Kommentti: Kirkko on demokraattisempi kuin luulit
Kun mediassa kirkon suulla puhuvat piispat ja kirkkoherrat, voi jäädä huomaamatta, kuinka paljon valtaa kirkossa on sinulla ja jumppakaverillasi.
Meneillään oleva seurakuntavaalivuosi on saanut minut ajattelemaan kirkollista hallintoa ja päätöksentekojärjestelmää. Kuinka paljon keskiverto ”käyn häissä, hautajaisissa ja joskus Kauneimmassa joululauluissa enkä ole ihan varma mihin uskon -tyyppinen” kirkollisveron maksaja tietää kummastakaan? Hahmottuuko tavalliselle kirkon jäsenelle, että kirkko on sellainen kuin on, koska joku tai jotkut ovat päättäneet niin?
Kirkollisen päätöksenteon penkkiurheilijat tietävät, että kirkon hallintomalli on ”sekamuotoinen piispallis-synodaalinen järjestelmä”. Kaikkien tasojen ja kiemuroiden avaaminen ei mahdu yhteen kolumniin, mutta suomennettuna tämä tarkoittaa sitä, että sekä piispoilla, papeilla että maallikoilla, siis tavallisilla kirkon jäsenillä, on valtaa.
Olennaista on ymmärtää, että kirkossa käydään vaaleja ja on demokratiaa. Asioista ei yleensä päätä kukaan yksin – ei edes se iltauutisissa puhunut piispa. Tuomiokapitulin istunnoissakin asioista äänestetään, eikä piispa ole yksinvaltias.
Vertailukohtaa voi etsiä valtionhallinnosta ja muusta poliittisesta päätöksenteosta. Pääkaupunkiseudulla yhteiset kirkkovaltuustot toimivat kuten kaupunginvaltuustot, jotka käsittelevät esimerkiksi taloutta, strategiaa, kiinteistö- ja henkilöstöasioita koko kaupungin laajuudelta. Oman seurakuntasi asioista päättää seurakuntaneuvosto. Osa luottamushenkilöistä päätyy edustamaan aluettaan kirkolliskokoukseen, joka on kuin kirkon eduskunta. Siellä päätetään koko kirkon asioista.
Vaikka mediassa kirkon äänenä ovat usein piispat ja kirkkoherrat, kirkossa asioista päättävät vieruskaverimme ruuhkabussissa, se kova löylynheittäjä uimahallin saunassa, jumppakaverisi, yläkerran suihkulaulaja ja naamatuttu koirapuistosta.
Valpas luottamushenkilö voi saada muutosta aikaan, varsinkin jos löytää toiset samanmieliset.
Kuten mikään muukaan organisaatio, kirkko ei tietenkään ole vapaa suhmuroinnilta, hyvä veli -verkostoilta tai muilta epämääräisyyksiltä. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että asioista päätetään usein porukalla ja puuttumisen ja vaikuttamisen paikkojen on. Kiitos kirkon julkisoikeudellisen aseman, esityslistat ja pöytäkirjat ovat julkisia ja viranhaltijat toimivat virkavastuulla.
Valpas luottamushenkilö voi saada muutosta aikaan, varsinkin jos löytää toiset samanmieliset. Esimerkkinä mainittakoon vaikka tapaus Pitäjänmäen seurakunnasta vuodelta 2023. Kirkkoherran esitys oli, että seurakunnan tiloja ei avata samaa sukupuolta olevien vihkimiselle vaan ainoastaan rukoushetkelle, mutta luottamushenkilö teki vastaesityksen tilojen avaamiseksi kaikille pareille ja asiasta äänestettiin. Luottamushenkilön tekemä vastaesitys voitti.
Suurin kirkollisen demokratian ongelma ei ole se, etteikö sitä olisi, vaan se, että suurin osa kirkon jäsenistä ei käytä heille annettua valtaa edes äänestämällä seurakuntavaaleissa. Demokratia ei koskaan ole itsestäänselvyys, vaan asia, jonka puolesta on joskus taisteltu. Toivottavasti ne noin 476 000 pääkaupunkiseutulaista, jotka eivät ole vielä äänestäneet seurakuntavaaleissa, muistavat tämän viimeistään vaalipäivänä 15. marraskuuta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ennakkoäänestysinto näyttää hieman kasvaneen pääkaupunkiseudulla – noin 476 000 äänioikeutettua ei ole vielä tarttunut mahdollisuuteen vaikuttaa
AjankohtaistaSeurakuntavaalien ennakkoäänestys järjestettiin 3.–7. marraskuuta. Varsinainen vaalipäivänä on sunnuntai 15. marraskuuta, jolloin äänestetään vain oman seurakunnan äänestyspaikassa.
