Kolumni: Kristinuskolla on ammennettavaa uushenkisyydestä
Kristinuskon ja uushenkisyyden välinen dialogi on tarpeellinen, kirjoittaa Jussi Sohlberg.
Olen jo vuosikymmeniä perehtynyt laajasti ilmiökenttään, jota kutsutaan yleisesti uushenkisyydeksi. Uskonnontutkijalle se on antoisa maailma. Pelokkaasti en ole siihen koskaan suhtautunut. Niinpä tuli parisen viikkoa sitten jälleen käytyä Hengen ja Tiedon -messuilla. Tapahtuma on erinomaisen hyvä näyteikkuna yhteen osaan suomalaista uskonnollisuutta.
Uushenkisyys kokonaisuudessaan ei ole enää marginaalinen ilmiö. Se on osa laajempaa kulttuurista muutosta, jossa yksilöllisyys, kokemuksellisuus ja etsijyys korostuvat. Jooga, mindfulness, energiahoidot, enkelihenkisyys, kanavointi ja tarot-kortit ovat osalle suomalaisista tapoja etsiä merkitystä ja yhteyttä johonkin suurempaan.
Kristillinen kirkko kohtaa tässä ilmiössä sekä haasteen että mahdollisuuden. Haasteen, koska uushenkisyys kyseenalaistaa perinteisiä oppeja ja auktoriteetteja. Mahdollisuuden, koska se kertoo ihmisten kaipuusta – hengellisestä janosta, joka ei ole kadonnut, vaan muuttanut muotoaan. Filosofi Charles Taylorin kuvaama subjektiivinen käänne selittää osaltaan tätä muutosta: yksilön sisäiset kokemukset ja tunteet ovat nousseet keskiöön, myös hengellisessä etsinnässä.
Kirkon tehtävä ei ole vain puolustaa oppia, vaan myös kuunnella etsijää.
Tutkijoillekaan ei ole helppoa tarkasti määritellä ja rajata uushenkisyyttä, joka ammentaa aineksia monista eri lähteistä muun muassa Aasian henkisistä perinteistä, länsimaisesta esoteriasta, vaihtoehtoisista hoitomuodoista ja populaaripsykologiasta. Se korostaa ihmisen sisäistä jumaluutta ja pyrkimystä egon ylittämiseen. Uushenkisyyttä demonisoidaan usein herätyskristillisissä piireissä. Aika ajoin joidenkin kristittyjen parissa esiintyy myös vähättelevää ja pilkallista suhtatumista uushenkisyyteen. Toki vaikkapa kirkon työntekijöiden joukossa on ihmisiä, jotka pyrkivät ja osaavat rakentaa vuoropuhelua uushenkisen kentän kanssa rakentavaan tapaan ja joilla on riittävästi asiallista tietoa.
Kirkon tehtävä ei ole vain puolustaa oppia, vaan myös kuunnella etsijää. Kristillinen mystiikka – rukous, hiljentyminen, retriitit – voi tarjota vastauksia, kun se esitetään ymmärtävästi ja avoimesti. Uushenkisyyden ja kristinuskon välinen dialogi ei ole mahdoton, vaan tarpeellinen. Uushenkisyyden laajasta kentästä on mahdollista ammentaa ja oppia kriittisyyttä unohtamatta. Rajat sekulaarin ja sakraalin elämänalueen välillä ovat muuttuneet ja limittyneet. Muuttuva uskonnollisuus on yhä enenevässä määrin vaikuttamassa myös perinteisten kirkkojen sisällä.
Kirjoittaja on uskonnontutkija, joka tutkailee uskonto- ja katsomuskenttää kansankirkoista esoteriaan, uushenkisyyteen ja kaikkea siltä väliltä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Illuminati-myyttiä, liskorotuteoriaa ja muita salaliittoja ei tule vain torjua, vaan niiden taustoja pitäisi ymmärtää
PuheenvuorotSalaliittoteoriat kiehtovat, koska ne lupaavat yksinkertaisia selityksiä monimutkaisille ilmiöille, Jussi Sohlberg kirjoittaa.