Kulttuurimuija: Paperihaavoja ja hattaraa – eräs selviytymistarina tapahtumaähkystä
Kulttuuritarjontaa on niin paljon, että jostain jää paitsi joka tapauksessa. Onneksi on vasta tammikuu.
Makaan sohvalla. Silmiin sattuu. Päätä särkee. Sormenpäissä on painomustetta ja paperihaavoja.
Olen juuri selannut pari tuhatta sivua kevään kulttuuritarjontaa. Kaupungin aluetalojen esitteitä, isojen teattereiden kausilehtiä ja vapaiden ryhmien Teatterijoukko-julkaisun, erinäisen määrän yksittäisten tapahtumien flyereita ja muutaman post-it-lapun, joita on kerääntynyt repun pohjalle. Kom ihåg! Mielenkiintoista! Pakko!
Vieressä lojuva tietokone tuntuu painostavalta. Se pitää sisällään kaikki kevään elokuvat, konsertit ja keikat, kaupunkitapahtumat, popupit ja undergroundin. Suurimmasta osasta en osaa vielä unelmoidakaan.
Isoäiti pyysi yhteistä teatteria, ystävä nykytanssia, äiti saattaisi innostua museokäynnistä ja kummilapsikin olisi kiva viedä jonnekin taidekylpemään.
Yritän miettiä, mitkä esitykset myyvät todennäköisesti nopeasti loppuun, mihin pitäisi reagoida heti. Kenen kanssa mitäkin nähdä vai sittenkin koettava yksin. Isoäiti pyysi yhteistä teatteria, ystävä nykytanssia, äiti saattaisi innostua museokäynnistä ja kummilapsikin olisi kiva viedä jonnekin taidekylpemään. Itse haluaisin uskaltautua klassiseen konserttiin, mutta mihin.
Puuh!
Tekee mieli luovuttaa. Jäädä kotiin kesään saakka. Ahneella on savinen loppu ja Kulttuurimuijalla nopeasti rahatkin. Kaikkea on niin paljon, jostain jää paitsi joka tapauksessa. Fear Of Missing Out. Ulkonakin on niin harmaata.
Nostan lehtipinostani vielä Docpointin tabloidin. Festivaalin taiteellisen johtajan Iris Olssonin pääkirjoitus hurmaa. Olsson kutsuu tirehtöörinä ihmisiä sirkukseensa: "[K]atsomaan pelottavaa turvallisen läheltä, tuttua uudesta näkökulmasta ja oppimaan maailmasta ehkä juuri sitä, mitä olet aina halunnutkin tietämättäsi tietää. Maailma on teltan sisällä yhtä totta kuin sen ulkopuolella, mutta paikkalippusi tarjoaa sinulle siihen uuden näkökulman."
Hengitän syvään, avaan kalenterin ja alan hahmotella kulttuurikevättä 2017 viikko ja tapahtuma kerrallaan. Nyt on vasta tammikuu, koko kevät aikaa kaikkeen. Hattaraan ja dokumentteihin nyt vaikka alkuun.
PS. Docpoint-jatkot tuo kotimaset dokkarit aluetaloihin heti festarin jälkeen. Helmiä ilmaiseksi Vuotalossa, Malmitalossa, Sellosalissa ja Karatalossa.
Docpoint 23.–29.1. – Kulttuurimuijan valinnat
Elina Hirvonen: Kiehumispiste
Hirvonen on lempikirjailijoitani, ja hänen ensimmäinen pitkä dokumenttinsa kiinnostaa: Suomi 2010-luvulla niin turvapaikanhakijoiden, heidän puolustajiensa kuin Suomi ensin -aatteen kannattajien silmin.
John Webster: Tulevilla rannoilla
On sellaisia elokuvia, jotka muuttavat katsojaa. Websterin Katastrofin ainekset -dokumentti (2008) oli minulle sellainen. Ilmastonmuutosta ja sen aiheuttamaa yksilön ahdistusta käsitellään Tulevilla rannoillakin.
Ben Nabors, Stefan Sagmeister, Hillman Curtis: The Happy Film
Minulla on perverssihkö suhde selfhelpiin, new ageen ja itsensä löytämiseen ja siitä syntyviin kaupallisiin trendeihin, joten tämä komedia kiinnostaa.
Fred Peabody: All Governments Lie: Truth, Deception, and the Legacy of I.F. Stone
Tämä kuuluu niihin, joita en haluaisi nähdä, mutta oikeastaan en voi jättää väliinkään. (Amerikan) journalismin laiskuudesta, näköalattomuudesta ja muutoksesta kolmannesta valtiomahdista yhden mahdin aisankannattajaksi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kulttuurimuija: Kuopataan pino paperia ja rutosti intohimoa
Puheenvuorot KolumnistiTaas yksi pienlehti kuoli. Eläköön pienlehdet!