Koulu loppui, kerhot alkoivat − moni pieni koululainen touhuaa nyt seurakunnan kesäkerhossa

Koulu loppui, kerhot alkoivat − moni pieni koululainen touhuaa nyt seurakunnan kesäkerhossa

Koulujen päätyttyä kesän voi aloittaa pelaten, leikkien ja askarrellen seurakunnan kerhossa.

Mikaelin ja Vartiokylän seurakunnissa käynnistyivät 1.–3.-luokkalaisille suunnatut kesäkerhot heti koulujen päätyttyä. Lapsityönohjaaja Heli Nieminen järjestää niitä yhdessä muiden seura­kunnan työntekijöiden kanssa. Mukana menossa on tänä kesänä myös muutama kesäsetelin turvin työllistetty nuori.

− Kerhoissa parasta on rento yhdessäolo, Nieminen kertoo.

− Yhteistä aikaa on ihan toisella tavalla kuin koulun jälkeen järjestettävissä iltapäiväkerhoissa.

Kesäkerhossa vietetään päivää pelaillen, retkeillen tai askarrellen lasten toiveiden mukaisesti. Joskus lapset ovat Mikaelissa innostuneet esimerkiksi lautapeleistä.

Kesäkerhot alkavat yleensä aamulla kello 9 ja päättyvät kello 15. Päivätoiminnalle on tilausta, koska lasten vanhemmat ovat tähän aikaan usein tiukasti töissä.

− Tarjoamme pienille ihmisille mahdollisuuden viettää kesäpäivää turvallisesti. Kerhomaksuun kuuluu lämmin ruoka ja välipala, Nieminen muistuttaa.

Kerhot aloitetaan hartaudella, joka punotaan kaksi viikkoa kestävän kerhon teemaan. Tänä vuonna Mikaelin seurakunnassa kesäkerhon teemana on punainen lanka.

− Se voi tarkoittaa Raamatun punaista lankaa, ja toteutusmahdollisuuksia on erilaisia. Punaisen langan etsiminen voi olla vaikka salapoliisitoimintaa, Nieminen pohtii.

Vartiokylän kerhossa teemana on luonto. Ohjelmassa on ainakin luonnossa liikkumista ja ympäristökasvatusta.

Lauttasaaressa voi mennä kerhoon päiväksi tai moneksi viikoksi

Lauttasaaren seurakunnassa kesäkerho käynnistyi 4.6. Kerhoon ovat tervetulleita kaikenikäiset peruskoululaiset. Ilmoittautua on voinut päiväksi, viikoksi tai useammaksikin viikoksi.

Kerhojen aikana järjestetään myös retkiä, muun muassa Puuhamaahan ja laivalla saareen aarteenetsinnän merkeissä. Pelkästään niihinkin voi osallistua.

Nuorisotyönohjaaja Teijo Junnolan mukaan palaute kerhosta on ollut positiivista.

− Viikot ovat täynnä, ja varasijoiltakin on tulijoita. Pidämme toisen kerhorupeaman elokuussa. Sinne voi vielä kysellä paikkoja.

Voit kysellä mahdollisia peruutuspaikkoja tämän kesän kerhoihin oman alueesi nuoriso- tai lapsityöntekijöiltä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi