Klaus Härö pettyi juutalaisten kohteluun Suomessa jatkosodan aikana – hänen uusin elokuvansa kertoo juutalaisia auttaneesta Abraham Stilleristä
Härö alkoi työstää käsikirjoitusta Ei koskaan yksin -elokuvaansa jo vuosia sitten. Kyseessä on koskettava tarina lähimmäisenrakkaudesta ja luottamuksen pettämisestä.
Klaus Härö, miksi halusit ohjata elokuvan juuri tästä aiheesta?
– Lähtökohtana minulla oli shokki ja pettymys. Olin luullut, ettei Suomi luovuttanut juutalaisia Saksaan toisen maailmansodan aikana, mutta sitten sain tietää, että Suomi oli ollut osa tätä pahuuden keskittymää. Suomenjuutalainen liikemies Abraham Stiller yritti estää Saksasta ja Itävallasta meille vastaanotettujen juutalaisten luovuttamisen. Se ei onnistunut, ja niin keskitysleirille joutui kahdeksan turhaa ihmisuhria.
– Kun olin tehnyt Äideistä parhain -elokuvan tuottaja Ilkka Matilan kanssa lähes 20 vuotta sitten, meille tuli yhteinen ajatus siitä, että haluaisimme tehdä tästä juutalaisten kohtelusta joskus elokuvan. Elokuvan rahoitusprosessi on vienyt aikaa, mutta usean käsikirjoitusversion jälkeen uskon, että elokuva on vain kypsynyt vuosien mittaan.
Minkä vuoksi on tärkeää kertoa myös Suomessa tapahtuneesta juutalaisvainosta?
– Sankaritarinoiden lisäksi on hyvä kertoa myös ikäviä ja vähemmän sankarillisia tarinoita. On jotenkin ajateltu, että pienenä maana Suomi on itse ollut uhri, joka on pakotettu toimimaan tietyllä tavalla. Minusta Suomi on tässä nimenomaisessa tapauksessa toiminut kuin oppilas uudella luokalla ja lyöttäytynyt kiusaajan seuraan, ettei häntä kiusattaisi. Se kertoo osaltaan huonosta itsetunnosta.
– Toivoisin, että elokuvani toimisi peilinä ja rohkaisisi ihmisiä seuraamaan omatuntoaan, kun he tekevät erilaisia ratkaisuja elämässään. Aiheen vakavuudesta huolimatta päällimmäiset tunteeni ovat nyt kiitollisuus ja siihen sekoittuva epäusko. Olen työstänyt aihetta niin monta vuotta. Omat lapsenikin ovat seuranneet läheltä tätä prosessia ja ovat nyt iloisia siitä, että elokuva on lopultakin valmis.
Miten perehdyit juutalaiseen kulttuuriin?
– Elokuvani pohjautuu Rony Smolarin kirjaan Setä Stiller. Smolarilla on juutalaisesta kulttuurista ja uskonnosta valtavasti tietoa, ja hän toimi myös käsikirjoitusta tehdessä minulle tärkeänä matkaoppaana.
– Koska kyse ei kuitenkaan ole dokumenttielokuvasta, piti kuvausten alkaessa keskittyä tarinan kertomiseen. Historiallisen elokuvan kohdalla on aina tarjolla paljon faktatietoa, mutta mukaan otettavien faktojen pitää myös olla oikein.
Kari Hietalahti näyttelee juutalaisia vainoavaa Valtiollisen poliisin päällikköä Arno Anthonia.
Miten valitsit elokuvan näyttelijät?
– Ville Virtanen oli minulla jo pitkään mielessä impulsiivisen ja muutenkin hieman erikoisen Abraham Stillerin rooliin. Hänen näyttelijänilmaisunsa on vaikuttavaa kansainvälistä tasoa. Toiseen tärkeään rooliin, Valtiollisen poliisin päälliköksi Arno Anthoniksi, taas halusin Kari Hietalahden. Vaikka hän on tehnyt paljon koomisia rooleja, olen aina nähnyt niissä myös tummempia sävyjä. Onneksi kuvausajankohta sopi kummallekin. Nautin siitä päivästä, kun tapasimme ensimmäistä kertaa elokuvan lukuharjoituksissa.
