Jyri Komulainen: Intiassa on enemmän luterilaisia kuin Suomessa, ja maasta olisi paljon opittavaa
Intialaista kristillisyyttä luullaan suotta imperialismin jäänteeksi.
Intialaisen teologian asiantuntija, dosentti Jyri Komulainen, luennoit kristinuskon tilanteesta Intiassa. Miksi aihe on kiinnostava?
– Aasiassa asuu 60 prosenttia maapallon väestöstä ja Intia on aasialainen supervalta, oikeastaan oma sivilisaationsa. Kirkollisestikin ajatellen Intiaa on vaikea sivuttaa nykymaailmassa: siellä on esimerkiksi enemmän luterilaisia kuin Suomessa.
Onko kristillisyys länsimaisen imperialismin jäänne, joka ei kuulu intialaiseen kulttuuriin?
– Noin hindunationalistit väittävät, mutta ovat väärässä. Intiassa on ollut kristittyjä jo ensimmäisiltä vuosisadoilta lähtien. Perimätiedon mukaan apostoli Tuomas toi kristinuskon Intiaan.
– Tänä päivänä Intian kristilliset kirkot ovat täysin intialaisia. Imperialismin aika on siksi vain yksi lyhyt ajanjakso Intian pitkässä kirkkohistoriassa.
Onko intialaisilla kristityillä annettavaa kristinuskon ja aasialaisten uskontojen kohtaamiseen?
– Kyllä on, sillä Intiassa kristityt ovat tottuneet elämään niin, että naapurit ovat hinduja, muslimeita ja sikhejä. Intiasta löytyy myös paljon innovatiivista teologiaa, jossa kristillistä uskoa tarkastellaan hindulaisten käsitteiden avulla. Samat käsitteet ovat nyt osa suomalaista vaihtoehtoista uskonnollisuutta, joten intialaisella teologialla on meille suoraa sovellusarvoa.
Mitä kristityt ajattelevat Intian lähestyvistä parlamenttivaaleista?
– Hiljattaisella Intian matkallani kuulin kristittyjen huolta, kun hindunationalistit tavoittelevat toista peräkkäistä vaalivoittoa. Jos niin kävisi, vähemmistöjen kuten kristittyjen ja muslimien uskonnonvapaus olisi uhattuna.
Onko kristinusko parantanut dalitien eli kastittomien asemaa Intiassa?
– Intian kastittomat kääntyivät massaliikkeenä kristinuskoon 1800- ja 1900-luvuilla. He kokivat evankeliumin antavan heille sen ihmisarvon, jota hindulainen kastijärjestelmä ei suonut. Valitettavasti kastittoman leima seurasi heitä kasteesta huolimatta, joten kastisyrjintä koskee Intian kristittyjä ja sitä esiintyy myös kirkoissa.
Jyri Komulaisen luento avaa ikkunoita kristinuskoon Intiassa sunnuntaina 24.3. noin klo 11.45 (messun jälkeen) Hämeenkylän kirkossa, Auratie 3.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Hindunationalismi on ajanut Intian kristityt ja muslimit ahtaalle – teot vaihtelevat ilkivallasta joukkomurhakehotuksiin
AjankohtaistaTuoreet uutiset Intiasta kertovat hindunationalismin noususta. Ilmiön juuret ulottuvat kauas kolonialismin aikaan.