
– Arkiretriitti sopii ihmiselle, joka on kiinnostunut omasta hyvinvoinnistaan, pastori Katri Uutela kertoo. Takkahuone on rauhallinen tapaamispaikka.
Sopii ihmiselle, joka on kiinnostunut hyvinvoinnistaan – arkiretriitissä ei sulkeuduta viikonlopuksi maailmalta
Aikaa hiljentymiseen ja ajatustenvaihtoon löytyy arjesta ja osallistuja voi rakentaa retriitin osittain kotiinsa.
Pakilan pappi Katri Uutela, ohjaat arkiretriittiä kahdeksana tiistai-iltana kirkon takkahuoneessa. Mikä on arkiretriitti?
– Tapaamme arkisin reilun tunnin kerrallaan. Siinä välillä jokainen pohdiskelee itsenäisesti oman elämän kysymyksiä peilaten niitä lukemiinsa Raamatun teksteihin. Tekstit ja omaa ajattelua tukevat virikekysymykset ovat Pekka Y Hiltusen laatimia.
– Ideana on, että osallistuja voisi tavallaan rakentaa retriitin kotiinsa joka päivä tai joka toinen päivä. Retriitti on oman elämän katselua tekstien valossa, vaikkapa nojatuolissa tai metsäkävelyllä tai omassa sängyssä ennen nukahtamista.
Onko arkiretriitissä jokin tietty teema tai käsitelläänkö tiettyä Raamatun kirjaa?
– Teemoina ovat esimerkiksi Jumalan rakkaus, ihmiselämän kivut, armo, ilo ja elämä Kristuksen seurassa.
Kuinka hyvin tarvitsee tuntea Raamattua osallistuakseen arkiretriittiin?
– Ei tarvitse tuntea Raamattua ollenkaan, koska materiaali ohjaa eteenpäin. Ihminen tutkii omaa arkeaan ja ajatteluaan.
Kenelle arkiretriitti sopii?
– Sille, joka on kiinnostunut saamaan hyvinvointia, downshiftaamaan omaa arkeaan, katsomaan asioita uudesta näkövinkkelistä ja jakamaan ajatuksia muiden kanssa luottamuksellisesti sen verran kuin haluaa. Arkiretriitissä opetellaan kuulemaan Jumalan puhetta omassa elämässä.
– Arkiretriitti ei sovi ihmiselle, joka elää juuri läpi kovaa kriisiä.
Arkiretriittejä Pakilassa, Tikkurilassa, Myyrmäessä ja Facebookissa
Arkiretriitti Hyvän Paimenen kirkolla Pakilassa, Palosuontie 1, tiistaisin klo 18–19.30 alkaen 25.2. Kahdeksan tapaamista, viimeinen kokoontuminen 14.4. Ilmoittaudu noin viikkoa ennen: katri.uutela@evl.fi. Toinen vetäjä on rovasti Tuula Sääksi, ja arkiretriitin järjestävät Pakilan ja Haagan seurakunnat. Maksuton.
Myös Vantaalla voi osallistua arkiretriittiin:
Arkiretriitti Tikkurilassa ke 26.2.–1.4. klo 12–13 kokoushuone Pistaasissa, Vernissakatu 4, Vantaa. Ryhmän maksimikoko 8 henkilöä. Ilmoittautuminen 19.2. mennessä paivi.makinen@evl.fi tai 050 548 6078.
Arkiretriitti Virtakirkolla Myyrmäessä (Rajatorpantie 8) to 27.2.–26.3. klo 10.30–12 (max 6 hlöä). Tiedustelut ja ilmoittautumiset pappi Tuula Paasivirta, tuula.paasivirta@evl.fi, p. 050 522 8644.
Arkiretriitti Facebookissa. Kuka tahansa voi myös liittyä Facebookista löytyvään Arkiretriitti-ryhmään, jossa julkaistaan paastonaikana mietiskelymateriaalit (raamatunteksti, rukous, päivän ajatus ja kuva) päivittäin. Ryhmässä voidaan käydä keskustelua päivittäisestä hiljantymisestä ja sen herättämistä ajatuksista.
Katso lisää arkiretriittejä täältä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Arkiretriitissä voi löytää aikataskuja itselleen – Vantaalla aloittaa pian kaksi ryhmää
AjankohtaistaPaaston ajan arkiretriitti on kuuden viikon henkilökohtainen matka, jossa siihen sitoudutaan käyttämään 20 minuuttia päivästä. Retriittiin kuuluu myös yhteinen osuus.