– Suomesta Saksaan luovutettuja Georg ja Janka Kollmannia puolestaan esittävät taitavat itävaltalaiset näyttelijät Rony Herman ja Naemi Latzer.
Millainen työryhmä elokuvassa oli, ja missä sitä kuvattiin?
– Työryhmässä on tekijöitä peräti viidestä maasta. Olen tottunut kansainväliseen yhteistyöhön ensimmäisistä elokuvistani saakka. Jos ihmiset ovat ammattilaisia, alkaa työnteko toimia pienen hakemisen jälkeen jouhevasti kuin orkesterissa. Esimerkiksi Virossa on mahtavia elokuvantekijöitä, ja nytkin mukana ovat jo Miekkailija-elokuvassani työskennelleet lavastaja ja leikkaaja.
– Elokuvaa kuvattiin parin kuukauden ajan Suomessa ja Virossa. Kuvauksia tehtiin enemmän Virossa, koska siellä on edelleen jäljellä paljon vanhoja rakennuksia ja miljöitä. Helsingissä saimme yhdeksi kuvauspaikaksi juutalaisten synagogan, ja oli hienoa, miten hyvin meidät otettiin siellä vastaan.
Ville Virtanen ja Klaus Härö Ei koskaan yksin -elokuvan kuvauksissa.
Miten elokuvassa näkyy juutalainen uskonto?
– Elokuvassa puhutaan viittä kieltä: suomea, ruotsia, saksaa, englantia ja hepreaa. Ville Virtanen teki ison työn opetellessaan puolen vuoden ajan hepreankielisiä rukouksia. Näyttelijät ovat siitä ihailtavaa porukkaa, että he haluavat opetella ja omaksua vaikeitakin asioita roolin niin vaatiessa. Siinä on hieman urheilijamaista asennetta.
– Juutalaisen uskonnon kuvaus muistuttaa kristittyjä siitä, että me luemme samaa Raamattua. Elokuvan psalmit ovat siis lähtökohtaisesti tuttuja kristityillekin. Juutalaisilla on kuitenkin sapatin, lepopäivän, viettäminen lauantaina ja muitakin erilaisia tapoja.
Uskotko Ei koskaan yksin -elokuvan teeman vetoavan yleisöön kansainvälisesti?
– Olen aina tehnyt elokuvia ennen kaikkia suomalaiselle yleisölle, mutta samalla elokuva voi toimia myös kansainvälisellä tasolla. Elokuvahan on tarinankerrontaa kuvien avulla. Vaikka ei ymmärtäisi elokuvassa puhuttua kieltä, kuvat auttavat välittämään tarinaa ja tunteita.
– Elokuvani auttamisen teemaa voisi kutsua myös lähimmäisenrakkauden teemaksi. Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi ja yritä asettua vaikeissa tilanteissa hänen asemaansa. Haluan myös kuvata sitä, mitä seuraa, kun joutuu tahtomattaan pettämään jonkun luottamuksen.
Mikä sinulle on pyhää?
– Jumala on minulle pyhä. Jumalan pyhyys ja puhtaus on tullut minulle vanhemmiten entistä tärkeämmäksi. Ihmiset kutsuvat nykyään pyhiksi monia asioita, mutta kaikki kuitenkin lähtee Jumalasta. Hän uhrasi ainoan poikansa, että saisimme osan hänen hyvyydestään.
Klaus Härön elokuva Ei koskaan yksin elokuvateattereissa 17.1. lähtien.
Abraham Stiller lausuu juutalaisten aterialla hepreankielisen rukouksen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tovi toisen saappaissa – ohjaaja Klaus Härö eläytyy elokuvissaan ihmisten kohtaloihin ja vaikeisiin valintoihin
Hyvä elämäElokuvaohjaaja Klaus Härö on tarinankertoja ja vakaumuksellinen kristitty. Parhaillaan hän tekee 1930- ja 40-lukujen Helsinkiin sijoittuvaa elokuvaa juutalaisia pelastaneesta Abraham Stilleristä.
