ihmiset ovat ihmisen identiteetille kaikkein tärkeimmät elementit. Kaikki ovat varmasti kokeneet sen jossain muodossa. Mitä tapahtuu identiteetille, kun joutuu viettämään loppuikänsä paikassa, jossa ei halua olla?
Kirjan tapahtumat ovat täysin kuviteltuja. Elämäkertaa Kallio ei halunnut kirjoittaa, vaan tarinan vapaudesta ja alistumisesta.
– Ihmisen pelastuksena on rankoissakin olosuhteissa usein se, että hän kiintyy ihmisiin ja asioihin. Seili kuitenkin oli mainettaan huomattavasti parempi paikka. Amandalla olisi ollut varmasti vielä kauheampi kohtalo, jos hän olisi joutunut olemaan loppuelämänsä vankilassa.
Seilin päärakennuksessa on nähtävissä kopio sellistä, jollaisessa mielisairaalan potilaat aikoinaan asuivat.
Saaren potilailla erilaisia töitä
Seilin mielisairaalan 66 naispotilaassa oli hyvin monen tyyppisiä naisia. Osa oli vaikeasti psyykkisesti sairaita ja osa vain lievästi. Oli niitäkin, joiden eivät tarvinneet hoitoa ollenkaan. Sairaalassa työskenteli kuusi hoitajaa, eikä heistä yhdelläkään ollut alan koulutusta. Vakinaista lääkäriä siellä ei ollut.
– Sairaalan arjessa oli vahvoja normaalin elämän elementtejä, kuten työntekoa sekä yhteydenpito saarelaisiin. Amanda kuului vapaakävelijöihin, joten hän sai liikkua ulkona ja tehdä erilaisia töitä kehräämisestä keittiöhommiin. Se toi varmasti päiviin mielekkyyttä ja yhteisöllisyyttä, vaikka kohtelu saattoi välillä olla tylyäkin ja työ oli palkatonta, Katja Kallio kertoo.
– Ei ole helppoa kirjoittaa totuutta ajasta ja paikasta, jossa ei itse ole elänyt. Saamieni tietojen perusteella arvelisin kuitenkin, että sairaalassa ei harjoitettu rakenteellista julmuutta ja alistamista, vaan tärkeintä oli se, miten arkiset hommat hoidetaan.
Kun kirjailija oli viime vuonna Seilillä, hän kolusi rakennusten nurkkia ja teki romaanin tapahtumien kannalta tärkeitä esinelöytöjä. Hän löysi rukkeja ja muita vanhoja työvälineitä, kelkan ja luistimet sekä pianon.
– Sairaalan arki tuli sillä tavalla esiin konkreettisesti. Se oli kuin arkeologian harrastamista. Myös huoneet ja niiden maalikerrosten paljastamat aikakerrostumat auttoivat ymmärtämään paikan luonnetta.
Saaristolaisten elämästä, kuten puhetavasta, ajatusmaailmasta ja kalastuksesta, Kallio sai tietoa Eva Lettisen teoksista ja tutkimuksista.
Kallio selvitti myös, että Turussa oli ollut 1800-luvun lopulla ulkomaalaisia kuumailmapallolentäjiä. Amanda Aaltonen saattoi siis puhua tottakin. Kyetäkseen kuvaamaan kokemusta kirjailija kokeili korkeanpaikankammostaan huolimatta itsekin lentämistä kuumailmapallolla.
Saaren puusta rakennettu museokirkko valmistui vuonna 1733. Sen takaosassa oli oma eristetty tila leprasairaille.
Seilillä eroon naisen roolista
Amanda Aaltosen tarinaa kirjoittaessaan Katja Kallio mietti paljon naisen asemaa 1800-luvulla. Tuolloin ei köyhällä ja varsinkaan normaalista poikkeavalla naisella ollut elämässä paljonkaan mahdollisuuksia.
– Köyhät, sääty-yhteiskunnan pohjalla olevat naimattomat naiset olivat myös seksuaalista riistaa. He olivat jatkuvasti vaarassa tulla raskaaksi, Kallio sanoo.
– Nurinkurisella, raa´alla tavalla Seili edusti vapautusta naisen perinteisestä roolista. Siellä naiset saattoivat kiroilla ja oksentaa, kun heitä eri syistä rangaistiin ja yritettiin laittaa kuriin. Yksi romaanin potilaista toteaakin, että mehän ei oikeastaan olla naisia.
Vapautta rakastava Amandakin pohtii asiaa. Hän ei kadehdi rikkaiden naisten elämää, koska nämä ovat muotoseikkojen vankeja. Kallion mukaan Amandan kaltainen saisi tänä päivänä osakseen lähinnä sosiaalisia tukitoimia. Hän saisi matkustaa vapaasti, polttaa tupakkaa ja värjätä tukkansa vaikka siniseksi.
Amandan potilasraporttiin merkitty diagnoosi, epileptinen kuukautishullu, kertoo hyvin ajasta, jolloin psykiatria oli vielä lastenkengissä.
– Silloin elettiin hysterian kulta-aikaa. Alun perin ajateltiin, että naisen kohtu lähtee vaeltamaan, ja se saa hänet epätasapainoon, Kallio kertoo.
Kalliolle laajamittaisen taustatyön tekeminen oli tuttua jo edellisestä Säkenöivät hetket -romaanista. Eroa aiempaan oli kuitenkin siinä, että Yön kantaja kertoo todellisesta henkilöstä.
Juhannuksen jälkeen kirjailija lähtee viikoksi Hankoon jatkosodan aikaisen saksalaisleirin kaivauksille.
– Kaivausretki liittyy Säkenöivien hetkien jatko-osaan. Taustojen tutkiminen on kiinnostavaa, mutta on valtava työ muuntaa tiedot itsenäiseksi taideteokseksi.
Suljetusta saaresta matkailukohteeksi
Seili on saari Nauvossa, Paraisten kaupungissa, Saaristomerellä. Saaren suomenkielinen nimi on muunnelma ruotsinkielisestä Själö-nimestä, joka tarkoittaa hyljesaarta. Seili tunnettiin 1600-luvulta lähtien muusta maailmasta eristäytyneenä leprasairaalasaarena. Myöhemmin se muuttui mielisairaalaksi, jonne sijoitettiin lopulta vain naispotilaista. Sairaalan toiminta lakkautettiin vuonna 1962.
Turun yliopisto perusti 1964 Seilille Saaristomeren tutkimuslaitoksen. Nyt saarella toimii myös Skärgårdskompaniet, joka on kehittänyt sinne majoitus-, ravintola- ja opastuspalveluita. Lisätietoa: visitseili.fi
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Nuori tyttö ahdistuu, kun koti myydään ja vanhemmat uupuvat – Suvi Vaarlan Westend-romaani kertoo 1990-luvun lamasta
Hyvä elämäTalouden syöksykierre jätti syvät jäljet moneen suomalaiseen perheeseen. Kirjailijalla on siitä myös omaa kokemusta.
