Kolumni: Apatia on pelkoakin pahempi vihollinen
Apatia hiipii vähitellen ja vääristää tapaamme katsoa maailmaa, kirjoittaa kolumnissaan Vehka Kurjenmiekka.
Viimeksi raamiksessamme luimme Jeesuksen vertauksen palvelijoista, joille kullekin uskottiin parhaan taidon mukaan sijoitettavaksi jonkinlainen summa rahaa siksi ajaksi, jonka heidän herransa vietti toisaalla. Kertomuksessa kaksi kolmesta palvelijasta käytti rahaa viisaasti ja sai aikaan tuottoa, mutta yksi heistä hautasi rahat maahan epäonnistumista peläten ja herran palatessa antoi siis takaisin vain sen summan, jonka oli alun perinkin saanut. Hän sai kuulla kunniansa, koska ei ollut täyttänyt herransa antamaa käskyä.
Olen aiemmin itse lukenut vertauksen kutsuna rohkeuteen ja omien kykyjen käyttämiseen, ja sellaisenahan se toimii vallan mainiosti. Raamiksessa ystäväni Jiipee nosti kuitenkin esiin myös toisenlaisen kulman: vertaus – kuten moni muukin Jeesuksen vertauksista – kertoo apatiasta!
Apatia on toivon, uskon ja rakkauden pahin vihollinen. Se on pelkoakin pahempi, koska pelkoa on vaikea olla huomaamatta, kun taas apatia hiipii vähitellen ja peittää yhä suuremman osan näkökentästä tai vääristää tapaamme katsoa. Maailma alkaa näyttää toivottomalta, rakeiselta ja harmaalta. Saatujen lahjojen hautaaminen maahan tuntuu järkevältä, koska yrittämisestä seuraisi kuitenkin vain pettymyksiä tai menetyksiä.
Saatujen lahjojen hautaaminen maahan tuntuu järkevältä, koska yrittämisestä seuraisi kuitenkin vain pettymyksiä tai menetyksiä.
Viime aikojen Epstein-uutisissa paljastuneet karmeat seksuaalirikokset ja korruptio ovat ruokkineet omaa apatiaani. En ole edes halunnut lukea uutisia, koska minut on vallannut toivottomuus: jos kerran kaikki tämä on saanut tapahtua, jos kerran valtioiden päämiehet saavat edelleen johtaa rangaistuksetta, jos kerran tämäkin painetaan villaisella, mitäpä sitä tässä enää tekemään? Parempi antaa olla.
Jeesus ei kuitenkaan haluaisi vierailemaan tullessaan kuulla tällaista puhetta. Hän katsoisi minua tiukasti mutta lempeästi kahvikuppinsa yli, pudistaisi päätään, ehkä huokaisisi. Sitten Jeesus poimisi pöydältä sen toivon ja rohkeuden, jonka päätin jättää käyttämättä, koska pelkäsin pettymyksiä, ja ojentaisi sen minulle uudelleen tismalleen saman ohjeistuksen kera.
”Käytä tätä parhaasi mukaan, kunnes minä palaan.”
Kirjoittaja on kirjailija, Suomen Lähetysseuran rippikoulupappi ja luovan kaaoksen erityisasiantuntija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Päämäärätön harhailu kirjastossa tekee hyvää
PuheenvuorotMitä sekavammaksi tai uhkaavammaksi maailman tila käy, sitä merkittävämmäksi kirjastojen rooli kasvaa, koska kirjastot ovat se paikka, jossa on aina tilaa ajatella, toivoa, uskoa ja kysellä.
