Kolumni: Uskonnottomuus ei ole enää kiihkeää kapinaa
Nuorempien sukupolvien parissa uskonnottomuus on kääntynyt uudeksi normaaliksi ja samalla on nähtävissä nuorten miesten kiinnostusta esimerkiksi kristinuskoon, kirjoittaa Jussi Sohlberg.
Taannoin muutama nuori haastatteli minua eräälle Youtube-kanavalle. Keskustelussa tuli puhe myös uskonnottomuudesta ja ateismista. Kaikki kolme totesivat, että kiihkeä ateismi ei näytä nuoria kiinnostavan.
Vuosituhannen vaihteessa noussut uusateismi oli äänekäs, itsevarma ja hyökkäävä. Se julisti, että uskonto on harhaa, vaarallista ja tarpeetonta. Jumalaa ei ole – eikä pidäkään olla. Mutta nyt, parikymmentä vuotta myöhemmin, tuo liike on hiipunut. Ateistinen uskontokritiikki voi olla parhaimmillaan painavaa ja perustelua, huonoimmillaan propagandaa, jossa kritiikin kohteeseen perehtyminen on pintapuolista ja heikkoa.
Uskonnottomuus ei enää ole kapinaa, vaan se on enemminkin uskonnon poissaoloa ilman sen kummempaa aatteellista aktivismia tai suurempaa ääntä. Sekä ateistien ja uskonnottomien määrä on kasvanut myös Suomessa. Kasvuun vaikuttaa osaltaan muun muassa se, että kodeissa uskonnollisen perinteen siirto on katkennut, sekularisaatio on kiistatta vahvaa ja samoin individualismi.
Jo vuosia sitten ateisminkin piirissä on haluttu kurottautua johonkin henkisyyden alueelle.
Nuorempien sukupolvien parissa uskonnottomuus on kääntynyt uudeksi normaaliksi ja samalla on nähtävissä nuorten miesten kiinnostusta esimerkiksi kristinuskoon. Yleisesti ottaen suomalaisten näkemys uskonnoista ei ole erityisen kielteistä.
Pelkkä uskonnon vastustaminen ei kanna pitkälle. Jo vuosia sitten ateisminkin piirissä on haluttu kurottautua johonkin henkisyyden alueelle. Ateismi ei itsessään ole tieteellistä, vaikka toki sen piirissä näkemyksiä perustellaan usein tieteellä, mutta niin tehdään muidenkin katsomusten piirissä. Ateismi voi olla myös tunteen ja tahdon asia, kuten filosofi Thomas Nagel on aikoinaan todennut.
Filosofi John Gray on mielenkiintoinen ajattelija ateismin kentällä. Grayn mukaan puhtaan ja johdonmukaisen naturalismin varaan ei voi rakentaa ”ylevää, pehmeän humanistista altruistista etiikkaa”. Grayn ihmiskuva ei ole valoisan optimistinen ja humanistisen perinteen mukainen, vaan synkän raadollinen. Hänen kysymyksensä tuntuu olevan, mihin näkemys ihmisen erityisarvosta viime kädessä perustuu? Mietin, että jonkinlainen ”uskonhyppy” pitänee tehdä, että usko luovuttamattomaan ihmisarvoon ja ihmisen merkitykseen säilyy täysin puhtaassa ateismissa ja naturalismissa.
Kirjoittaja on uskonnontutkija, joka tutkailee uskonto- ja katsomuskenttää kansankirkoista esoteriaan ja uushenkisyyteen ja kaikkea siltä väliltä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kristinuskolla on ammennettavaa uushenkisyydestä
PuheenvuorotKristinuskon ja uushenkisyyden välinen dialogi on tarpeellinen, kirjoittaa Jussi Sohlberg.