Kolumni: Vantaalainen maisema riittää minulle isänmaaksi
Raatteentie ja Mannerheimin päiväkäskyt eivät kuulu omaan isänmaallisuuteeni.
Vietin talviloman Floridassa. Matkan kohokohta oli piipahdus Key Westissä, Yhdysvaltain Hangossa. Huomasin saapuneeni ilmastoltaan trooppiseen onnelaan, jonka maalauksellisten huviloiden reunustamilla kaduilla kukot ja kanat kulkivat vapaina.
Matkamuistokaupan myyjä oli hytisevinään, kun kuuli, mistä olen kotoisin. "Eikö Suomessa ole kauhean kylmä?" Vastasin, että onhan siellä tähän aikaan vuodesta lunta, jäätä ja pakkasta.
"Teillä taitaa olla siellä omat saunat, enkä ihmettele." Nyökkäsin. Minullakin on sauna, mutta en tykkää istua löylyissä. Jätin sen kertomatta, koska en halunnut latistaa myyjän omaksumaa kertomusta suomalaisuudesta. Kuvitelkoon meidät kaikki himosaunojiksi.
Vantaalle palattuani jouduin ensi töikseni kolaamaan pihatien lumesta. Hanki nousi nilkkojen yläpuolelle. Pakkasaamussa Key Westin hivelevä lämpö oli muisto vain, eivätkä Ylästön talot luoneet pittoreskin idyllistä tunnelmaa. En silti kaivannut takaisin Floridaan. Olin tullut kotiin.
Paluun suloisuudessa ei ollut häivähdystäkään isänmaallisuudesta sellaisena kuin olen tottunut sen mieltämään.
Paluun suloisuudessa ei ollut häivähdystäkään isänmaallisuudesta sellaisena kuin olen tottunut sen mieltämään. Kun kuulen sanan isänmaa, mieleeni tulevat tahtomattakin Raatteentie, Mannerheimin päiväkäskyt ja Oi kallis Suomenmaa Polyteknikkojen kuoron esittämänä.
Ne kuuluvat isänmaallisten ihmisten Suomi-kertomukseen samalla tavalla kuin himosaunojat keywestiläisen matkamuistokaupan myyjän vastaavaan.
Minun kertomukseeni voisi kuulua maamme nousu agraariyhteiskunnasta hyvinvointivaltioksi tai suomen kielen kehittyminen sellaiseksi, että voin lukea käännöksinä maailmankirjallisuutta.
Totta puhuen en kaipaa vaihtoehtoistakaan Suomi-kertomusta. Minulle riittää isänmaaksi kotiseutu, vantaalainen maisema, jonka metsäpoluilta, kadunpätkiltä ja seinänvierustoilta tavoitan muistoni vuosien ja vuosikymmenten ajalta.
Kotiseutuisänmaallisuuteni on henkilökohtainen kertomukseni pienestä kaistaleesta eteläistä Suomea ja paikastani siinä. Siinä ei ole mitään ylevää tai juhlavaa, eikä se herätä ylpeyttä saati uhoon taipuvaa hurmosta. Siinä on minulle kaikki, mutta se ei ole keltään pois.
Kirjoittaja on vantaalainen kirjailija.
tommi.melender@gmail.com
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Lätkäfani käy katsomossa elämänkoulua
PuheenvuorotAikuisten miesten tappio-orgiat Suomen lätkähäviöiden jälkeen saivat koulupojan tuskastumaan.
Kolumni: Kapina, kauneus ja armo
Puheenvuorot
