Kolumni: Eheyttäminen ei ole hoitoa vaan väkivaltaa
Kristityt katsovat voivansa korjata Jumalan luomistyötä ”eheyttämisellä”. Se pitäisi päinvastoin tuomita kuten muukin synti ja väkivalta, kirjoittaa Hilkka Olkinuora.
Kohtaus yksi: Siro teekuppi on vähällä pudota piispantalon matolle. Mitä piispa juuri sanoi? Kuulimmeko oikein? ”Homoseksuaalisuus ei ole synti…”. Juuri kun hiippakunta kihisee siitä, että yksi työntekijä sai potkut homoseksuaalisuuden takia. Juuri kun me piispalassa kyläilevät opiskelijat olemme ottaneet sen kaarrellen puheeksi. ”… mutta sen harjoittaminen on” piispa jatkaa. Kuppi putoaa, tee läikkyy. Ei yllätyksestä, vaan pettymyksestä.
Kohtaus kaksi: Kirkko on antanut julkilausuman seksuaalisuudesta. Edelleenkään homoutta ei oikein mielellään saisi harjoittaa. Kysyn piispalta kärjistäen, onko minun nyt otettava kastamaltani nuorelta siunaus takaisin, jos hän tulee kertomaan olevansa homoseksuaali. ”Njaa… mehän siunaamme ihmisen, mutta emme hänen ominaisuuksiaan” on vastaus. Mitä? ”Ihmisen, ei ominaisuuksia”? Kun samaan aikaan olen velvollinen siunaamaan ripittäytyvän insesti-isän armon sakramentilla ja avioituvan tappajan liittoonsa?
Kohtaus kolme: Television Homoillassa kirkon edustajat maireilevat seksuaalivähemmistöläisille, että olkaa mitä olette, kunhan ette tee mitä teette: ”Mekin olemme syntisiä”. ”Mekin”? ”Syntisiä”? Kansa kavahtaa, syystäkin, ja eroaa kirkosta.
Taas kerran kirkko raahaa parrasvaloihin evankelistat kertomaan, miten kätevää on himoita miehiä olematta silti homo.
Kohtaus neljä: Kerron kirkolliskokouksen täysistunnossa omasta ja kymmenten kohtalotoverieni kokemuksesta. Mitä on parisuhde kaappiin piiloutuneen, sieltä paljastuneen ja sinne pakotetun ihmisen kanssa. Miten se raatelee rikki niin ihmisen itsensä kuin hänen läheisensä. Mitä on elää joko kokonaan ilman avioyhteyttä tai harrastaa seksiä pitääkseen kulissit yllä ja saadakseen lapsia. Mitä lapset ajattelevat, jos saavat tietää. Miten selittää pako- ja panomatkat maailmalle. Miten kestää pelko, että työnantaja saa tietää.
Sali katsoo katonrajaan. Hurskas keskustelu siirtyy synnin teoreettis-teologiseen olemukseen. Yksi piispa tulee istunnon jälkeen opastamaan, että yksityisasiat ovat yksityisiä. Mutta juuri näistä asioistahan kirkko katsoo voivansa päättää! Juuri yksittäiset ihmispoloisethan se tuomitsee ”ominaisuuksineen”. Moni kokoustoveri tulee kiittämään – salaa supattaen.
Nuo kohtaukset ovat tosia, onneksi jokusen vuosikymmenen takaa. Niinpä olinkin toivonut, että tämä teatteri olisi jo ohi. Mutta ei. Taas kerran kirkko raahaa parrasvaloihin evankelistat kertomaan, miten kätevää on himoita miehiä olematta silti homo. Taas poseerataan Paavalilla ja puhutaan eheytyksestä hoitona, vaikka kyse on väkivallasta. Taas kerran ihminen väittää olevansa luomistyössä Luojaansa viisaampi. Mikä se synnin määritelmä muuten olikaan?
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Nykyihminen mieltää kirkon palveluntuottajaksi ja vaatii kuluttajansuojaa
PuheenvuorotMikä on kirkon palvelulupaus? Onko sen tuotanto tasalaatuista, ja miten ”osinkotuotto” mitataan, aprikoi Hilkka Olkinuora.
