Kommentti: Niin kauan kuin papin tekemä rikos on otsikkokamaa, asiat ovat hyvin

Kommentti: Niin kauan kuin papin tekemä rikos on otsikkokamaa, asiat ovat hyvin

Papilta odotetaan enemmän kuin muilta ihmisiltä. Se heijastelee odotuksia kirkkoa kohtaan laajemmin. 

Virheet, törttöilyt ja rikokset ovat tunnetusti herkullisia jutunaiheita – erityisesti jos tekijänä on henkilö, jolta voidaan odottaa esimerkillisyyttä, kuten pappi tai poliitikko. Tätä mietin taas, kun Helsingin Sanomat uutisoi laajasti pappien tekemisistä rikoksista ja niihin liittyvistä seuraamuksista. Rikosten suuri määrä kieltämättä hämmästytti. Toisaalta myös niiden kirjo, skaala ulottui aina ylinopeuksista talousrikouksiin ja pahoinpitelyihin. Aiheesta heräsi liuta jatkokysymyksiä: Tekevätkö papit erityisen paljon rikoksia? Millaisia seuraamuksia näistä tuomioista pitäisi olla kirkon sisällä? Vaikuttavatko kaikenlaiset rikokset viranhoitoon? Entä miksi pappien rikostuomiot ylipäätään kiinnostavat?

Tarkennettakoon jo tässä vaiheessa: rikoksia ei ole syytä vähätellä eikä piilotella. Noin keskimäärin kaidalla tiellä pysymisen ei pitäisi olla edes vaikeaa. Toisaalta en yllättynyt siitä, että myös papit tekevät rikoksia. Helsingin Sanomien mukaan papit tekevät niitä kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin tavalliset kaduntallaajat keskimäärin – sitä en taas tiedä, miten rikostuomioiden määrä suhteutuu vaikkapa pappien koulutus- ja tulotasoon.

Milloin armosta ja uusien alkujen mahdollisuudesta saarnaava kirkko voi viedä ihmiseltä oikeuden harjoittaa ammattiaan?

Kysymys rikosepäilyiden ja -tuomioiden mahdollisista seuraamuksista kirkon hallinnossa on aidosti vaikea. Pitääkö pappia rangaista kahdesti ja jos kyllä, niin millaisiin rikoksiin raja vedetään? Milloin armosta ja uusien alkujen mahdollisuudesta saarnaava kirkko voi viedä ihmiseltä oikeuden harjoittaa ammattiaan?

Haluaisin ajatella, että rikostutkinta ja -tuomio tehdään ensisijaisesti muualla kuin kirkon hallinnossa ja että ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan. Toisaalta kirkon valuuttaa ovat juuri avoimuus ja luotettavuus. On selvää, ettei vaikka alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäilty voi toimia pappina rippileirillä eikä kavalluksesta tuomittu ole paras mahdollinen huolehtimaan seurakunnan taloudesta kirkkoherrana. Ei piispankaan tuomio tuottamuksellisesta kirjapitorikoksesta luottamusta herättänyt, vaikka ei piispan tehtävän hoitoon liittynytkään. Siitä pitäisi ehdottomasti olla seuraamuksia myös kirkon hallinnossa, jos joku käyttää papin asemaa ja ihmisten luottamusta väärin. Runsas rattijuopumusten määrä taas voi olla merkki enemmänkin hoidon tarpeesta kuin perusteesta pappisoikeuksien menettämiselle.

On myös syytä muistaa, että pappeja valvotaan jo nyt muita ammattiryhmiä enemmän, eivätkä papit pääse ammatistaan eroon edes vapaalla. Seuraamuksia voi tulla myös asioista, jotka eivät ole rikoksia. Pappislupaus velvoittaa, ja sen tulkinnat heijastelevat yleisiä moraalikäsityksiä. Vielä vuonna 2009 Porvoon hiippakunnan kirkkoherra pidätettiin virasta määräajaksi liian monen avioeron vuoksi.

Siinä, että pappien tekemät rikokset ylipäätään kiinnostavat, on jotakin jäännettä ajasta, jolloin papit ja kirkkoherrat olivat paikkakunnan merkkihenkilöitä tai monille tuttuja hahmoja, joiden odotettiinkin elävän kunniallisesti ja joiden seurassa pyydettiin anteeksi kahvipöydässä lipsahtanutta kirosanaa. Kiinnostuksen voi ajatella olevan myös merkki siitä, että vielä 2020-luvulla pappeihin liitetään samoja odotuksia kuin kirkkoon ylipäätään: kirkon pitäisi olla luotettava, avoin ja hyvän puolella, osoitus siitä, että kristilliset hyveet eivät ole pelkkää sanahelinää. Niin kauan kuin papin tekemä rikos on uutinen, jotakin kaikesta tästä on vielä jäljellä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi