Jyri Komulaisen mukaan kristinuskossa on yhteiskunnallista muutosvoimaa. Se näkyy erityisesti globaalissa etelässä.
Kirkko kasvaa ja uudistuu erityisesti köyhissä maissa – asiantuntijan mukaan Suomessakin tarvitaan uusia tapoja ilmaista uskoa
”Ympäröivän kulttuurin huomioon ottaminen ei ole ongelma – mutta se on ongelma, jos lukkiudutaan vuosisadoiksi johonkin tietynlaiseen muotoon”, sanoo johtava asiantuntija Jyri Komulainen Kirkkohallituksesta.
Jotkut lukijoista muistavat, millainen oli Suomi 1980-luvulla. Monikulttuurisuudeksi riittivät murre-erot ja perinneruuat, yli 90 prosenttia väestöstä kuului evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja tietoa muusta maailmasta saatiin lähinnä kahden televisiokanavan välityksellä.
Sellaisessa Suomessa vietti nuoruutensa vuonna 1968 syntynyt Jyri Komulainen. Kun hän 25-vuotiaana päätyi reppureissullaan Intiaan, kulttuurishokki oli melkoinen. Vastassa oli monikulttuurinen ja värikäs maa, jonka katukuvassa näkyi niin eri jumalien patsaita kuin kerjäläisiäkin.
– Melkein valmiina teologian maisterina törmäsin siellä uskontoperinteeseen, joka ei millään tavalla vastannut sitä käsitystä todellisuudesta, joka minulla oli. Kristittynä jouduin miettimään, miten suhteutan oman uskoni siihen kaikkeen, Komulainen kertoo.
Reissun seuraukset ovat olleet kauaskantoiset. Sittemmin Komulainen on viettänyt aikaa Intiassa vaihto-opiskelijana ja kirjoittanut hindulaisuuden ja kristinuskon kohtaamista käsittelevän käsittelevän väitöskirjan. Nyt Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikössä johtavana asiantuntijana hän on erikoistunut kristinuskon globaaleihin muutoksiin ja siihen, miten Aasian uskonnot vaikuttavat länsimaiseen uskonnollisuuteen.
Intian monet kristinuskot
Etelä-Intian Chennai on Jyri Komulaiselle tuttu kaupunki. Sen metropolialueella on arvioitu asuvan noin 13 miljoonaa ihmistä. Valtauskonto on hindulaisuus. Seuraavaksi eniten on muslimeja, sitten kristittyjä.
Jotkut tutkijat ovat todenneet, että kristinusko on nykyisin niin moninaista, että olisi parempi puhua monikossa kristinuskoista. Moninaisuus näkyy hyvin myös Chennaissa. Kristinusko saapui Etelä-Intiaan varhain – perimätiedon mukaan apostoli Tuomaan tuomana – ja edelleenkin alueella on vanhoja tuomaskristillisiä kirkkoja. Chennaissa on myös apostoli Tuomaan hauta, joka on suosittu pyhiinvaelluskohde.
Kirkoista suurin on katolinen kirkko. Chennaissa toimii myös vanhoja protestanttisia kirkkoja, ja siellä sijaitsee Intian luterilaisten kirkkojen päämaja. Nopeimmin kasvavat erilaiset karismaattiset kirkot. Toisin kuin perinteiset kirkot karismaattiset yhteisöt suhtautuvat usein varauksellisesti ei-kristillisiin uskontoihin. Nykyisin uskontojen välistä vuoropuhelua vaikeuttaa myös hindunationalismin voimistuminen.
Komulainen muistuttaa, että Intiassa on tehty omaleimaista kristillistä teologiaa jo 1800-luvulta lähtien. Useimmat uraauurtavista intialaisista teologeista ovat olleet entisiä korkeakastisia hindulaisia, jotka toivat hindulaisuudesta mukanaan sanskritinkielisiä käsitteitä ja ajatuksia, jotka he näkivät tienä kohti Kristusta. Kastittomien dalit-kristittyjen lähtökohdat ja teologia ovat toisenlaisia, sillä ymmärrettävästi he ovat halunneet ottaa etäisyyttä perinteisiä hindulaisia käsitteitä hyödyntäviin kristinuskon tulkintoihin.
Katolinen Pyhän Tuomaan katedraali Chennaissa on rakennettu apostoli Tuomaan haudalle.
Kristinusko voi edelleen olla muutosvoima
Lähes 70 prosenttia maailman kristityistä elää tällä hetkellä globaalissa etelässä: Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Jyri Komulainen näkee heidän ja ensimmäisten vuosisatojen kristittyjen tilanteessa paljon samaa. Hän on myös sitä mieltä, että kristinusko voi edelleen olla samanlainen muutosvoima kuin se parituhatta vuotta sitten oli.
