Kolumni: Kapina, kauneus ja armo

Kolumni: Kapina, kauneus ja armo

Elämässäni on pääsiäisenä pieni hetki, jolloin uneksin tämän kaltaisesta kolminaisuudesta.

Jumala on kuollut, sanoi eräs mursuviiksinen filosofi. Sitaatin tuntevat nekin, jotka eivät ole lukeneet häneltä riviäkään. Minä suttasin sen myöhäisteininä yleisen käymälän seinään.

Moni varmaan kuvittelee Nietzschen tarkoittaneen, että Jumalaa ei ole olemassa. Oikeasti hän tarkoitti sitä mitä sanoikin: Jumala on olemassa mutta kuolleena. Voimme tuntea mätänevän kaikkivaltiaan hajun sieraimissamme.

Kuollut Jumala on samanlainen hahmo kuin kuollut Mannerheim tai kuollut Kekkonen. Hän on jättänyt jälkeensä tyhjän paikan, ja kukin meistä täyttää sen mieleisellään rihkamalla.

Tuntui hyvältä ajatella, että joku uskovainen näkee Nietzsche-sitaattini vessan seinällä ja pahoittaa mielensä.

Minä täytin sen myöhäisteininä kapinoimalla kristillistä sovinnaisuutta vastaan. Tuntui hyvältä ajatella, että joku uskovainen näkee Nietzsche-sitaattini vessan seinällä ja pahoittaa mielensä.

Richard Dawkinsin kaltaisille uusateisteille Jumalan jättämä tyhjä paikka on luonnontieteen lakien mukainen maailmanjärjestys, universumi, joka ei piittaa merkityksen kaipuustamme. Kaivatessaan lohtua uusateisti katsoo teleskoopilla linnunrataa ja ajattelee, että on se sentään kaunis, vaikka onkin tunteeton.

Kapina ja kauneus tuovat elämään merkitystä ja mieltä, eikä mätänevän jumalraadon haju ahdista.

Miten uskovaiset kestävät Jumalan kuoleman? Ilmeinen vastaus kuuluisi, että he kestävät sen hyvin, koska heille Jumala ei ole kuollut. En tiedä, pitääkö vastaus paikkansa.

Jotkut uskovaisetkin työntävät omaa rihkamaansa jumalraadon tilalle. He lyövät lakihenkisesti Raamatulla päähän niitä, jotka eivät elä Herran nuhteessa. Heille Jumala ei ole kuollut, jos hänen käskynsä elävät.

Olisiko mahdollista elää pääsiäisen sanoma todeksi yhdistämällä kapina, kauneus ja armo?

Kapina lakihenkisyydeksi kivettyneitä opinkappaleita kohtaan vapauttaisi kristinuskon ytimessä olevan rakkauden. Siihen hehkuun sisältyvä kauneus leyhyttäisi pois mädän hajun ja jumalraato vaihtuisi ylösnousseen Kristuksen armoksi.

Elämässäni on pääsiäisenä pieni hetki, jolloin uneksin tämän kaltaisesta kolminaisuudesta. Kyse on toki vain mahtipontisesta vertauskuvasta, mutta niihinhän ihmiskunta on aina toivonsa laittanut.

Kirjoittaja on vantaalainen kirjailija, esseisti ja toimittaja.
tommi.melender@gmail.com

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: