Kolumni: Join aamukahvini murokulhosta Pariisissa – samalla ymmärsin jotain oleellista ekumeniasta
Taizé-tapaaminen opetti, että ekumenia alkaa rohkeudesta kysyä ja olla väärässä.
Vietin vuodenvaihteen Pariisissa kansainvälisessä ekumeenisessa Taizé-tapaamisessa. Sinne kokoontui nuoria aikuisia eri puolilta maailmaa rukoilemaan, hiljentymään ja kohtaamaan eri kirkoista tulevia kristittyjä. Suomesta lähteneessä kahdenkymmenenviiden hengen ryhmässämmekin edustettuna oli jo viisi eri kirkkokuntaa.
Ekumeniassa on kyse yhteyden etsimisestä. Yhteys voi syntyä ristin äärelle hiljentymisestä, tutun psalmin sanoista, yhdessä lauletusta hymnistä, eri kielillä samaan aikaan lausutusta Isä meidän -rukouksesta. Toisaalta se voi syntyä myös siitä, että toteamme uskovamme jossakin asiassa eri tavoin, mutta kunnioittavamme silti toinen toisiamme.
Kyse oli lopulta äärimmäisen pienestä erosta, vain astian muodosta ja koosta.
Yksi matkan puhuttelevimmista kohtaamisista tapahtui reissun ensimmäisenä aamuna minut majoittaneen pariskunnan luona. Minä ja kaksi saman vanhan pariskunnan luona yöpynyttä saksalaista istuimme aamiaispöytään, joka oli katettu meille valmiiksi. Kahvi höyrysi pannussa, leipäviipaleet olivat juuri tulleet paahtimesta. Kofeiinihammastani kolotti, mutta missään ei ollut kahvikuppia, vain murokulho.
Katselimme saksalaisten kanssa toisiamme hämmentyneinä, mutta kukaan ei uskaltanut kysyä kuppien tai mukien perään. Lopulta Charlotte – nuorempi saksalaisista – kaatoi kahvia murokulhoonsa ja joi sen siitä. Mireille ja Renoir – vieraanvaraiset majoittajamme – eivät näyttäneet tästä hämmentyvän, joten otin mallia ja tein samoin. Murokulhot ajoivat hyvin asiansa kahvimukin korvikkeina.
Asiaa ihmeteltiin suomalaisen seurueemme kohdatessa, koska samaan ilmiöön oli törmätty muissakin majoitusperheissä. Ilmeisesti Ranskassa oli tavanomaista juoda aamutee tai aamukahvi kulhoista, se ei vain ollut tullut missään puheeksi.
Kyse oli lopulta äärimmäisen pienestä erosta, vain astian muodosta ja koosta. Silti se aiheutti hämmennystä, vaikka kahvi oli samaa kahvia sekä kupista että kulhosta juotuna. Kysymällä asia olisi selvinnyt, mutta sekin olisi vaatinut rohkeutta asettaa itsensä olemaan väärässä. Charlotten kulhoon kaatama kahvi oli omalla tavallaan kysymys sekin, sanojen sijaan teolla esitetty.
Vuodelle 2026 toivon meiltä kristityiltä kolmea asiaa: Rohkeutta kysyä kysymyksiä toinen toisiltamme, avoimuutta ymmärtää erilaisia vastauksia, ja sitä, että kun kokoonnumme samaan pöytään, keskiössä saa olla astioiden muodon sijaan Kristus itse.
Kirjoittaja on kirjailija, Suomen Lähetysseuran rippikoulupappi ja luovan kaaoksen erityisasiantuntija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Elämässä on oltava tilaa myös rakastaa ja levätä
PuheenvuorotKun yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevilta leikataan, leikataan siitä, mikä tekee meistä ihmisiä, kirjoittaa Vehka Kurjenmiekka.