Eurooppalaisena ei ehkä heti tule ajatelleeksi, että varsinkaan Afrikassa ja Aasiassa kirkko ei ole koskaan ollut virallinen vallankäyttäjä. Merkittävin poikkeus on Etiopia, jossa ortodoksisen kirkon ja keisarihuoneen välillä oli pitkään tiivis kytkös.
Kristinuskon alkuvaiheita muistuttaa myös se, että joissakin globaalin etelän maissa uskonnonvapaus on kortilla ja kristittyihin saattaa kohdistua suoranaista vainoa. Monissa maissa kristityt ovat yksi vähemmistöistä ja uskontojen ja uskomusten kirjo on melkoinen. Ja niin kuin kirkon syntyaikoina myös nykyisin kristityt toimivat keskellä köyhyyttä ja monenlaista hätää.
Katsotaan vaikkapa Brasiliaa, joka on monella tavalla vauras maa. Tuloerot ovat kuitenkin valtavia, ja on arvioitu, että viidesosa väestöstä elää köyhyydessä. Brasilia on maailman suurin katolinen maa. Vielä viisikymmentä vuotta sitten katolilaisia oli noin 90 prosenttia väestöstä. Nyt heitä on noin 57 prosenttia eli yli 120 miljoonaa. Brasilia on myös yksi niistä maista, joissa helluntailainen ja muu karismaattinen kristinusko on viime vuosikymmeninä levinnyt nopeasti. Maisemaa leimaavat keskenään kilpailevat megakirkot.
Paperilla Brasilia on kristitty maa, mutta Komulaisen mukaan se on todellisuudessa hyvin moniuskontoinen. Sitä mukaa kun katolisen kirkon asema on heikentynyt, ovat alun perin afrikkalaisten orjien parissa syntyneet uskonnot, kuten candomblé, voimistuneet. Osa maan alkuperäiskansoihin kuuluvista puolestaan harjoittaa edelleen perinteisiä kosmisia uskontoja.
Brasiliassa on myös todennäköisesti enemmän spiritismin harjoittajia kuin missään muualla maailmassa: jopa neljä miljoonaa. Ranskalaisen Alan Kardecin kehittelemä suuntaus rantautui Brasiliaan 1800-luvun loppupuolella. Se on ollut varsinkin keskiluokan suosiossa.
Jyri Komulaisen kirja Kristinuskon muuttuva kartasto – Matkoja maailmanlaajaan kirkkoon (Suomen Lähetysseura) ilmestyi viime vuonna.
Köyhyyttä ei pidä hengellistää
Kirkot kasvavat erityisesti maailman köyhimmissä maissa, joissa suurin osa väestöstä elää köyhyysrajan alapuolelle. Miksi kristinusko puhuttelee juuri köyhiä?
Jyri Komulainen varoittaa lankeamasta sellaiseen marxilaiseen selitysmalliin, jonka mukaan uskonto olisi vain jonkinlainen lohduke niille, joiden elämän olosuhteet tuntuvat toivottomilta. Samaan hengenvetoon hän muistuttaa, että köyhien ja heikoimpien puolelle asettuminen on kuulunut kristittyjen itseymmärrykseen alusta asti. Se käy selväksi, kun lukee vaikkapa Luukkaan evankeliumia tai Jaakobin kirjettä.
Suomessa kirkon työntekijät ovat hyvin koulutettua keskiluokkaa. Komulainen epäilee, että sen vuoksi heillä on taipumus tulkita monia köyhyydestä puhuvia Raamatun tekstejä hengellisesti.
– Aika paljon olen kuullut sellaista, että puhutaan hengellisestä köyhyydestä tai sanotaan, että kaikkihan me olemme Jumalan edessä köyhiä, Komulainen sanoo.
– Mutta jos lukee latinalaisamerikkalaista vapautuksen teologiaa tai vaikkapa sellaista katolista sosiaalietiikkaa, jota edesmennyt paavi Franciscus julisti, niin ei niissä hengellistetä kysymyksiä, jotka liittyvät taloudelliseen oikeudenmukaisuuteen tai velkojen anteeksiantoon. Niissä kristinuskon yhteiskunnallinen muutosvoima tulee selvästi esille.
Kristinuskon sanoma koskee tätä todellisuutta, jossa me elämme.
