Kolumni: Lukeminen ei kannata
Kirjailija inhoaa puhetta lukemisen hyvinvointivaikutuksista.
Ihmiset pyytävät minua toisinaan suosittelemaan jotakin hyvää romaania. Varmaankin sen vuoksi että satun olemaan kirjailija. Vastaan aina, että en halua suositella mitään kirjaa kellekään. En ole varma, haluanko suositella edes kirjallisuutta kellekään.
Vastaukseni saattaa tuntua ylimieliseltä, mutta ei ole sitä. Ajattelen oikeasti, että minun on turha johdatella ketään kirjallisuuden pariin. En ole lainkaan varma, onko lukeminen pelkästään hyvästä. Minulle se ei ainakaan ole ollut. Vaihtaisin monet kirjojen äärellä tuhlaamani tunnit esimerkiksi mattojen tamppaamiseen, ikkunoiden pesuun tai kahvituokioihin ystävien seurassa.
Inhoan lukemisen edistämiseen tähtääviä kampanjoita. Inhoan taivastelua siitä, että pojat eivät lue tai että nuoret eivät lue. Eniten inhoan puhetta lukemisen hyvinvointivaikutuksista eli siitä, kuinka paras maailmankirjallisuus lisää empatiaa ja itseymmärrystä ja tekee meistä parempia ihmisiä.
Vaihtaisin monet kirjojen äärellä tuhlaamani tunnit esimerkiksi mattojen tamppaamiseen, ikkunoiden pesuun tai kahvituokioihin ystävien seurassa.
Minusta kirjallisuus ei ole tehnyt hyvää ihmistä, vaan todennäköisesti huonomman. Silti jatkan lukemista, todennäköisesti kuolenkin tekstin äärelle. Sellaista kohtaloa en soisi itselleni tai kellekään muulle.
Toisinaan haaveilen, että vuoroin hymistelevää ja vuoroin moralisoivaa lukemisen ylistämistä seuraisi vimmainen vastareaktio.
Bengt Holmström ja Sixten Korkman julkaisisivat raportin, jossa todistelisivat kirjojen parissa kulutetun ajan olevan pois talouskasvusta. Jari Sarasvuo rupeaisi saarnaamaan kirjattomuuden autuutta ja kirkasmielisyyttä. Poliitikot, urheilijat ja viihdetaiteilijat lopettaisivat kirjojen julkaisemisen, koska kukaan ei enää pitäisi niiden kirjoittamista älykkyyden merkkinä.
Tietenkään tällaista vastareaktiota ei tule. Sellainen olisi täysin turha. Olemme jo siirtyneet kirjallisuuden jälkeiseen aikaan, sanan ja merkityksen kulttuurista äänen ja kuvan kulttuuriin. Painettu teksti on menettänyt pyhitetyn asemansa sivistyksen kantajana. Eikä paluuta ole.
Lukemisen edistämiskampanjat ovat tuhoon tuomittu yritys muuttaa väistämätöntä. Ehkä minun ei pitäisikään inhota niitä. Ehkä minun pitäisi nähdä niissä hävityn taistelun sankaruus.
Kirjoittaja on vantaalainen kirjailija, esseisti ja toimittaja.
tommi.melender@gmail.com
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kulutan, olen siis syyllinen
PuheenvuorotMaailmassa jotkut kuluttavat liikaa ja toiset taas liian vähän. Maapallosta ei riitä kaikille kohtuullista siivua.
