Konsertilla kerätään varoja ruoka-apua jakavalle Hyvälle Arjelle – Alma Hätönen: ”Olen nähnyt, miten avun saaminen vaikuttaa ihmisiin”
Yksi Espoon suurimmista elintarvikeavun jakajista joutui talousvaikeuksiin, kun hyvinvointialue supisti avustussummiaan.
Hyvä Arki ry on tunnettu Espoossa jo 30 vuoden ajan auttamistyöstään, pääasiassa elintarvikejakelusta. Vuodenvaihteessa yhdistys joutui yllättäen historiansa suurimpaan talouskriisiin. Vaikka tulevaisuus näyttää nyt valoisammalta, lisää rahaa tarvitaan.
Suvelan kappelissa järjestetään 30. toukokuuta hyväntekeväisyyskonsertti yhdistyksen toiminnan tukemiseksi. Konsertissa esiintyvät laulaja Tommi Läntinen, gospelmuusikko Pekka Simojoki, kanttori-hanuritaiteilija Jussi Keltakangas ja oopperalaulaja Matti Turunen. Juontajana on Alma Hätönen.
Alma Hätönen on Hyvän Arjen toiminnanjohtaja Hannu Hätösen nuorin tytär, joka tunnetaan radio- ja tv-ohjelmien juontajana.
– En miettinyt montakaan sekuntia suostumistani, kun isä kysyi, tulisinko tapahtumaan juontajaksi. Tämä on tosi tärkeä asia. Teemme tässä konsertissa ensimmäistä kertaa töitä yhdessä isän kanssa, Alma Hätönen sanoo.
– Olemme puhuneet yhdessä Hyvän Arjen tilanteesta koko kevään ajan. Olen seurannut isäni työtä 20 vuotta ja nähnyt, miten paljon ihmiset tekevät töitä, jotta muilla olisi asiat paremmin. Olen myös nähnyt, miten avun saaminen vaikuttaa ihmisiin.
Konsertti järjestetään nollabudjetilla
Hyväntekeväisyyskonsertin kaikki tulot käytetään Hyvän Arjen toiminnan tukemiseksi. Tapahtuma toteutetaan nollabudjetilla eli täysin ilman kuluja.
– Tällä tapahtumalla yhdistystä ei pelasteta, mutta pienetkin purot ovat meille tärkeitä, sanoo Hannu Hätönen.
Hänen mukaansa yhdistystä voi tukea ostamalla 15 euron hintaisen konserttiohjelman, vaikka ei osallistuisi konserttiin, tai yhdistykselle voi muutoin lahjoittaa rahaa.
Tieto Hyvän Arjen talousvaikeuksista on kevään aikana levinnyt, ja yhdistyksen pankkitilille on tullut lahjoituksia tasaisesti muutamista kympeistä tuhansiin euroihin asti.
Hyväntekeväisyyskonsertilla yhdistystä ei pelasteta, mutta pienetkin purot ovat meille tärkeitä.
Hyvä Arki on yksi Espoon suurimmista elintarvikeavun jakajista. Se välittää avun tarvitsijoille hävikkiruokaa viitenä päivänä viikossa vuoden ympäri. Viime vuonna se jakoi puoli miljoonaa kiloa elintarvikkeita ja asiakaskäyntejä oli yhteensä 45 000.
Yhdistyksen tärkein tulonlähde on pitkään ollut Espoon kaupungin myöntämä avustus. Se on riittänyt toimitilojen vuokraan ja toimintakuluihin. Sote-uudistuksen seurauksena vastuu avustusten myöntämisestä siirtyi kaupungilta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle, joka leikkasi järjestöjen avustusta.
Tälle vuodelle Hyvä Arki ry sai hyvinvointialueelta avustusta 45 000 euroa vähemmän kuin aiempina vuosina kaupungilta. Tämä merkitsi yhdistyksen tulojen putoamista reilulla kolmanneksella.
– Tämän vuoden avustus riittää tilavuokraan, mutta ei itse toimintaan. Laskimme, että omat rahavaramme riittävät vain alkuvuodeksi. Mietimme vuoden alussa, lopetetaanko 34 vuoden auttamistyö Espoossa vai saadaanko jostakin apua, Hätönen sanoo.
Hyvän Arjen toimintakulut muodostuvat pääosin logistiikkakuluista, kun elintarvikkeita haetaan autoilla myymälöistä, varastoista ja tehtaista jaettavaksi avun tarvitsijoille yhdistyksen tiloissa. Yhdistyksellä on vain yksi palkattu työntekijä: toiminnanjohtaja. Kaikki muut ovat vapaaehtoisia, kuten tukityöllistettyjä, työharjoittelijoita ja koulujen harjoittelujaksoja suorittavia.
Espoon seurakunnat ojensivat huhtikuussa auttavan kätensä paikallisille ruoka-apujärjestöille, jotka olivat joutuneet ahdinkoon hyvinvointialueen leikattua järjestöjen rahoitusta. Hyvä Arki ry sai poikkeuksellisen suuresta avustussummasta suurimman potin: 24 500 euroa. Hannu Hätösen mukaan seurakuntien avustus turvasi yhdistyksen loppuvuoden toiminnan.
Neuvottelut Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa ovat nyt käynnissä, ja toiminnanjohtaja katsoo luottavaisin mielin tulevaisuuteen. Molempia osapuolia hyödyttävä yhteistyö on käynnistymässä esimerkiksi elintarvikkeiden kuljetuksessa.
– Emme syytä hyvinvointialuetta tilanteemme heikkenemisestä millään tavalla. Mielestäni sille on laitettu kovat paineet sopeuttaa toimintaansa lyhyessä ajassa. Kevään aikana olen tavannut hyvinvointialueen virkamiehiä, ja heillä on hyvin myönteinen asenne ruoka-apujärjestöjen toimintaan, Hätönen sanoo.
Eläkepäivät alkavat lopulta
Hannu Hätönen on suunnitellut eläkkeelle jäämistä jo vuosien ajan. Nyt se toteutuu, sillä Hyvä Arki ry:lle on valittu uusi toiminnanjohtaja Monika Meling, joka aloittaa työt kesällä. Hätönen toimii alkuvaiheessa seuraajansa mentorina ja yhdistyksen vapaaehtoisena. Lisäksi hän on mukana yhdistykseen perustettavassa johtoryhmässä.
– Olen jo seitsemänkymppinen ja tuntuu siltä, että nyt pitäisi hengähtää. Olen erityisen ylpeä siitä, että olen työurallani saanut luotua hyvän yhteistyöverkoston. Se ei synny hetkessä, vaan vaatii aikaa ja luottamuksellisia suhteita. Haluan siirtää nämä hyvät suhteet seuraajalleni, Hannu Hätönen sanoo.
Hyvä Arki kantaa -hyväntekeväisyyskonsertti to 30.5. klo 18 Suvelan kappelissa. Ohjelma 15 e Hyvä Arki ry:n toiminnan tukemiseksi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Juontaja Alma Hätönen on seurannut läheltä Hannu Hätösen raskaita vuosia – ”Olen ollut hirveän huolissani isästä”
Hyvä elämäTyttärellä ja isällä on kahden aikuisen tasavertainen suhde, jossa haastetaan toista mutta ei lyödä vyön alle.