Komulainen huomauttaa, että iankaikkisuusasioiden ja tämänpuoleisen elämän kysymysten jyrkkä erottelu on Raamatulle vierasta. Kristikunnan historian aikana on kuitenkin tapahtunut muutos, jossa kristinuskon sanoma on siirretty koskemaan tuonpuoleisuutta.
– Mutta sanomahan koskee tätä todellisuutta, jossa me elämme. On luvattu, että historian lopussa Jumalan valtakunta murtautuu esiin, mutta kristittyinä ja kirkkoina voimme tehdä tekoja, jotka jo ennakolta todistavat Jumalan valtakunnan oikeudenmukaisuudesta.
Suomessakin kirkko tarvitsee uusia ilmaisun tapoja tavoittaakseen ihmiset, joille perinteiset luterilaiset kirkonmenot tuntuvat vierailta. Jyri Komulaisen mukaan sellaisia voi löytyä esimerkiksi musiikista tai joogasta.
Iskelmä ja jooga kirkon käytössä
Kontekstuaalisuus, akkommodaatio ja inkulturaatio ovat juhlavia sanoja, joihin lähetysteologiassa törmää. Ne eivät ole vain teoriaa, vaan kirkkojen arkipäivää niissä maissa, joissa kristinusko on tuore tulokas tai joissa elää rinnakkain monia uskontoperinteitä.
– Kyse on siitä, että haetaan paikallisesta kristinuskoa edeltävästä tai sen ulkopuolisesta kulttuurista sellaisia ilmaisun välineitä, joita ihmiset ymmärtävät, Jyri Komulainen tiivistää.
Kun intialaisen kirkon visuaalinen ilme muistuttaa hindutemppeliä, mutta alttarilla on hindujumalien sijaan Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi tai perinteisiä sävelmiä lauletaan kristillisillä sanoilla, kyse on inkulturaatiosta. Inkulturaatiota on sekin, jos Jeesuksen vertaukset käännetään paikallisen kulttuurin mukaisiksi niin, että niitä on helpompi ymmärtää – esimerkiksi viinipuu, vehnänjyvä ja leipä eivät merkitse Aasiassa samaa kuin Välimeren ympäristössä.
On ongelmallista ajatella, että kirkon musiikki, jumalanpalvelukset tai tavat rukoilla eivät saisi muuttua.
Suomessa on eletty vuosisatoja luterilaisessa yhtenäiskulttuurissa, joka on alkanut murentua vasta muutaman viime vuosikymmenen aikana. Komulaisen mukaan meillä inkulturaatio voisi tarkoittaa sitä, että kirkossa otetaan käyttöön niitä asioita, jotka ovat ihmisille merkityksellisiä myös kirkon ulkopuolisessa todellisuudessa.
Yksi sellainen on musiikki. Kun Kotkassa järjestetään Junnu Vainion musiikkiin perustuva Albatrossimessu tai Tampereella Juice-kirkko, kyse on inkulturaatiosta. Toinen hyvä esimerkki on Hiljaisuuden jooga, jossa jooga-asentoihin yhdistetään rukousta.
Komulaisen mielestä on ongelmallista ajatella, että kirkon musiikki, jumalanpalvelukset tai tavat rukoilla eivät saisi muuttua.
– Se on teologinen virhe. Kristinuskon olemukseen kuuluu se, että se löytää uusia ilmaisuja. Ympäröivän kulttuurin huomioon ottaminen ei ole ongelma – mutta se on ongelma, jos lukkiudutaan vuosisadoiksi johonkin tietynlaiseen muotoon.
Reformaatiokin oli tavallaan inkulturaatiota. Siinä kristinuskon sanoma tuotiin ihmisten ulottuville kääntämällä Raamattu ja toimittamalla jumalanpalvelukset heidän omalla kielellään. Siksi juuri reformaatiosta syntyneen luterilaisen kirkon pitäisi Komulaisen mielestä ensimmäisenä olla avaamassa uusia ovia.
Miten menee kirkolla maailmanlaajasti? Jyri Komulainen alustaa aiheesta Lähetysjuhlilla sunnuntaina 17.5. klo 12.30 Olarin kirkossa. Kommenttipuheenvuorot piispa John Rojas Kolumbiasta ja rauhantyön asiantuntija Kebede Manjur Gebru Etiopiasta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Hindunationalismi on ajanut Intian kristityt ja muslimit ahtaalle – teot vaihtelevat ilkivallasta joukkomurhakehotuksiin
AjankohtaistaTuoreet uutiset Intiasta kertovat hindunationalismin noususta. Ilmiön juuret ulottuvat kauas kolonialismin aikaan.
