Kolumni: Joulun piti sujua kuin Strömsössä, mutta nurkasta tuijotti syyttävä katse
Vanhempana olon arvosana on taas tältä vuodelta annettu ja saatu. Olitko sinä se mummo, jota ei tänäkään jouluna saatu myydyksi mihinkään, kysyy Hilkka Olkinuora.
Omia lapsuusjoulujani ahdisti kellon tikitys ja kipeä vatsa. Kummassakin mummulassa piti viipyä yhtä pitkään, syödä samat kinkut ja tortut sekä riemastua yhtä vakuuttavasti kaikista lahjoista. Ja koko ajan meitä seurasi isoäitien huoli: ”Taisi olla toisella mummulla paremmat herkut, kun nyt ei näy maistuvan? Näyttävät sen toisen joulupukin tuomiset olleen mieluisammat?” Lue: Rakastattehan minua eniten? Olenhan kympin äiti?
Tietenkin halusin omista aikuisista jouluistani toisenlaiset, mutta perinteistä ei helposti pyristellä irti. Aina jostain joulun nurkasta tuijotti jonkun yksinäisen tädin tai marisevan mummun syyttävä katse. Ja nyt itse isoäitinä huomaan, että edistys ei ole juurikaan edistynyt.
Tämäkin joulu otti vanhemmuudesta mittaa. Kuusen lempeässä valossa meidän vanhempien oli ikään kuin saatava bonukset koko vuoden vaivannäöstä, kompromisseista ja riittämättömyyden tunnoista. Piti sujuman kuin Strömsössä tai Fannyssa ja Alexanderissa. Muka.
Perheneuvojat tietävät, että kipuilu ja kinastelu joulusta alkoi heti kesälomien pettymyksistä päästyä. Uusperheys ja suvun hajautuminen maailmalle lisäsi kamppailuun moderneja kierteitä.
Mummua loukkasi sattumalta kuultu lasten keskustelu, jossa hänen seuransa joulun aikaan ei käynyt kenellekään kaupaksi. Toisaalla taas aikuiset lapset paikkasivat huonoa omaatuntoaan pakottamalla huonokuuloiset vanhukset perheen meteliin. ”Olisipa saanut jäädä jouluksi kotiin!” Pöytään päästyä isovanhemmat sitten närkästyivät, kun teineille eivät kelvanneet heidän mielipiteensä, ei kuollut sika, eikä sitten oikein lahjatkaan. ”Ainakaan niistä ei kiitetty – niin huonostiko minä olen lapseni kasvattanut?”
Tämäkin joulu otti vanhemmuudesta mittaa.
Mutta jos äitinä tai isänä saadut joulupisteet jäivät tänäkin vuonna vähiin, hyvässä seurassa me olemme. Ei äideistä pyhinkään, Maria, ollut mikään Vuoden Kasvattaja. Lapsi syntyi epämääräiseen säätyyn, karkaili natiaisena eikä isompanakaan totellut, hengaili huonossa seurassa, kiisti kuuluvansa perheeseensä, riehui pyhissä tiloissa, haastoi auktoriteetit ja päätti päivänsä rikollisena. Silti, tai juuri siksi, hän on Oikea Äiti.
Niinpä jätän Marian esimerkin tähän muhimaan ensi jouluksenne: Lapset ottavat vastaan kotona, ja sinne ovat tervetulleet kaikki, jotka haluavat. Aasit ja anopit, yötyöläiset ja ystävät. Vuosien mittaan äiti ja isä voivat sitten valmistautua viettämään soolojoulua; sekään ei ole epäonnistumisen merkki. Vanhempana olemisen todistuksessa on vain armosanat.
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Älä häpeä avun pyytämistä, koska sekin voi olla lahja
PuheenvuorotAvuttomuus ei ole häpeä. Se on se kohta, missä me ihmiset kohtaamme, Hilkka Olkinuora kirjoittaa.
