null Kommentti: Jeesus olisi oivallinen roolimalli arvokuilun erottamille ihmisille

Puheenvuorot

Kommentti: Jeesus olisi oivallinen roolimalli arvokuilun erottamille ihmisille

Parhaaseen lopputulokseen toisen ihmisen kohtaamisessa pääsee, kun yrittää sinnikkäästi ymmärtää ja toimia kunnioittavasti, kirjoittaa toimittaja Aurora Kuusisto.

Kirjoitin pohdiskelevan jutun, joka kysyi, voisiko Jeesus antaa osviittaa nykyajan ihannemiehen mallista. Juttuun haastattelemani erityistason seksuaaliterapeutti Liina Sievers kertoo näkevänsä hyvinkin, että Raamatun kuvailemalla Jeesuksella on paljon piirteitä, joita miehistä etsitään ja arvostetaan.

Sieversin pohdinnasta nousi esiin erityisesti pari asiaa, jotka jäivät mieleeni. Ensinnäkin, Jeesusta voisi luonnehtia ihannemieheksi siksi, että Raamatun kertomuksissa hän kuuntelee tarkasti keskustelukumppaniaan ja osoittaa tälle usein myötätuntonsa.

Toiseksi, Jeesus ottaa toiminnassaan toiset huomioon. Nämä arkielämässäkin pieniltä tuntuvat eleet voivat joskus olla ratkaisevia sille, minkälaiseksi kohtaaminen toisen ihmisen kanssa muodostuu.

Naisten ja miesten välinen arvokuilu on puhututtanut etenkin länsimaisissa yhteiskunnissa jo monta vuotta. Naisten arvot ovat kansainvälisesti painottumassa enemmän liberaalimpaan suuntaan, kun taas miehet muuttuvat arvoiltaan konservatiivisemmiksi. Ilmiö aiheuttaa ongelmia ainakin siinä määrin, että osa ihmisistä kokee parisuhteen löytämisen olevan hankalaa. Silti suurin osa ihmisistä toivoo parisuhdetta.

Syitä kuilun muodostumiselle on varmasti enemmän kuin tähän tekstiin mahtuu, mutta syiden etsimistä tärkeämpää olisi löytää keinoja kuroa välejä umpeen.

Kenenkään ei tietenkään tarvitse ryhtyä Jeesukseksi ollakseen hyvä kumppaniehdokas, puoliso tai ystävä. Liina Sieversin havainnot pariterapeutin vastaanotolta kuitenkin osoittavat, että parhaimpiin lopputuloksiin toisen ihmisen kohtaamisessa pääsee, kun yrittää sinnikkäästi ymmärtää, toimia kunnioittavasti ja miettiä, mitä voisin tehdä toisen hyväksi tänään.

Siinä Jeesus voi olla oikeasti oivallinen roolimalli, ihan meille kaikille.

Kirjoittaja on Kirkko ja kaupungin kesätoimittaja.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin ilmaisia uutiskirjeitä.