Kolumni: Olemme sokeasti matkalla kohti epäihmisyyttä
Uskottelemme omahyväisesti, että historia ei toista itseään ja sen virheistä on opittu. Kun katsoo ensin elokuvan Abraham Stilleristä ja sitten ympärilleen, havahtuu toisiin ajatuksiin, kirjoittaa Hilkka Olkinuora.
Suosittu Klaus Härön elokuva Ei koskaan yksin on todenmukainen kuvaus Abraham Stilleristä. Tämä ”Suomen Schindler” pelasti Suomeen paenneita juutalaisia palautukselta natsi-Saksaan tarjoamalla heille töitä. Kahdeksasta hänen otteensa herposi, ja vain yksi näistä kuolemanleireille lähetetyistä palasi.
Kehuttua elokuvaa on myös kritisoitu. ”Kuka menneitä muistelee, sitä tikulla silmään.” ”Miksi kitistä kahdeksasta, kun muualla menehtyi miljoonia.” ”Ei tämmöistä voi enää tapahtua.”
Katsotaanpa, mitä paraikaa tapahtuu.
Euroopassa matkustava voi osua kaduille, joita suorastaan peittävät pienet metallineliöt.
Viritetään köyhyydestä, kateudesta ja katkeruudesta politiikan aikapommi. Hyssytellään hyväuskoiset valtaapitävät. Kylvetään epäluuloa yhteiskuntaa kohtaan. Menestytään demokraattisissa vaaleissa.
Otetaan oikeuslaitos haltuun. Kannustetaan väkivaltaisia kannattajia. Käydään käsiksi ihmisiin tunteiden, ei tiedon kautta. Luvataan yksilölle vaurautta ja valtakunnalle kunniaa. Poistetaan paheellisiksi määritellyt kirjat. Tuhotaan väärää historiaa kuvaava taide. Puututaan ihmisten lisääntymiseen. Suositaan suurpääomaa. Muutetaan uskollisuus johtajalle tärkeimmäksi pätevyysvaatimukseksi. Poistetaan tiettyjen ihmisten pääsy tiettyihin ammatteihin. Jaellaan summittaisesti potkuja vääränlaisille työntekijöille. Painostetaan ilmiantamaan epälojaalit työtoverit. Tehdään taloudesta ase. Puututaan itsenäisten valtioiden asioihin. Edetään valtaamaan itsenäisiä valtioita ja omimaan niiden luonnonvarat. Siirretään tietynlaisia ihmisiä leireihin. Annetaan valta sisäpiirin ja kiihkomielisten teknokraattien käsiin.
Näitä kiviä myöten äitini ikäpolvi näki silloisen diktaattorin askeltavan valtaan. Kenenkään huomaamatta, kenenkään estämättä. Ennen kuin oli liian myöhäistä. Me lohduttaudumme väittämällä, että historia ei toista itseään. Mutta samanlaisia kylmääviä kiviä asetellaan jälleen. Valtaan kuljetaan taas ihmisten yli.
Euroopassa matkustava voi osua kaduille, joita suorastaan peittävät pienet metallineliöt. Ne on kiinnitetty – Raamattua lainaten (Jes. 8:12-15) – niin sanottuihin kompastuskiviin (saks. Stolpersteine). Niissä on kodeistaan raastettujen nimet. Maailmalla kiviä on kymmeniä tuhansia, mutta meilläkin kahdeksan. Osoitteessa Munkkiniemen puistotie 18 ovat elokuvassa keskeisen Kollmanin perheen kolme muistokiveä.
Siinä sopii pysähtyä elokuvan jälkeen muistamassa, mitä tapahtuu, kun mukavuudenhalu ja pelko saavat katsomaan poispäin. Jos emme havahdu nyt, Stillerin tarina voi uusiutua lastemme tarinana.
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Elämme yhdistelmässä suomalaista scifikomediaa, orwellilaista uuskieltä ja Atwoodin naisia sortavaa klassikkodystopiaa
PuheenvuorotYhdysvaltojen kristillisyys muistuttaa kuvitteellista Gileadin valtiota, jossa vanhatestamentilliset fundamentalistit johtavat maata riistämällä naisilta ihmisoikeudet ja hävittämällä vähemmistöt, kirjoittaa Ella Luoma.
