Kolumni: Ihmisillä on eriskummallinen tarve puuttua sinkun elämään
The Lobster -elokuvassa kaikkien pitää elää pariskuntina. Tosielämässäkin sinkkuus tuntuu usein tragedialta, jolta muut yrittävät pelastaa, kirjoittaa Ella Luoma.
Yorgos Lanthimos on kreikkalainen ohjaaja, joka käsittelee elokuvissaan ihmisten tarvetta kontrolloida muita ihmisiä. The Lobster (2015) kertoo yhteiskunnasta, jossa kaikkien pitää elää pariskuntina. Jos jää yksin vaikkapa puolison kuoleman myötä, pitää löytää uusi puoliso. Jos puolisoa ei löydy, yksin jäänyt muutetaan eläimeksi. Eläimen saa valita itse.
The Lobster on eriskummallinen elokuva, mutta niin on myös ihmisten tarve jäsentää omaa todellisuuttaan puuttumalla toisten ihmisten elämään. Sinkut ovat ihmisryhmä, joiden elämää ruoditaan mielellään. Ihmiset saattavat kysellä sinkun parisuhdetilanteesta tai lapsihaaveista kuin puhuisivat säästä. Oletusarvona on se, että kukaan ei halua olla sinkku, vaan kyse on jostain suuresta yksilöä kohdanneesta tragediasta, joka pitää hetimiten korjata. Tämä saa välillä koomisia piirteitä.
Sain kerran viestin tuttavalta. Hän kuului Facebook-ryhmään, jossa eräs satunnainen ryhmän jäsen etsi itselleen kumppania. Tuttavani oli kuulemma heti miettinyt minua, olinhan sinkku. Joku toinen olisi voinut kysyä, että etsinkö puolisoa, mistä sukupuolesta olen kiinnostunut tai millainen elämäntilanteeni on, mutta tuttavani oli ilmeisesti vastannut näihin jo omassa päässään ja siirtynyt kohtaan, jossa minulle piti löytää mies, joka näppärästi tulikin vastaan sosiaalisen median virrassa.
Ihmiset saattavat kysellä sinkun parisuhdetilanteesta tai lapsihaaveista kuin puhuisivat säästä.
Kiitin kohteliaasti, koska olihan se ystävällinen ele, mutta mietin samalla, pitäisikö minun suositella hänelle jotain parisuhdeterapeuttia, nyt kun ilmeisesti teimme oletuksia ihmisen elämäntilanteesta kysymättä. Kyllähän kaikilla on parisuhteissaan ongelmia.
Hyväntahtoinen auttamisen halu on vaaratonta, mutta esimerkiksi monissa uskonnollisissa yhteisöissä ihmisten kontrollointiin liittyy hengellistä väkivaltaa. Yksin elämistä saatetaan pitää epäilyttävänä, huikentelevaisuutena tai jopa osoituksena yksilön kelvottomuudesta, kun ei ole löytänyt puolisoa. Ihmisiä saatetaan painostaa pysymään yhdessä, vaikka liitto olisi väkivaltainen ja eronnut saatetaan sulkea ryhmän ulkopuolelle. Parisuhde ja perhe nähdään Jumalan tarkoittamana tehtävänä, jota kohti jokaisen kunnon kristityn tulee kulkea. Ketään ei muuteta eläimeksi, mutta onko sinkku ihan kokonainen ihminenkään?
The Lobster yhdistelee taitavasti komediaa ja kauhua. Siinä ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Se tuli mieleeni, koska Lanthimokselta ilmestyi juuri uusi elokuva The Poor Things. Eriskummallinen kertomus naisesta, joka kasvaa omaksi itsekseen, vaikka kaikki yrittävät kontrolloida häntä, jotkut rakkaudesta, toiset ihan vain tarpeesta käyttää valtaa. Erittäin katsomisen arvoinen sekin.
Kirjoittaja on populaarikulttuurin ilmiöihin hurahteleva teologi, feministi ja päiväuneksija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kirkkokuplasta katsottuna Taylor Swiftin vallassa on jotakin virkistävää
PuheenvuorotTaylor Swiftin uskotaan pystyvän ratkaisemaan jopa Yhdysvaltojen presidentinvaalit. Se harmittaa heitä, jotka eivät ole tottuneet ottamaan nuoria naisia vakavasti, Ella Luoma kirjoittaa.
