null Päätoimittajalta: ”Jumala pelasti minut, jotta Amerikasta tulisi jälleen suuri” – Donald Trumpin missio ulottuu Amerikanlahdelta Marsiin

Puheenvuorot

Päätoimittajalta: ”Jumala pelasti minut, jotta Amerikasta tulisi jälleen suuri” – Donald Trumpin missio ulottuu Amerikanlahdelta Marsiin

Yhdysvalloissa valtio ja uskonto on virallisesti erotettu toisistaan. Todellisuus näkyi eilisissä presidentin virkaanastujaisissa, joissa Jumalalla ja uskonnolla oli vahva rooli.

Kiihkeä tunnelma, juhlayleisön jatkuvat seisoen annetut aplodit ja uskonnon näkyvä rooli värittivät eilistä vallanvaihtoa. Presidentti Donald Trumpin virkaanasettamistilaisuus vaikutti pikemminkin kuninkaan kruunajaisilta kuin presidentin vaihtumiselta.

Yhdysvallat on virallisesti sekulaari maa, jossa valtio ja uskonto on erotettu toisistaan. Todellisuudessa Yhdysvallat on hyvin uskonnollinen maa, jonka rahayksikössäkin lukee In God We Trust. Jos poliitikko haluaa päästä valtaan, hänen on saatava taakseen uskonnollisia äänestäjiä. Trumpin valtaannousussa Yhdysvaltain kristillisellä oikeistolla oli erityisen merkittävä rooli. Miljardööri Elon Musk ei ollut ainoa kuninkaantekijä.

Virkaanastujaisissa uskonto näkyi tietenkin virkavalan vannomisessa, jossa Melanie Trump piti käsissään kahtakin Raamattua. Toinen niistä oli Trumpin äidin hänelle antama Raamattu ja toinen orjien vapauttajan Abraham Lincolnin Raamattu.

Tilaisuudessa pidettiin viisi rukousta, joista osa kuulosti suomalaisen korviin hyvin hurmoksellisilta. Ensin rukoilivat New Yorkin arkkipiispa, kardinaali Timothy Dolan ja Yhdysvaltain evankelikaalien johtohahmoihin kuuluva Franklin Graham, kuuluisan evankelistan Billy Grahamin poika. Dolan pyysi presidentille muun muassa viisautta viitaten Israelin kuninkaan Salomon Jumalalle esittämään pyyntöön. Graham kiitti Jumalaa siitä, että kun Trumpin viholliset uskoivat hänen olevan poissa pelistä, Jumala yksin pelasti hänen elämänsä ja nosti hänet ylös vallalla ja voimalla.

Trumpin puheessa Jumala-uskoon yhdistyi ajatus Yhdysvaltain erityisyydestä ja hänen omasta roolistaan.

Trumpin puheessa Jumala-uskoon yhdistyi ajatus Yhdysvaltain erityisyydestä ja hänen omasta roolistaan. Trump sanoi amerikkalaisten olevan yksi kansa, yksi perhe ja Jumalan loistava kansakunta, josta auringonvalo valuu koko maailmaan. Yhdysvaltain historian kansallisiin perusmyytteihin kuuluu ajatus siitä, että maalla on erityinen tehtävä ihmiskunnan historiassa, jopa rooli koko ihmiskunnan pelastumisessa.

Trump totesi puheessaan Jumalan pelastaneen hänet viime kesän murhayrityksessä, jotta Amerikasta tulisi jälleen suuri. Hän siis yhtyi kristillisen oikeiston näkemykseen, että hän on Jumalan valittu. Amerikka ensin -politiikkaa toteutetaan nyt Trumpin mukaan siis jumalallisella valtuutuksella. Eihän siitä voi alkaa muuta kuin ”Amerikan kulta-aika.”

Presidentin ja hallinnon vaihtuminen Yhdysvalloissa ei ollut normaali vallansiirto. Niin rajuja ovat Trumpin ensimmäiset toimet, kuten hätätilan julistaminen maan etelärajalle, lupaus aloittaa miljoonien laittomasti maahan tulleiden siirtolaisten karkotus, kongressiin vuonna 2021 hyökänneiden joukkoarmahdus, öljynporauksen kiihdyttäminen ja maan irrottaminen Pariisin ilmastosopimuksesta. Puhumattakaan uhkauksesta ottaa Panaman kanava takaisin ja muuttaa Meksikonlahden nimi Amerikanlahdeksi.

Trumpin sanomisia ei pidä ottaa pelkkänä retoriikkana.

Trumpin kannattajat ovat innoissaan samalla kun miljoonat Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa pidättävät hengitystään. Sitä, mitä seuraavien neljän vuoden aikana tapahtuu, ei voi kukaan ennustaa. Varmaa on se, että Trumpin sanomisia ei pidä ottaa pelkkänä retoriikkana.

Trumpin puhe oli uhmakas, mutta samalla se pyrki luomaan yhdysvaltalaisille uskoa maan loistavaan tulevaisuuteen aina Marsin valloitusta myöten. Hän jopa lupasi toteuttaa kansalaisoikeustaistelija Martin Luther Kingin unelman. Kannattaa käydä lukemassa Kingin vuonna 1963 pitämä kuuluisa puhe ja miettiä, onko Kingin unelma tasa-arvosta, oikeudenmukaisuudesta ja vapaudesta sama kuin Trumpilla. Epäilen, että salamurhaajan tappama kansalaisoikeustaistelija olisi ollut siitä eri mieltä.

Trump lupasi vahvistaa Yhdysvaltain asevoimia ja mitata niiden menestystä paitsi päätetyillä sodilla, ennen kaikkea sodilla, joihin maa ei koskaan joudu. Hän kertoi haluavansa olla rauhantekijä. Euroopassa jännitetään, mitä tämä tarkoittaa Ukrainan kannalta. Millaisen diilin Trump tekee? Tuoko kovan ja arvaamattoman miehen imago edistystä Lähi-idän rauhanponnisteluihin? Pitänee pelätä pahinta, toivoa parasta ja rukoilla, että maailmaa ei jatkossa hallitsisi vain vahvemman oikeus.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.