Kolumni: Aborttikiista peittää alleen sen, mitä hallitus on oikeasti säätämässä
Abortti sopii lääketieteellisistä toimenpiteistä parhaiten identiteettipolitiikan välineeksi. Samalla unohtuu, ketkä kärsivät uusista asiakasmaksuista eniten, Auli Viitala kirjoittaa.
Hallituspuolueista kristillisdemokraatit ja RKP kiistelevät julkisesti aborttia koskevasta asiakasmaksusta, sillä mikäpä olisi mehukkaampi eronteon väline kuin abortti, joka onnistuu yhtä aikaa sivuamaan kahta kuumottavinta inhimillistä tapahtumaa: syntymää ja kuolemaa.
Oppositio tarttui asiaan tietysti heti, ja niin kuin someaikaan kuuluu, jokainen politiikkaa vähänkään seuraava ilmaisi saman tien, kummalle puolelle kuuluu, koska kaikista lääketieteellisistä toimenpiteistä abortti on se, joka käy parhaiten identiteettipolitiikan välineeksi.
Aborttioikeudella ei saa käydä kauppaa, sanoo oppositio, vaikka hallitus ei ole rajoittamassa aborttioikeutta. Se, mitä hallitus oikeasti on nyt säätämässä, on jäänyt pahasti identiteettipolitiikan alle. Se nimittäin esittää uusia asiakasmaksuja kaikkeen erikoissairaanhoitoon ja korottaa entisiä 10–20 prosenttia. Maksuja alkaa tulla myös vainajille kuolinsyyn selvittämisestä ja hautausluvasta sekä ruumiin säilyttämisestä.
Aborttimaksu on yksistään periaatekysymys, kun taas asiakasmaksut kokonaisuudessaan vaikeuttavat pienituloisten ja paljon sairastavien asemaa.
Terveydenhuollon asiakasmaksuja on tällä hallituskaudella korotettu tuntuvasti jo aiemmin. Ministeriön selvityksestä käy ilmi, että 31 prosentilla kotitalouksista asiakasmaksut nousevat 100–500 euroa vuodessa. Kun tilannetta katsotaan suhteessa käytössä oleviin tuloihin, eniten korotuksista kärsivät pienituloisimmat ja vähiten suurituloisimmat.
Miten kaikki tämä sitten liittyy abortteihin? Hallituspuolueista RKP haluaisi, että aborteista ei perittäisi uutta erikoissairaanhoidon toimenpidemaksua lainkaan. Kristillisdemokraatit taas haluaisivat, että toimenpidemaksu perittäisiin, jos potilas itse on tahtonut abortin, mutta ei perittäisi, jos syy on niin sanotusti lääketieteellinen.
Kokoomus on huomauttanut, että maksu koskee vain yhtä prosenttia aborteista, koska 99 prosenttia niistä tehdään lääkkeillä. Maksu 264,10 euroa ei tietenkään ole missään suhteessa syntyvästä lapsesta aiheutuviin kuluihin, joten vastedeskään kenenkään ei kannata rahasyistä hankkia ei-toivottua lasta.
Aborttimaksu on siis yksistään periaatekysymys, kun taas asiakasmaksut kokonaisuudessaan vaikeuttavat pienituloisten ja paljon sairastavien asemaa entisestään. Se ei ole oikein.
Kirjoittaja on kirjailija ja tuore kristitty.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Usko ei rajoita elämää vaan antaa rohkeutta ja mielenrauhaa, vakuuttavat keskustelukirjan kirjoittaneet Auli Viitala ja Päivi Vähäkangas
HengellisyysKirjailija Auli Viitala hakee kirkosta ravintoa ajattelulle. Tuomiorovasti Päivi Vähäkangas ilahtuu aina, kun joku haluaa jäädä pohtimaan kuulemaansa saarnaa.