Kolumni: Asetun usein miehiä vastaan, mutta kuntosalin pukuhuone on opettanut toisin
Kuntosalin pukuhuoneessa olen ylittänyt ennakkoluulojani ja kohdannut uteliaita, lempeitä, hauskoja, empaattisia ja ujoja miehiä, Jani Toivola kirjoittaa.
Kuntosalin pukuhuone oli pitkään ahdistava paikka – liikaa kaikuja koulun liikuntatunneilta. Palasin kuitenkin monen vuoden tauon jälkeen salille ja nyt ajattelen, että hetket pukuhuoneessa ovat parhaita. Opin joka kerta jotain uutta meistä miehistä ja elämästä. Ja mitä enemmän opin, sitä ylpeämmäksi olen tullut siitä, että saan olla mies ja että mahdun joukkoon juuri sellaisena kuin olen.
Ainakin melkein aina. Olisikin kai kohtuuton vaatimus, että kaikkien miesten pitäisi tulla keskenään toimeen.
Tällä kertaa minä säpsähdin: voiko mies kehua toisen miehen pukeutumista?
Pukuhuoneessa on läsnä laaja kirjo erilaisia miehiä. Vierekkäin samalla penkillä saattaa istua palomies, säveltäjä, postinjakaja ja konsultti. Yleensä joukossa on myös se, joka itsepintaisesti välttelee katsetta. Ja usein se, joka ensin tuntuu kaikkein luotaantyöntävimmältä, onkin vain arka tai ujo.
Olin pitkään seurannut erästä miestä salilla. Treenasimme usein samaan aikaan, mutta en saanut häneen minkäänlaista kontaktia. Miehestä jäi lähinnä tympeä mielikuva. Annoin tympeyden pienentää myös itseäni ja aloin jännittää kohtaamisia pukuhuoneessa, kunnes kerran satuimme samaan aikaan peilin eteen. Huomasin miehellä korvakorun ja täysin spontaanisti kehuin korua. Tajusin vasta jälkikäteen mitä olin tehnyt ja jäin jännittyneenä odottamaan reaktiota.
Ensin mies säpsähti ja sen jälkeen hänen kasvoilleen levisi maailman levein ja lämpimin hymy. Mies kiitti kohteliaisuudesta ja vaihdoimme vinkkejä siitä, mistä löytää parhaat korvakorut. Nyt tervehdimme joka kerta kun näemme.
Toinen mies kehui kerran ohimennen tyyliäni. Tällä kertaa minä säpsähdin: voiko mies kehua toisen miehen pukeutumista? Aloimme jutella aina kun kohtasimme. Usein puhuimme lapsista, työstä emme puhuneet lainkaan.
Olin rakentanut päässäni mielikuvan, että hän oli ehkä insinööri, kunnes hän yhtenä iltapäivänä totesi ohimennen olevansa säveltäjä ja että hänellä oli uusi ensi-ilta tulossa. Viikkoa myöhemmin istuin uuden kuntosalikaverini teoksen ensi-illassa.
Kasvoin koko lapsuuteni naisten ympäröimänä. Miesten maailma on edelleen minulle monin tavoin mysteeri. Helposti asetun ensin miehiä vastaan, vaikka olen itsekin mies. Olen myös tullut kiusatuksi muiden miesten taholta. Nämä kiusaajat ovat saaneet minut tuntemaan itseni kelvottomaksi muiden miesten joukossa.
Kuntosalin pukuhuone on kuitenkin opettanut toisin. Olen saanut kohdata uteliaita, lempeitä, hauskoja, empaattisia ja ujoja miehiä. Pukuhuoneen ahtaudessa kohtaan usein myös omat ennakkoluuloni ja saan mahdollisuuden murtaa niitä.
Kirjoittaja on näyttelijä, kirjailija ja Suomen ensimmäinen musta kansanedustaja, joka tasapainoilee vanhemmuuden sekä elämän rajallisuuden herättämien tunteiden välimaastossa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kadotin hymyni 10-vuotiaana – moni lapsi on epävarma arvostaan yhteiskunnassa
PuheenvuorotOlen aina kokenut, että minussa on jotain rikki mennyttä, Jani Toivola kirjoittaa.
