Elisabet Aho aikamatkailee kirjoja kirjoittamalla
Elisabet Aho nauttii Pyhän Laurin kirkon puiston historiaa humisevasta ympäristöstä.

Elisabet Aho nauttii Pyhän Laurin kirkon puiston historiaa humisevasta ympäristöstä.

Elisabet Aho aikamatkailee kirjoja kirjoittamalla

Vantaalaisen Elisabet Ahon uusimman nuortenkirjan tapahtumat sijoittuvat Helsingin pitäjän kirkonkylään.

Tapaamme vantaalaisen kirjailijan Elisabet Ahon kanssa Kahvitupa Laurentiuksessa, joka on Helsingin Pitäjän kirkonkylässä. Tapaamispaikka on oikeastaan itsestään selvyys, sillä Ahon uusimman kirjan tapahtumat sijoittuvat juuri tähän ympäristöön. Kirjan idea syntyi pienen pojanpojan seurassa.

– Olin viime vuonna vuorotteluvapaalla. Poikani asui perheineen Kartanonkoskella ja työntelin pojanpoikaani lastenvaunuissa Pyhän Laurin kirkon puiston ihanassa, vanhassa ympäristössä. Siirin simakesä -kirjan tapahtumapaikan valintaan vaikutti myös se, että mummuni oli kotoisin kirkon lähistöllä olevasta Skatmansbystä eli Veromiehenkylästä.

Siirin simakesä on Ahon kuudes nuortenkirja. Tämä vuosi on poikkeuksellinen, sillä Aholta on julkaistu myös aikuisten romaani Talvi ilman aikaa, joka kertoo talvisodasta tavallisten ihmisten näkökulmasta.

Rakkaustarinalla sai vakosamettihousut

Lapsena Elisabet Aho asui talossa, jossa oli kirjakauppa. Kun koulun kevätlukukausi loppui, Aho muistaa istuneensa usein ulkona lukemassa. Tytön suurena haaveena oli joskus seistä kirjakaupan tiskin takana. Ja kuinka ollakaan, hän pääsi sinne ruuhka-apulaiseksi.

10-vuotiaana Elisabet lähetti Ilta-Sanomien yleisönosastolle kirjoituksen, jossa hän puolusti puutaloja. Hän ei halunnut, että niitä puretaan. Mielipidekirjoitus julkaistiin.

– Silloin tajusin, että kaikki lukevat sen ja ovat ehkä samaa mieltä tai eri mieltä minun kanssani. Kuulin myös, että tätini ystävä sai julkaistua ensimmäisen kirjansa. Ensin oli kirjakauppa, ja sitten tiesin läheltä jonkun, joka oli kirjoittanut kirjan. Niistä jäi ajatus, että joskus minäkin kirjoitan kirjan.

15-vuotiaana Aho voitti Suosikin kirjoituskilpailun. Jyrki Hämäläinen oli silloin lehden päätoimittajana. Sinne piti kirjoittaa rakkaustarina.

– Olen aina sanonut, että se kirjoitus oli puhtaasti kaunokirjallinen. En ollut vielä sellaista kokenut, Aho sanoo ja nauraa pikkuisen.

– Voitto antoi uskoa omiin kykyihini. Sain rahapalkinnon ja ostin itselleni vakosamettihousut, joita en olisi muuten saanut. Kirjailijatapaamisissa olemme usein muistelleet, mitä kukin on ensimmäisillä kirjoituksilla ansaitsemillaan rahoilla ostanut.

Kirjan kirjoittaminen vaatii sitä, että voi olla paikoillaan. Ei se synny hetkessä.

Ensimmäinen kirja syntyi äitiyslomalla

Taiteen tekemisellä ei elä, Elisabet Aho ajatteli ja opiskeli merkonomiksi. Töitä löytyi, mutta vähitellen numerot vaihtuivat kirjaimiksi. Aho opiskeli tiedotusoppia ja toimi tiedottajana. Nuoruuden haave ei unohtunut.

– Ajattelin koko ajan, että kirjoitan kirjan, kun minulla on tarpeeksi aikaa. Kirjan kirjoittaminenhan vaatii sitä, että voi olla paikoillaan. Ei se synny hetkessä. Ensimmäisellä äitiyslomallani kokeilin, onnistuuko se.

Kun vauva nukkui, Aho kirjoitti. Oli talvi, joten aikaa tuntui olevan enemmän kuin kesällä olisi ollut. Kesällä kun ollaan paljon ulkona. Niin syntyi Ahon ensimmäinen kirja, joka on pienoisromaani Sydänkuun aamu. Kirja kertoo yhdestä aamusta, jossa synnytys kulkee sivujuonena.

– Joku arvostelija kirjoitti silloin, että siinä samalla minä synnyin kirjailijana. Itse en sitä huomannut tekstiä kirjoittaessani, Aho miettii.

Historia kiinnostaa aina vaan

Vuosien varrella Elisabet Aho on kirjoittanut työn ohessa, vuorotteluvapaalla ja vapaana kirjailijana. Aikuisten romaaneja on julkaistu 11. Aho on erikoistunut historiallisten romaanien kirjoittamiseen, sillä historia on kiinnostanut häntä aina.

Kun televisio tuli 1960-luvulla taloon, historialliset sarjat saivat tytön innokkaana ruudun ääreen. Käynti Tukholman Vanhassakaupungissa on jäänyt myös mieleen. Mitä vanhempi paikka, sen parempi.

– On tosi mielenkiintoista ajatella, että ihmiset ovat asuneet täällä ennenkin ja kulkeneet samoissa paikoissa, niin kuin esimerkiksi tässä kahvilatalossa. Monet sukupolvet. Ihmiset ovat maan päällä vain vähän aikaa, mutta paljon muuta säilyy. Jos olisi aikakone, olisi tosi jännä mennä päiväksi vaikka sadan vuoden taakse.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi