Kulttuurimuijan tärpit: Suomalaisten podcastien suurvuosi
Voiko olla niin, että suomalainen podcast-kulttuuri ei tule rytinällä, vaan se on jo täällä ihan täysissä voimissaan?
Sivumennen:
Kaksi kirjaentusiastia, Johanna Laitinen ja Jonna Tapanainen keskustelevat lukemisesta ja kirja-alan kuhinoista, rönsyillen muille taiteenaloille ja jalkapallokentille jutuissaan. Kaksikko tuntuu muutaman jakson jälkeen kuulijan lapsuudenystäviltä, niin välitön tunnelma podcastissa on.
Cafe au lait – kahvihetkiä maailmalla:
Ranskassa asuvien Lillin ja Helenan ohjelmassa soitetaan muille suomalaissyntyisille naisille, jotka ovat muuttaneet ulkomaille. Kevyt, kupliva, mutta suora ja vaikeita asioitakin kaihtamaton podcast vie kuulijan uskomattomien elämäntarinoiden ja -muotojen luo. Matkakuumevaroitus!
Magnus och Peppes podcast:
Los Angelesissa asuva pariskunta Magnus Silfvenius Öhman ja Peppe Öhman turisevat viikoittain feminismistä, journalismista ja maailmasta ylipäänsä. Mainioita kurkkauksia Amerikkaan (ja suomalaisuuteen) ja muihin oleellisiin päivän polttaviin aiheisiin. Toimii myös ruotsinkielen kielikylpynä!
Afrosuomen historiaa etsimässä:
Mustien suomalaisten historia Maija Baijukyan toimittamana, tutkivana juttusarjana. Vasta-alkanut, kuusiosainen sarja lupaa käsitellä aihettaan sekä kronologisesti vuosijanalla että eri teemojen kautta.
Esitysradio:
Esitysradio pureutuu marginaalisempiin näyttämötaideteoksiin kunnianhimoisesti. Pitkät keskustelut avaavat esitysten tekemistä ja taustoja kuulijoille rehdisti sisältä päin katsoen. Hankkeen takana ovat taiteilijat Janina Rajakangas, Tuomas Laitinen ja Mira Kautto.
Kohtaamisia:
Podcast-sarjassa kaksi saman vaikean elämäntilanteen jakavaa ihmistä keskustelee yhdistävästä nimittäjästään, kuten unettomuudesta, köyhyydestä tai aikuisiän ADHD:stä. Muoto avaa uusia tulokulmia kuulijalle ja muistuttaa, että asioiden jakaminen on tärkeää, voimauttavaakin.
Kun kirjoittaa hakukoneeseen sanat ”podcastit Suomessa”, saa tiedon, että jo vuodesta 2015 uumoiltiin podcastien suurta vuotta maassamme. Samoin vuodesta 2016. Epäilen, että vuosi 2017 ei myöskään tule lunastamaan paikkaansa suomalaisena podcast-vuotena.
Ai miksikö?
Pöhinä ja sipinä podcastien ympärillä jakautuu tällä hetkellä kolmeen:
1) Kustakin vuodesta povataan vuotta, jolloin podcastit tekevät läpimurtonsa Suomessa. (Mitattaisiinko se tekijöiden, kuuntelijoiden vai hommassa liikkuvien mainoseurojen määrässä?)
2) Selitetään, mikä on podcast ja vähän kiistelläänkin siitä, mikä lasketaan podcastiksi. (Podcast on tilauspohjaisesti verkossa jaettu äänitiedosto. Mielipideharkkaa käydään siitä, onko kyse podcastista vain silloin, kun se on nimenomaan verkkoa varten tuotettua sisältöä vai onko esim. suorista radio-ohjelmista verkkoon erikseen pistettävät tallenteet myös podcasteja.)
3) Toimittajat ja/tai podcastaajat antavat tärppilistoja. Näistä suosituksista 90 % on amerikkalaisia ja yleensä listoissa esiintyy vähintään yksi seuraavista ohjelmista: Serial, Radiolab, This American Life, Mystery Show.
Blaah. Jos kerran odotamme podcastien nousua osaksi suomalaista mediakenttää, niin miksi aiheesta puhutaan näin latteasti? Ja keskitytään muuhun kuin kotimaisten ohjelmien sisältöihin? Miksi ei luetella niitä hyviä, kiinnostavia ja omaleimaisia podcasteja, joita Suomessa tehdään? Sellaisia nimittäin tehdään! Niin isoissa mediataloissa kuin kotikeittiöissä. Niitä tekevät kaikki sukupuolet. Suomeksi ja suomenruotsiksi. Ammattitoimittajat ja tavantallaajat. Rahasta ja rahatta. Trendikkäistä asioista, arkisista asioista, henkilökohtaisista asioista, yhteisistä asioista. Kulttuurista, politiikasta, vanhemmuudesta, parisuhteista, avaruusajatuksista, rahasta. Mahtavia podcasteja tehdään teknisesti hyvin sekä huonosti, kiillotetusti ja rosoisesti. Yhteinen nimittäjä hyville podcasteille on, että niistä kuuluu läpi intohimo aiheeseen ja ilo tekemiseen.
Syy miksi itse rakastan podcasteja, on formaatin yhteiskunnallisessa vireessä. Podcastit laajentavat puheohjelmien määrää ja sitä kautta kuulemaamme puhetta. Ohjelmissa kuuluvat murteet ja äänien erilaisuudet, eli tekijät itse, ihmiset. Oikeakielisyydellä tai pilkunpaikoilla ei ole ylikorostunutta merkitystä. Podcasteissa on monesti enemmän aikaa pureutua aiheeseen kuin vaikkapa perinteisissä radio-ohjelmissa. Aika antaa niin juontajille kuin haastateltaville uskallusta ja vapautta ajatella, lähteä viemään tuttuja lauseita ja keloja vähän tavallista pidemmälle.
Voisiko siis olla, että suomalainen podcast-kulttuuri ei tule rytinällä ja hetken trendipiikkinä, vaan se on jo täällä ihan täysissä voimissaan? Ehkä se vain odottelee, että siitä alettaisiin puhumaan omana itsenään, vertaamatta Amerikan tai Ruotsin serkkuihin?
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kulttuurimuija tärpit: Nostalgiannälkäisen syysbuffet
PuheenvuorotNostalgian virrasta löytää myötätunnon sekä seuraavia sukupolvia että itseään kohtaan.