Kolumni: Nykyihminen mieltää kirkon palveluntuottajaksi ja vaatii kuluttajansuojaa
Mikä on kirkon palvelulupaus? Onko sen tuotanto tasalaatuista, ja miten ”osinkotuotto” mitataan, aprikoi Hilkka Olkinuora.
Papinkamppeissa on hyvä kulkea kaupungilla. Kaulus kirvoittaa keskusteluun, pitkähelmainen sutaani avaa ekumeenisia kysymyksiä. Puistonpenkistä tulee rippituoli, kaupan hyllystä suoja surupuheelle. Elämä isä Camillona on hienoa kutsumuselämää.
Siltä on voinut ponnistaa puolustamaan sitäkin, mikä omasta mielestä mättää: ristiretkien raadollisuutta, piispojen ja paavien puheita, miekkalähetyksen taustaa. Olen paikannut Raamatulla ruhjottuja ja heiluttanut uskon säilää älykköjen kanssa.
Kun valitsee kirkon, joutuu – tiemmä Lutherin mukaan – valitsemaan kristitytkin. Papin panta on merkki siitä, kenen taluttimessa kulkee. Herran koira on turvallinen, se ei pure.
Kunnes.
Lasteni koulutoverit Ruotsissa kieltäytyivät kohteliaasti tarjoamastani kyydistä. Maailmalla oli nimittäin juuri silloin levinnyt uutinen papista, jonka pihasta löytyivät tusinan lapsen ruumiit. Usko kirkon hyvyyteen oli romahtanut kerralla, ja kohu vyöryi myös pappispoloisen yli.
Vain vähän myöhemmin maassa paljastui hyväksikäyttäneiden kirkkoherrojen epidemia. Seurakunnat reagoivat äärestä laitaan: osa piti paimenensa, osa erotti. Ihmiset alkoivat kysellä kirkollisveron maksajan kuluttajansuojan ja kirkon oman laadunvalvonnan perään ja äänestivät jaloillaan. Poispäin.
Oma ihana seurakuntani opetti aikanaan: Tulemme juttelemaan, kun näemme valkean pantasi.
Kirkon kömpelö into omia bisnesmaailman käytänteitä omaan toimintaansa on aina vähän huvittanut. Onko kirkon ”omistaja” Jeesus vai sen jäsenet? Mitataanko ”osinkotuotto” verojen vai pelastettujen sielujen määrällä? Kelpaako sielunhoito supermarketissa ”laadukkaaksi kohtaamiseksi”?
Mutta vihdoin huomaankin ymmärtäväni niitä kirkon moderneja jäseniä, jotka puhuvat lapsensa parhaaksi sisällöstä ja laadusta. Eihän kirkossa voida toimia toisella ammattietiikalla kuin siviilimaailmassa? Täytyyhän sitä tietää, mikä on tuote, jonka panostuksellaan saa?
Meillä kihistiin kesä rippikoululeireistä, joissa arveltiin paljastuneen jäävuoren huipun, salaa hyväksytyt käytänteet. Muistiin nousi sekin pappi, joka aikanaan näytti riparilaisille videon silputuista, abortoiduista sikiöistä, ja selvisi nuhteilla. Entistä useammin kysytään yksityisesti, mimmoinen virkaveli on tulossa mihinkin ja mitähän ovat ne ”useimmat” käytännöt, joilla pappi piispojen mukaan kuulemma nykyisin pärjää.
Oma ihana seurakuntani opetti aikanaan: Tulemme juttelemaan, kun näemme valkean pantasi. Kun se on piilossa, jätämme sinut rauhassa hakemaan lapset tarhasta.
Huomaan heittäväni kaulaliinan kauluksen päälle yhä useammin. Mitäpä vastaisin?
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Eheyttäminen ei ole hoitoa vaan väkivaltaa
PuheenvuorotKristityt katsovat voivansa korjata Jumalan luomistyötä ”eheyttämisellä”. Se pitäisi päinvastoin tuomita kuten muukin synti ja väkivalta, kirjoittaa Hilkka Olkinuora.
Kolumni: Vihanpito pilaa ensin juhlat, sitten elämän
Puheenvuorot
