null Kolumni: Uutiset ovat mielen pikaruokaa

Kolumni: Uutiset ovat mielen pikaruokaa

Uutiset välittävät tietoa, mutta tieto ei aina jalostu ymmärrykseksi.

Uutiset ovat hyvästä. Niin minulle opetettiin kotona ja koulussa. Television pääuutislähetyksen seuraaminen oli juhlallinen rituaali.

Edustuksellinen demokratia nojautuu ajatukseen valveutuneesta kansalaisesta, joka ei anna äänestyskopissa valtaa tunteilleen, vaan kuuntelee järjen ääntä.

Sellaiseksi kasvaa perehtymällä yhteiskunnallisiin asioihin ja seuraamalla maailman tapahtumia. Mistäpä muualta niistä saisi tietoa kuin uutisista?

Uutiset ovat välttämätöntä hengenravintoa valveutuneeksi kansalaiseksi varttuvalle nuorukaiselle. Suunnilleen näin vanhempani ja opettajani minulle vakuuttivat. Uskoin heitä.

Enää en usko. Uutiset eivät ole vain hyvästä, ne ovat myös pahasta. Ne välittävät tietoa, mutta harvoin se tieto jalostuu ymmärrykseksi.

Ihmiset saattavat seurata vuosikaudet uutisia eurokriisistä osaamatta sanoa siitä muuta kuin että eurokriisi johtuu yli varojensa elävistä kreikkalaisista.

Päivittäiset otsikot pahoinpitelyistä, raiskauksista ja murhista saavat lähitienoon näyttämään pelottavalta. Väkivaltarikokset tuntuvat rehottavan kaikkialla, vaikka tilastot todistavat muuta.

Ihmiset saattavat seurata vuosikaudet uutisia eurokriisistä osaamatta sanoa siitä muuta kuin että eurokriisi johtuu yli varojensa elävistä kreikkalaisista.

Oma lukunsa on se itse aiheutettu avuttomuuden tunne, joka syntyy kaukaisissa maailmankolkissa tapahtuvien hirveyksien seuraamisesta kotisohvalta. Toiset tulevat kyynisiksi: ihmisiä nyt vain kuolee, sellainen tämä maailma on. Toiset tulevat fatalistisiksi: onhan se kauheaa, mutta eipä sille pieni ihminen mitään mahda.

Ihmismieli hakeutuu kärkkäästi mentaalisille oikopoluille. Se etsii monimutkaisille ilmiöille yksinkertaisia selityksiä ja rakentaa syy-yhteyksiä toisiinsa liittymättömien asioiden välille. Se torjuu ennakkokäsitystensä vastaisen todistusaineiston ja turvautuu vanhoihin rakkaisiin ajatusluutumiin.

Siksi päivittäisen otsikkovirran pyörteissä kieppuminen pikemminkin kaventaa kuin avartaa maailmankuvaa. Uutisista tulee mielen pikaruokaa, joka pöhöttää ja turruttaa samalla tavalla kuin oikea pikaruoka.

Minä aloitin uutispaaston puoli vuotta sitten. Nykyisin hankin ajankohtaistietoni lukemalla pitkiä artikkeleita ja reportaaseja aikakauslehdistä. Otsikkonälän kaikottua olo on tuntunut kevyeltä ja rauhaisalta, etten sanoisi valaistuneelta.

Kirjoittaja on kirjailija, esseisti ja toimittaja.

tommi.melender@gmail.com

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: