Kolumni: Kömpelötkin uskon teot riittävät
Usko ilman tekoja on kuollut, sanoo meneillään oleva Ekumeeninen vastuuviikko. Tämän tiedon alle ei kuitenkaan pidä luhistua, vaan vähempikin riittää, kirjoittaa Hilkka Olkinuora.
Ökyilyn ja äärimmäisyyksien aika on ohi. Vihdoinkin on huomattu, että laatu korvaa määrän. Japanilaiset askelmittarifirmat vetivät hihasta, että 10 000 askelta päivässä on myyvä luku; nyt tiedämme että vähempikin riittää. Istumista on pidetty tappajana; nyt tiedämme, että sekin sopii, kun ei koko ajan löhöä sohvassa.
Lottovoittojen ja suursaavutusten sijaan onnellisuuden alkuun pääsee jo tervehtimällä toisia, ja Tiktok kehottaa meitä etsimään jättielämysten sijaan arjessa kimaltavia glimmereitä, onnen sirusia.
Olemme hylänneet suomalaisen sananlaskun ”pieniä on silakat joulukaloiksi” ja alkaneet arvostaa noita kimaltavia pikku kalasia.
Se on hyvä muistaa, kun silmät osuvat 19.-26. lokakuuta vietettävän Ekumeenisen vastuuviikon tunnukseen ”Usko ilman tekoja on kuollut.” Rajua tekstiä Jaakobin kirjeestä.
Tässäkö pitäisi minun, tavan tallaajan, alkaa uskoa ja vastuuta kantaa? Kun yhdellä katsomalla näkee, että maailmassa vastuun pakoilu on päättäjien leipälaji ja uskon puute kansallinen kulkutauti. Valta on vahvoilla, vastuu heikoimmilla. Pitääkö tässä alkaa suorittaa uskoa?
Tällöin on hyvä ottaa esiin maailman ikuisesti ajankohtaisin elämäntaito-opas, Raamattu, ja katsoa, mitä suosikkini Paavali on asiasta roomalaisille ystävilleen kirjoittanut. Samat avuttomuuden, turhautumisen ja omakohtaisen riittämättömyyden tunnot ne näet riivasivat ihmisiä silloinkin.
Realistina Paavali antaa myös luvan kiukkuun.
Paavali tempaisee papyrukselle luettelon arkisia pieniä tekemisiä ja osaamisia, jotka kävisivät yhä minkä tahansa vapaaehtoisorganisaation tehtävälistasta: Rohkaise, johda, lahjoita, iloitse iloitsevien ja sure surevien kanssa, siunaa myös vihollisiasi, innostu mieluummin kuin lannistu. Älä ole omasta mielestäsi muita viisaampi tai parempi, älä maksa pahaa pahalla.
Realistina Paavali antaa myös luvan kiukkuun: Vihaa pahaa, mutta pysy kiinni hyvässä. Ja elä rauhassa muiden kanssa – ”jos se on mahdollista ja sinusta riippuu”. Itseäni taas ilahduttaa erityisesti muistutus maltista ja viipymisestä: ”Toivokaa ja iloitkaa. Olkaa ahdingossa kestäviä ja rukouksessa sitkeitä.”
Lista jatkuu vielä tuostakin. Se on lohdullisen pitkä. Ihan varmasti jokainen etsivä löytää sopivan tavan elvyttää puolikuollutta uskoaan tai sparrata virkeää, kuranttia elämänkatsomustaan. Taatusti on tekoja, joihin pystyt, jos omatuntosi tai silkka terve järkesi kertoo, että nyt on myös sinun vuorosi kantaa vastuuta maailmasta. Uskosi hengenpitimiksi pienempikin, vähempikin ja kömpelömpikin riittää.
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kirkkokansa pääsee puhdistamaan kirkon maineen, jonka hyväveliverkostot ja vallan väärinkäyttö ovat tahranneet
PuheenvuorotHelsingin tuomiokapituli päätti ohi seurakuntaneuvoston, että kaikki seurakuntalaiset pääsevät valitsemaan uuden tuomiorovastin. Vallankäytöstä syntyi mainehaitta, mutta kirkon päätöksenteossa siinä ei ole mitään uutta, sanoo Hilkka Olkinuora.
