Kolumni: Taide kuuluu kaikille ja jokaiseen esitykseen saa asettua omana itsenään
Moni pelkää, ettei ole riittävän älykäs teatteriin, Jani Toivola kirjoittaa.
Perustin viime vuonna omaa nimeäni kantavan festivaalin, joka keskittyy näyttämötaiteeseen eli teatteriin. Ensimmäisen onnistuneen mutta rankan vuoden jälkeen ajattelin ettei enää koskaan, mutta tässä sitä ollaan.
Täpötäydessä teatterisalissa oli jotain niin toivoa antavaa etten voinut kääntää sille selkääni. Festivaali palaa marraskuussa.
Miten ihmeessä perustin festivaalin? Juuret vievät reilun kuuden vuoden päähän, kun urani kansanedustajana oli tullut päätökseen. Puhelin ei soinut joten jotain oli keksittävä. Aloin tehdä omia esityksiä, jotka löysivät kiitettävästi yleisönsä. Nyt olen saanut viime vuodet kiertää kolmella eri teoksella ympäri Suomea.
Olin järkyttynyt kuulemastani, sillä minulle teatteri on aina ollut yksi elämän turvallisimmista paikoista.
Esitysteni yleisö on tullut paljolti sosiaalisen median kautta. Muuhun markkinointiin ei ole ollut rahaa. Tämän myötä yleisöön on päätynyt myös paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät yleensä käy teatterissa. Osalle esitykseni on ollut ensimmäinen kerta.
Olen ottanut tavakseni sanoa jokaisen esityksen alussa, että harras toiveeni on, että jokainen yleisössä istuva voisi olla läsnä mahdollisimman kokonaisena. Ettei kenenkään tarvitsisi ajatella, että joku osa omasta elämäntarinasta täytyisi jättää teatterin ulkopuolelle ennen kuin voi astua sisään.
Aika yksinkertaista ja jopa niin naiivia, että epäröin aluksi, kuuluvatko näin imelät ajatukset edes teatteriin. Jossain mieleni sopukoissa eli vahvana ajatus, että oikeassa teatterissa ei selitellä tarpeettomasti. Teokset puhukoot puolestaan.
Onneksi kuitenkin uskaltauduin nuo sanat lausumaan, sillä niistä on tullut yksi esitysteni tärkeimmistä elementeistä. Jokaisen illan jälkeen useampi katsomossa istunut lähestyy ja kiittää noista sanoista. Moni toteaa kokeneensa ensimmäistä kertaa, että on oikeus olla paikalla.
Jollekin sanat tuntuivat tärkeiltä, koska ilta oli heidän ensimmäisensä teatterissa. Tuleminen oli jännittänyt, sillä jostain syystä oli syntynyt käsitys että teatterissa pitää olla tietynlainen. Moni pelkää, ettei ole riittävän älykäs teatteriin. Olin järkyttynyt kuulemastani, sillä minulle teatteri on aina ollut yksi elämän turvallisimmista paikoista.
Jostain syystä kynnys teatterissa käymiseen on edelleen monelle korkea. Tunnetun artistin keikka, sirkus tai kirjamessut tuntuvat helpommilta.
Tässä ajassa puhutaan paljon kulttuurin alasajosta. Rahoituksen puute ei kuitenkaan ole ainut tapa kaventaa taiteen elintilaa. Sitä voi kaventaa myös pitämällä kynnyksen liian korkealla. Taide kuuluu kaikille ja jokaiseen esitykseen saa asettua omana itsenään.
Miksi festivaali? Koska yritän osaltani madaltaa kynnystä.
Kirjoittaja on näyttelijä, kirjailija ja Suomen ensimmäinen musta kansanedustaja, joka tasapainoilee vanhemmuuden sekä elämän rajallisuuden herättämien tunteiden välimaastossa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kuka näyttäisi tunteensa? Itkin autossa, kun Oprah Winfrey ja Ocean Vuong tekivät niin
PuheenvuorotMeitä kehotetaan olemaan haavoittuvaisia ja empaattisia, mutta kukaan ei näytä mallia, Jani Toivola huomauttaa.