Kirkkoneuvos Piekkala: ”Olen ilmoittanut halukkuudestani hakea valtakunnansovittelijaksi”
Työmarkkinakeskusjärjestöjen edustajat esittävät yksimielisesti uudeksi valtakunnansovittelijaksi kirkkoneuvos Vuokko Piekkalaa.
Kirkkoneuvos Vuokko Piekkala, 54, on vahva ehdokas seuraavaksi valtakunnansovittelijaksi. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
Piekkala on koulutukseltaan juristi. Hän on viimeiset neljä vuotta toiminut Kirkkohallituksen työmarkkinaosaston johtajana.
Piekkala osallistuu parhaillaan Turussa pidettävään kirkolliskokoukseen, jossa asia on myös noussut esiin. Piekkalan mukaan palaute on ollut myönteistä ja kannustavaa.
– Tämä kertoo myös jotakin kirkosta, ja tämä prosessi tuo näkyviin kirkon muunkin työn. Joskus ajatellaan ehkä, että kirkko on vain toimituksia, mutta siinähän myös neuvotellaan muun muassa työehtosopimuksista, hän sanoo.
Piekkala korostaa kuitenkin, että valtakunnansovittelijan tehtävä on virka, johon haetaan.
– Paikkahan tulee hakuun, ja se on virka. Siinä on hakuaika, ja sitten se menee päätettäväksi. Aikataulusta en tiedä, mutta luulisin, että ennen kesälomia, koska muutenhan se menisi sitten lomien jälkeen, hän sanoo.
Hän on kuitenkin ilmaissut kiinnostuksensa uutta tehtävää kohtaan.
– Se on varmasti mielenkiintoinen paikka. Olen kyllä ilmoittanut halukkuudestani, että voisin hakea sitä, Piekkala sanoo.
Valtakunnansovittelijana aiemmin toiminut Minna Helle siirtyy kesäkuun alusta Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtajaksi. Helteen väliaikaisena seuraajanaan toimii Jukka Ahtela.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Helsingin seurakuntayhtymän johtajan virkaan on 16 hakijaa – joukossa kiinnostavia nimiä
AjankohtaistaHakijoiden joukossa on muun muassa entinen valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala.