null Kolumni: Historian oikealla puolella ei voi seistä vain puolittain

Puheenvuorot

Kolumni: Historian oikealla puolella ei voi seistä vain puolittain

Kaksi pientä sanaa ovat seisseet tiellä, kun olisi pitänyt puhua suoraan siitä mitä Gazassa tapahtuu, kirjoittaa Vehka Kurjenmiekka.

”Entäpä” ja ”mutta” ovat usein tärkeitä sanoja, kun yritetään luovia vaikkapa ihmissuhteissa tai yhteisöissä. Ne kertovat, että asiassa on toinenkin puoli, joka pitäisi ottaa huomioon. Ne ovat myös sanoja, joiden taakse on helppo mennä piiloon.

Palestiinalaisten kansanmurhasta puhuttaessa ”mutta” ja ”entäpä” ovat jo ainakin puolen vuoden ajan seisseet tiellä, kun olisi pitänyt uskaltaa puhua asioista suoraan. Jos joku kutsuu Israelin sotatoimia kansanmurhaksi, muistetaan kysyä, mutta entä Hamasin toiminta, eikö se vasta olekin väärin? On kuitenkin tärkeää muistaa, että nämä kaksi sanaa eivät tee niitä edeltäneistä sanoista vähemmän totta.

Annan esimerkin: Kansanmurhan tuomitseminen tarkoittaa Israelin palestiinalaisiin kohdistuvien järjestelmällisten sotarikosten nimeämistä siksi, mitä nyt todella tapahtuu, mutta kansanmurhan tuomitseminen ei tarkoita Hamasin toiminnan hyväksymistä. Palestiinan valtion tunnustaminen tarkoittaa palestiinalaisten oikeutta omaan maahansa ja koteihinsa, mutta ei Hamasin väkivallan hyväksymistä.

Kansanmurha on kansanmurha, jos siviilejä näännytetään tietoisesti nälkään, heiltä torpataan humanitaarinen apu, ja kun Israelin tavoitteena on etninen puhdistus.

Pyydän lukemaan uudestaan kahden edellisen virkkeen lauseet ennen mutta-sanaa, ja pysähtymään sen äärelle, mitä ne tarkoittavat. 

Kansanmurha on kansanmurha, jos siviilejä näännytetään tietoisesti nälkään, heiltä torpataan humanitaarinen apu, ja kun Israelin tavoitteena on etninen puhdistus. Sitä eivät ”mutta” ja ”entä” tee tyhjäksi. Niiden taakse ei voi mennä piiloon, koska historian oikealla puolella ei voi seistä vain puolittain. Tässä tapauksessa oikealla puolella seisominen tarkoittaa sitä, ettei sulje silmiään.

Kun presidentti Alexander Stubb totesi 21.5. Elinkeinoelämän keskusliiton seminaarissa, että ”Maailmassa 147 maata on tunnustanut Palestiinan, Euroopan unionissa 11 maata 27:stä. Siinä vaiheessa, jos lähtee suurempi liike, Britannia, Ranska tai muutama muu maa, on Suomenkin hyvä olla historian oikealla puolella” (Helsingin Sanomat 21.5.), hän tuli samalla ilmaisseeksi, että oikeastaan tiedetään, millä puolella historiaa Suomen pitäisi olla. 

”Siinä vaiheessa” on jälleen yksi ”mutta” ja ”entä”. Ne eivät voi olla vapaudut vankilasta -kortti, jota voidaan käyttää loputtomiin. Ne eivät myöskään saa olla jonotusnumero, jolla odotellaan sopivaa hetkeä ottaa tilanteeseen kantaa.

Kirjoittaja on kirjailija, Suomen Lähetysseuran rippikoulupappi ja luovan kaaoksen erityisasiantuntija.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.