Kolumni: Suviseuroista ideoita vauvapulaan
Suomessa pohditaan kuumeisesti, miten syntyvyys saataisiin nousuun. Vanhoillislestadiolaisten kesäjuhlissa näin arjen käytäntöjä, jotka tekevät elämästä lapsikatraan kanssa onnellisempaa, Auli Viitala kertoo.
Suomessa surraan vauvapulaa ja kalliiksi koituvaa väestörakennetta, mutta syntyvyyden lisäämisen keinoja ei tunnu löytyvän. Vietin viikonlopun vanhoillislestadiolaisten kesäjuhlissa Suviseuroissa ja näin, miten elää yhteisö, jossa lapsia on paljon. Meillä olisi yhteiskuntana siitä paljon opittavaa.
Lapsimyönteisyys ei ole pelkkä asenne tai tunne. Se on moninainen joukko käytäntöjä, jotka mahdollistavat elämisen lapsikatraan kanssa.
Uskonnosta riippumatta perheisiin syntyy enemmän lapsia, jos elämä kahden ensimmäisen kanssa sujuu mukavasti. En puhu vapaaehtoisesti lapsettomista vaan niistä, jotka kaksi saatuaan pohtivat, haluaisivatko lisää. Heidän valinnoistaan muodostuu väestöpyramidi.
Suviseuroissa markkinat eivät ole vapaat, vaan ainoa kauppias alueella on Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys. Se ei monopoliasemallaan pyri maksimoimaan voittoaan, vaan kauppateltoissa hinnat olivat tavallista tasoa. Ruokaa myytiin omiin ämpäreihin litrahinnalla, mikä mahdollisti kohtuuhintaisen ruokailun isoille perheille.
Ainoita markkinoijia olivat lapset: “Jäätelöäääää!” He saivat paitsi kunniatehtävän myös palkkion eli jäätelön.
Näin kymmenkesäisiä onnessaan porukalla kuljettamassa pikkusisaruksia.
Lapsilla oli iänmukaisia, tärkeitä tehtäviä. Kun näin kymmenkesäisiä onnessaan porukalla kuljettamassa pikkusisaruksia rattaissa tai reppuselässä, mietin, onko muualla mennyt sittenkin liian pitkälle ajatus, että lasten kuuluu olla vastuussa vain omista asioistaan. Eikö yhteiskunnan päinvastoin pitäisi perustua keskinäiseen huolenpitoon? Voiko sitä edes oppia kuin pienin askelin?
Suviseuroissa lapset ovat selviö. Sellaisessa ilmapiirissä ei odoteta häiriöttömyyttä. Toisaalta aikuiset voivat jutella keskenään, koska lapset viihdyttävät toisiaan, eivätkä marise tylsyyttään. Lapset myös tottuvat siihen, että väkeä on.
Minulle syntyi käsitys, että mitä helpommaksi suurperheen vanhemmuus tehdään, sitä onnellisempaa se on. Itsekin sain tosi paljon iloa kaikkialla pyllertävistä taaperoista, reippaista kouluikäisistä ja läheisyyteen tottuneista nuorista.
Kirjoittaja on kirjailija ja tuore kristitty.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Tutustuin puolivahingossa lestadiolaiseen alakulttuuriin ja oivalsin jotakin
PuheenvuorotAuli Viitala oli lounasvieraana lestadiolaisperheessä, Rauhanyhdistyksellä ja näyttelyssä, jonka teokset kuvaavat muistoja vanhoillislestadiolaisuudesta.
